Toivakan kunnanhallituksen kokoukseen 5.6.2023 esityslistalla ovat muun muassa Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke 1.6.2023-31.12.2023 (TE24), lisämääräraha investointeihin vuodelle 2023 sekä kunnanjohtajan sijaistaminen hakuprosessin ajan.
Keski-Suomen työllisyysalueiden valmisteluhankkeessa valmistellaan koko Keski-Suomen alueen työllisyysalueiden muodostamista
Eduskunta hyväksyi lakiesityksen TE-palvelujen uudistuksesta 1.3.2023. TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Uudistuksessa työllisyyden ja yritysten kasvua tukevat julkiset palvelut tulevat osaksi kuntien työllisyys- ja elinvoimatehtäviä.
TE-hallinnon henkilöstö siirtyy kuntiin liikkeenluovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä. Palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee olla maantieteellisessä yhteydessä toisiinsa ja niiden tulee muodostaa työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue.
Kunnat vastaavat tulevien työllisyysalueiden valmistelusta. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025. Vaikka järjestämisvastuu siirtyy, valtiolla säilyy viime kädessä vastuu työvoimasta. Valtio vastaa työvoimapalvelujärjestelmästä ja sen toimivuudesta valtakunnan tasolla.
Toivakan kunta on käynyt keskusteluja työllisyysalueen valmistelusta eteläisen Keski-Suomen alueen seitsemän muun kunnan kanssa. Valmistelussa on apuna ulkopuolinen asiantuntija Mikko Kesä Oy. Valmistelussa selvitetään mahdollisuuksia järjestää työllisyyspalvelut eteläisen Keski-Suomen kuntien kesken ja parasta mahdollista järjestämismallia. Kunnat voivat perustaa alueelle kuntayhtymän tai toimia vastuukuntamallilla, jossa isäntäkuntana ja järjestämisvastuussa olevana kuntana työllisyysalueella toimisi Jämsän kaupunki.
Työllisyysalueeseen liittyvien sopimusten ja järjestämissuunnitelman sekä palveluiden järjestämiseksi alueelle on suunniteltu haettavaksi kansallista kehittämisrahaa Keski-Suomen liitosta maakunnallisena hankkeena, jossa hankkeen hakijana on Jyväskylän kaupunki sekä Äänekoski ja Jämsä osahankkeiden toteuttajina. Hankkeen nimi on Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke. Hankkeen kesto 1.6.2023-31.12.2023.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 196 201 euroa, josta Keski-Suomen liitto rahoittaa 80 % ja Keski-Suomen kunnat asukaslukuunsa suhteutettuna maksavat 20 % omarahoitusosuuden. Toivakan omarahoitusosuus on 346,69 euroa. Jämsän (eteläinen alue) osahankkeen kustannusosuus on 47086 euroa.
Yhteishankkeessa tehdään tuensaajien kesken sopimus rahoituksen hakemisesta ja hankkeen toteuttamisesta. Tukipäätöstä ei voida tehdä Keski-Suomen liitossa ennen, kun sopimus on saapunut rahoittajalle. Sopimuksessa määritellään mm. tuensaajien keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet sekä se, että päätoteuttaja vastaa yhteishankkeen koordinaatiosta ja yhteydenpidosta Keski-Suomen liiton kanssa.
Keski-Suomen työllisyysalueiden valmisteluhankkeessa valmistellaan koko Keski-Suomen alueen työllisyysalueiden muodostamista, joita on valmistelun tässä vaiheessa syntymässä kolme: Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue, Jyväskylän kaupungin työllisyysalue ja eteläisen KeskiSuomen työllisyysalue. Hankkeessa ovat mukana kaikki alueen kunnat.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus hyväksyy Keski-Suomen työllisyysalueiden valmisteluhankkeen 1.6.-31.12.2023 ja siihen liittyvän omarahoitusosuuden.
Investointiohjelmaan lisämäärärahatarve käyttövesiputkien saneeraukseen koulukeskuksen C-rakennuksessa
Talousarvion investointiohjelma sisältää vuoden 2023 osalta käyttövesiputkien saneeraushankkeen koulukeskuksen A- ja B-rakennuksille. Suunnittelu on käynnistynyt keväällä. Investointiohjelmaan on tällä hetkellä varattu vain suunnittelun määrärahoja kuluvan vuoden osalta.
Saneeraussuunnitelmaa laadittaessa on havaittu kuparisten käyttövesiputkistojen ennenaikaisia syöpymisiä myös koulukeskuksen C-rakennuksessa ja rakennuksessa on jo tapahtunut putkivuotoja, joiden vahingot ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet vähäiseksi. Riski suuremman vahingon syntymiseen on kasvanut, joten C-rakennuksen käyttövesiputkien saneeraus on otettu mukaan suunnitteluun. Hankkeissa on kyse siitä, että putkien materiaali vaihdetaan uusimalla käyttövesiputket muoviputkiksi.
C-rakennuksen putkiurakkaa on valmisteltu toteutettavaksi jo kesän 2023 aikana, koska hanke on kiireellinen lisävahinkojen välttämiseksi. Urakka-asiakirjat valmistuvat kilpailutusta varten kesäkuun alussa ja urakka-aika ajoittuisi pääosin heinäkuulle niin, että työt valmistuvat ennen koulun alkua. Investointiohjelmaan esitetään muutos siten, että kohteeksi lisätään myös koulukeskuksen C-rakennus ja tälle investointikohdalle varataan määräraha hankkeen toteuttamiseksi jo vuonna 2023.
Pohjaehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että kunnan
investointiohjelmaan lisätään koulukeskuksen C-rakennuksen käyttövesiputkien saneeraus ja tämä hanke toteutetaan jo kesän 2023 aikana. Ehdotus investoinnin edellyttämästä määrärahatarpeesta annetaan kokouksessa.
Uuden kunnanjohtajan toivotaan aloittavan viimeistään syyskuussa
Kunnanjohtajan virkavapaan ajan (28.4.-31.5.2023) vs kunnanjohtajana toimii kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä. Uuden kunnanjohtajan toivotaan aloittavan elokuun aikana, mutta viimeistään syyskuussa.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja on ollut yhteydessä henkilöihin, jotka mahdollisesti voisivat hoitaa kesän ajan virkaa vt kunnanjohtajana.
Ottaen huomioon asian luonne, asia käsitellään kunnanhallituksen puheenjohtajan esittelystä.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1) ajalla 1.-18.6.2023 vt kunnanjohtajana toimii kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä. Jari Lämsälle maksetaan kunnanjohtajan viran hoitamisesta 1.500,00 €/kk lisäyksenä tehtäväkohtaiseen palkkaan ajalla 28.4.-18.6.2023.
2) Vt kunnanjohtajana ajalla 19.6.-31.7.2023 toimii Sakari Ainali. Palkka on 6.700,00 €/kk.
3) Vt kunnanjohtajana ajalla 1.8.2023 alkaen siihen asti, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassa, toimii kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä. Jari Lämsälle maksetaan kunnanjohtajan viran hoitamisesta 1.500,00 €/kk lisäyksenä tehtäväkohtaiseen palkkaan 1.8.2023 alkaen siihen asti, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassa.
4) Päätös astuu voimaan 12.6.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Lisätiedot:
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen
p. 040 52 31 633
Esittelijä vs. kunnanjohtaja, kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä
p. 040 630 4035
Koko esityslista on luettavissa täällä.