Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Lakisääteinen oikeus hoitopaikkaan edellyttää, että hakemus on jätetty neljä kuukautta ennen hoidon tarpeen alkamista. Varhaiskasvatuspaikasta ilmoitetaan perheille viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon alkamista. Mikäli hoidon tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.
Lapsella on oikeus kunnalliseen varhaiskasvatukseen vanhempainrahakauden päättymisen jälkeen
oppivelvollisuuden alkuun asti. Toivakassa varhaiskasvatus on maksutonta alle kouluikäisille toivakkalaisille lapsille.
Kunnallisen varhaiskasvatuksen vaihtoehtona lapsen vanhemmat voivat valita:
- Yksityisen varhaiskasvatuksen, jota tuetaan kuntakohtaisesti joko Kelalta haettavalla yksityisen hoidon tuella tai kunnalta haettavalla varhaiskasvatuksen palvelusetelillä
- Kotihoidon tuen, kun nuorin lapsi on alle 3-vuotias. Toivakassa maksetaan alle 2-vuotiaasta lapsesta kodinhoidon kuntalisää 500€ /kk, kun perheen muutkin alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona
Toivakan kunta kuuluu seutusopimukseen Hankasalmen, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Joutsan ja Jyväskylän kanssa. Seutusopimuksen mukaan Toivakkalaiset tai kuntaan muuttavat perheet voivat hakea varhaiskasvatus- tai esiopetuspaikkaa oman kunnan lisäksi myös edellä mainituista seudullisen palvelualueen kunnista. Varhaiskasvatushakemus jätetään aina omaan asuinkuntaan. Varhaiskasvatuspaikat järjestetään kuntien sopimien periaatteiden mukaan.
Varhaiskasvatukseen ja esiopetuksen aamu/iltapäiväkerhoon haetaan Toivakan kunnan nettisivujen kautta täältä (linkki).
Toimintakaudella 2025 – 2026 varhaiskasvatuspaikkaa tarvitsevien hakemukset pyydetään täyttämään keskitetysti 31.3.2025 mennessä.
Lisätietoja varhaiskasvatukseen hakemisesta saat vt. varhaiskasvatusjohtaja Susanna Kuivalaiselta p.0400 237 133
TOIVAKAN KUNTA, SIVISTYS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA