Trooppinen Toivakka kutsuu
Jyväskylän etelänaapurista Toivakasta löytyy suorastaan hullunrohkeaa uskallusta.
Toivakkalainen Ahti Salonen päätti, että omat ananaksensa voi kasvattaa myös Toivakassa. Hän istutti ananaksen latvaosan ruukkuun ja kas, huolellisella hoidolla puolen vuoden kuluttua nautittiin itsekasvatetusta herkusta. – Itse kasvatettu ananas on paljon paremman makuinen kuin kaupasta ostettu. Ero maussa on kuin yöllä ja päivällä.
Yrittäjä Matti Tiainen näki mahdollisuuden siinä, missä muut näkivät taakaksi muuttuneen entisen palvelukodin kiinteistön. Syntyi Teema Hostel, jonka majoitustoiminta aloitettiin juhannuksena.
Vuonna 2019 Toivakan Teema Hostellissa kävi majoittujia 21 maasta ja majoittujien kirjo yllätti yrittäjät positiivisesti. Myös palaute on ollut kannustavaa. Uusia suunnitelmia Toivakan matkailun kehittämiseksi on myös tulossa, lupaa yrittäjä Matti Tiainen.
Lisätietoja Matti Tiainen 040 7400 829