E-kirjasto avautui tänään 29.4. E-kirjasto on kuntien yhteinen palvelu, josta voi lainata e-kirjoja, äänikirjoja ja digilehtiä.
E-kirjastoa voivat käyttää ne henkilöt, joiden kotikunta on liittynyt E-kirjastoon. Kaikki Keski-Suomen kunnat ja Kuhmoinen eli Keski-kirjastot ovat liittyneet E-kirjastoon.
E-kirjastoa käytetään E-kirjasto-sovelluksella, jonka voi ladata puhelimelle tai tabletille sovelluskaupasta. Palvelu on käyttäjälle maksuton. Kirjastokorttia ei tarvita, vaan palveluun rekisteröidytään vahvalla tunnistautumisella. Huoltaja voi kutsua alaikäiset lapsensa palveluun tunnistautumalla ensin itse. Jos vahva tunnistautuminen ei ole mahdollista, voi pyytää apua lähimmästä kirjastosta.
E-kirjastoon tulee aineistoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja jonkin verran muilla kielillä. E- ja äänikirjan voi lainata käyttöönsä kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen kirja palautuu automaattisesti. Kirjan voi myös itse palauttaa ennen laina-ajan päättymistä. Lehteä voi lukea kaksi tuntia kerrallaan.
Lukuoikeuksia on rajallinen määrä, joten suosituimpia aineistoja voi joutua jonottamaan. E- ja äänikirjoihin voi tehdä varauksia. Aineistoja hankitaan jatkuvasti lisää, joten uutta luettavaa ja kuunneltavaa tulee viikoittain.
Palvelun tuottaa Kansalliskirjasto yhteistyössä yleisten kirjastojen kanssa. Palvelu maksaa kunnille 0,7 euroa per asukas. Sovellusta ylläpidetään ja kehitetään itse. Kirjailijoiden ja äänikirjojen lukijoiden kannalta on tärkeää, että Suomessa e-aineistojen lainaamisesta maksetaan nyt lainauskorvauksia.
E-kirjaston lisäksi Keski-kirjastoille jää käyttöön omia e-aineistoja. Näitä ovat keväällä käyttöön otettu elokuvien suoratoistopalvelu Cineast, kansainvälisten aikakaus- ja sanomalehtien palvelu PressReader, musiikin suoratoistopalvelu Naxos Music Library ja verkkomusiikkikoulu Rockway.
Kaikkia näitä palveluita voi käyttää mistä tahansa kirjastokortilla ja siihen liitetyllä PIN-koodilla. Lisäksi kotimaisia sanomalehtiä voi lukea edelleen kirjastoissa paikan päällä ePress-palvelussa.
Lisätietoja E-kirjastosta saa Kansalliskirjaston verkkosivuilta ja lähimmästä kirjastosta. Keski-kirjastojen e-aineistoista ja palveluiden käytöstä lisätietoa lähimmästä Keski-kirjastosta ja Keski-kirjastojen verkkosivuilta.
Ohje E-kirjaston käyttöönottoon: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto/e-kirjasto-sovelluksen-kayttoohjeet