Hirveän tarkkana nyt liikenteessä!
Neuvoo Matti Ilmosen karjalankarhukoira Remu Nisulasta. Monen muun hirvikoiran tavoin Remu ei vainun saatuaan keskity mihinkään muuhun kuin saaliiseen.
-Jahtiaikana kannattaa muistaa hirvien liikkuvan päiväsaikaankin ja helposti myös koira tulee tielle perässä, sanoo Toivakan Riistanhoitoyhdistyksen riistanhoidonneuvoja ja suurpetoyhdysmies Mika Mäkelä.
Toivakan alueelle on myönnetty yhteensä 86 kaatolupaa yhdeksän pyyntiryhmän käyttöön.
– Hirven metsästys on sujunut odotusten mukaisesti, kaatoja on saatu tasaisesti eri puolilta. Hirvikolareita on ollut tavanomaista vähemmän, mikä kertoo osaltaan laskeneesta hirvikannan kokonaismäärästä. Hirven pyyntiaika kestää joulukuun loppuun. Muutamalle valkohäntäpeurallekin on lupia saatu, niitä esiintyy satunnaisesti koko Toivakan alueella. Peurajahtiin lähdetään yleensä lumijälkien perusteella myöhemmin, kertoo Mäkelä.
Lisätiedot: Mika Mäkelä 040 5042 374
Kuva Matti Ilmonen