Siirry sisältöön

Toivakan kunta käyttää 15 000 euroa kuntalaisten ideoiden toteuttamiseen vuoden 2023 aikana

Osallistuvalla budjetoinnilla voidaan toteuttaa pysyviä asioita tai kertaluontoisia tapahtumia ja toimintaa. Ideoiden toteutukseen voi osallistua kunnan lisäksi muita toimijoita tai toteutuksessa voidaan hyödyntää talkootyötä tai erikseen haettavaa ulkopuolista rahoitusta.

Toivomme monipuolisesti erilaisia ideoita kunnan kehittämiseksi. Ideoiden on kuitenkin oltava toteuttamiskelpoisia, jotta ne voivat edetä äänestykseen ja toteutukseen. Siksi ideoiden tulee noudattaa seuraavia reunaehtoja:

  • idean tulee olla lainmukainen
  • idean tulee olla kunnan toimivallassa ja toteutettavissa vuonna 2023
  • idean tulee edistää Toivakan kuntastrategian toteutumista
  • idean toteuttamisen kustannukset kunnalle tulee olla osallistuvan budjetoinnin määrärahan mukaiset (yksi idea 15 000 € tai useampi idea yhteensä 15 000 €)
  • Idean tulee olla kunnan ylläpidettävissä jatkossa, eikä se saa edellyttää esim. kestämättömiä ylläpitokustannuksia tai pysyvän henkilökunnan palkkaamista
  • Idean tulee olla epäkaupallinen, yleishyödyllinen, syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä

Ideointivaiheessa kuka tahansa kuntalainen tai kunnassa toimiva yhteisö voi jättää oman ideansa. Osallistuvassa budjetoinnissa ei ole ikärajaa ja kannustamme myös lapsia ja nuoria osallistumaan.

Ideoita voi jättää  saakka sähköisellä lomakkeella tai paperilomakkeella Toivakan kunnan kirjastossa tai Toivakkatalon infopisteellä. Ideointivaiheen jälkeen ideat etenevät asiantuntija-arviointiin ja kuntalaisille avoimeen äänestykseen.

Sähköisen ideointilomakkeen linkki löytyy TÄSTÄ.

Kunnan raati valitsee ideoista toteutuskelpoisimmat helmikuun 2023 loppuun mennessä. Ideoista koostetaan kuntalaisäänestys maaliskuussa 2023.

Paras iso tai parhaat pienemmät ideat jalostetaan hankkeiksi. Osallistuvan budjetoinnin avuin kuntalaiset pääsevät mukaan suunnittelemaan ja päättämään taloutta koskevia asioita.

 

Lisätietoja:

Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

p. 050 307 6114

 

 

Takaisin ajankohtaisiin