Toivakan kunnanhallituksen kokouksen 30.8.2021 keskeiset päätökset

Kuva: Paikallisuutiset

Toivakan kunnanhallituksen kokouksen 30.8.2021 keskeiset päätökset

Biosfäärialuetunnuksen ohjausryhmän Toivakan edustajat valittu

Kunnanhallitus päätti 26.4.2021 Toivakan kunnan osallistumisesta Unescon biosfäärialuetunnuksen hakuprosessin valmisteluun ja tunnuksen hakemiseen Päijänteelle tai Pohjois-Päijänteelle.

Valmisteluun sitoutuneet kunnat (Joutsa, Jyväskylä, Muurame ja Toivakka) voivat nimetä ohjausryhmään kaksi edustajaa sekä Jyväskylän yliopisto, Keski-Suomen ELY-keskus sekä Metsähallitus kukin yhden edustajan. Myös Keski-Suomen liitolla hankkeen mahdollisena rahoittajana on edustaja ohjausryhmässä. Ohjausryhmä päättää keskuudestaan puheenjohtajan.

Toivakan kunnanhallitus nimesi edustajikseen ohjausryhmään Toivakan ympäristölautakunnan puheenjohtajan Erkki Ikosen ja hänelle varaedustajaksi Heidi Hakkaraisen ja Helena Vuopionperä-Kovasen ja hänelle varaedustajaksi Jari Vuopion.

Alkuvaiheessa vetovastuuta kaavailtiin Muuramen kunnalle, mutta kevään 2021 aikana on valmisteluun osallistuvien kuntien johdon kanssa käytyjen keskustelujen perusteella ja Muuramen omasta esityksestä päädytty valitsemaan hakemuksen valmistelijaksi Jyväskylän yliopiston Wisdom-yhteisö. Keskusteluja asiasta käytiin myös Jyväskylän Ammattikorkeakoulun kanssa. Jyväskylän yliopiston Wisdom-yhteisö kiinnittää hankkeeseen projektipäällikön, joka vastaa hakemusprosessin valmistelusta. Kesäkuun alussa jätettiin yhteistyössä Wisdomin kanssa valmisteltu rahoitushakemus Keski-Suomen liitolle. Rahoitushakemus on tulossa Keski-Suomen Liiton hallituksen ratkaistavaksi alkusyksystä.

 

Toivakka hakee harkinnanvaraista valtionosuutta

Toivakan kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunta hakee 800 000 euron harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta perustuen hakemuksessa esitettyihin seikkoihin. Hakemus tulee toimittaa jo perjantaina 3.9.2021 mennessä valtiovarainministeriöön.

Perusteluissa on syytä painottaa sellaisia tietoja, joita ei voi saada yleisistä tilastoista. Hakemuksessa tulee arvioida erityisesti vuoden 2021 tilannetta. Perusteluissa on tuotava esiin ne toimenpiteet, jotka kunta on tehnyt tai on tekemässä poikkeuksellisten tai tilapäisten talousongelmien parantamiseksi.

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 pykälän nojalla korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn tuen taloudellisessa tarpeessa. Sen arvioinnissa huomioidaan myös paikalliset erityisolosuhteet. Harkinnanvaraisen avustuksen kriteereissä huomioidaan myös koronakriisin vaikutukset, jotka on eriteltävä hakemuksessa.

Korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, on hakemukseen merkittävä se, milloin valtuusto käsittelee ne ja mitkä toimenpiteet ovat.

Viime vuonna Toivakka sai harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 330 000 euroa.

 

Toivakanhaka talousvaikeuksissa

Toivakan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Kiinteistö Oy Toivakanhakalla lyhennysvapaata vuoden 2021 ensimmäisen erän lainanlyhennyksistä.

Kiinteistö Oy Toivakanhakan lainanlyhennykset vuonna 2021 ovat 33 824,90 euroa. Korot tälle summalle ovat 5435,00 euroa. Toivakan kunta on myöntänyt kiinteistöyhtiölle lainaa kaiken kaikkiaan 633 173,62 euroa, josta jäljellä on vuoden 2020 lopussa 529 861,37 euroa. Maksuaika on 25 vuotta. Kiinteistö Oy Toivakanhaka perustelee taloudellisen tilanteen heikkenemistä tyhjien asuntojen lisääntyneellä määrällä sekä yleisten kustannusten nousulla.

Omistajaohjauksenaan kunnanhallitus velvoittaa yhtiön hallitusta ja toimitusjohtajaa laatimaan yksilöidyn suunnitelman aikatauluineen ja toimenpiteineen yhtiön talouden tasapainottamisesta sekä selvittämään, onko yhtiön taloutta mahdollista tasapainottaa esimerkiksi kiinteistörakenteen muutoksilla. Yhtiön hallituksen tulee antaa asiasta selvitys kunnanhallitukselle 1.11.2021 mennessä.

Toivakka päättää itse mahdollisesta kunnallis- ja kiinteistöverotuksesta vapauttamisesta

Toivakan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Toivakan kunta pidättää toimivallan itsellään kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa vuosina 2022-2024.

Toimivalta kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa siirtyi Verohallinnolle 1.6.2013 alkaen veronkantolain muutoksella, joka tuli voimaan 1.1.2013. Kunta voi kuitenkin pidättää ratkaisuvallan itsellään. Kunta voi tehdä veronkantoviranomaiselle kunnallisveron sekä kiinteistöveron ratkaisuvaltaa koskevan ilmoituksen, jolloin ilmoituksensa mukaisesti kunta ratkaisee kunnallisverosta tai kiinteistöverosta taikka kummastakin verosta vapauttamista koskevat asiat noudattaen, mitä veronkantolain 47 pykälässä säädetään. Aiemmin tehty ilmoitus ratkaisuvallan pidättämisestä on voimassa viimeistään 31.12.2021 vireille tulevien hakemusten osalta. Ajalle 1.1.2019-31.12.2021 toimivallan pidätti itsellään sekä kunnallis- että kiinteistöveron osalta 23 kuntaa, pelkästään kunnallisveron osalta 1 kunta ja kiinteistöveron osalta 12 kuntaa

Verosta vapauttamisella tarkoitetaan toimivaltaisen viranomaisen tekemää päätöstä, jossa vero- tai maksuvelvollinen vapautetaan osittain tai kokonaan suoritettavasta tai jo suoritetusta verosta. Verovelvollinen tekee verosta vapauttamista koskevan hakemuksen, jonka viranomainen ratkaisee.

Täyttölupia kouluun ja kotihoitoon

Kunnanhallitus päätti myöntää laaja-alaisen erityisopettajan viran täyttöluvan määräaikaisesti ajalla 1.10.2021 – 30.6.2022, sekä täyttöluvan taito- ja taideaineiden (käsityö ja kotitalous) määräaikaisen tuntiopettajan palkkaamiseksi Toivakan kunnan perusopetukseen ajalle 1.10.2021 – 30.6.2022.

Kunnanhallitus myönsi myös täyttöluvan kahteen Toivakan kunnan kotihoidon lähihoitajan toimeen toistaiseksi 1.10.2021 alkaen.

Pöytäkirja kokonaisuudessaan

 

Keski-Suomen ympärivuorokautisen sosiaali- ja kriisipäivystyksen valmistelu jatkuu – Kriisikeskus Mobile viranomaistoimintaa täydentävänä palveluna

Keski-Suomen ympärivuorokautisen sosiaali- ja kriisipäivystyksen valmistelu jatkuu – Kriisikeskus Mobile viranomaistoimintaa täydentävänä palveluna

Keski-Suomen ympärivuorokautisen sosiaali- ja kriisipäivystyksen valmistelu jatkuu. Jyväskylän seudun mielenterveysseura (JSMS) ry:n ylläpitämä Kriisikeskus Mobile toteuttaa viranomaistoimintaa täydentävän, järjestölähtöisen matalan kynnyksen kriisityön edelleen vuonna 2022.

– On hienoa, että Jyväskylän seudun mielenterveysseura päätti jatkaa yhteistyötä ja rakentaa yhdessä uutta sosiaali- ja kriisipäivystyksen toimintamallia Keski-Suomeen kaupungin sekä muiden kuntien kanssa, sanoo toimialajohtaja Ulla Kuittu Jyväskylän kaupungilta.

– Järjestön tuottama ammattitaitoinen kriisiapu ja väkivaltatyö halutaan säilyttää Kriisikeskus Mobilessa ja haluamme olla edelleen antamassa tukea keskisuomalaisille tulevan sosiaali- ja kriisipäivystyksen rinnalla, toteaa Jyväskylän seudun mielenterveysseuran puheenjohtaja Merja Pihlajasaari.

Keski-Suomen ympärivuorokautisen sosiaali- ja kriisipäivystyksen toiminnan on tarkoitus käynnistyä vuoden 2022 alussa, kun nykyinen virka-ajan ulkopuolinen sosiaalipäivystys laajenee ympärivuorokautiseksi. Lisäksi yksiköstä toteutetaan lakisääteinen psykososiaaliseen tukeen kuuluva kriisipäivystys ja akuutti kriisityö.

– Jatkamme loppuvuoden aikana yksikön toiminnan yksityiskohtien hiomista yhdessä kuntien, Jyväskylän seudun mielenterveysseuran sekä muiden järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Lisäksi yksikköön rekrytoidaan kriisityöntekijöitä, kertoo sosiaalipäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Kinnunen.

Jatkossa sosiaalipäivystyksen ja kriisipäivystyksen tavoittaa yhdestä numerosta

Asukkaat, viranomaiset ja yhteistyökumppanit Keski-Suomessa saavat vuoden 2022 alusta lähtien sosiaali- ja kriisipäivystyksen apua yhdestä numerosta ympäri vuorokauden.  Palveluun voi ottaa yhteyttä, kun tarvitaan kiireellistä sosiaalityön apua kriisi- tai hätätilanteissa tai akuuttia kriisiapua äkillisissä traumaattisissa kriisitilanteissa. Palveluun on mahdollista soittaa myös nimettömästi.

Palvelusta tiedotetaan tarkemmin loppuvuoden aikana.

Muutoksella vahvistetaan keskisuomalaisten asukkaiden yhdenvertaisuutta

Tällä hetkellä Keski-Suomen kunnat järjestävät virka-aikaisen sosiaalipäivystyksen itsenäisesti. Virka-ajan ulkopuolinen sosiaalipäivystys on keskitetty Keski-Suomen sosiaalipäivystykseen, jota hallinnoi Jyväskylän kaupunki. Psykososiaaliseen tukeen kuuluvaa akuuttia kriisityötä toteutetaan kunnissa ja järjestölähtöisesti Kriisikeskus Mobilessa ympärivuorokautisesti.  Nykyinen sosiaalipäivystyksen malli on pirstaleinen, erityisesti lakisääteisen psykososiaalisen tuen osalta. Psykososiaalisella tuella tarkoitetaan kiireellistä sosiaalityötä ja akuuttia kriisityötä, jota tulee toteuttaa ammatillisesti, ja se tulee dokumentoida ja arkistoida asianmukaisesti. Muutoksella vahvistetaan keskisuomalaisten asukkaiden yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa psykososiaalisen tuen osalta.

Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 17.6.2021 kokouksessaan Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystyksen perustamisesta. Myös jo osa Keski-Suomen kunnista on tehnyt päätökset Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystykseen mukaan lähtemisestä. Jatkossakin kunnilla on velvollisuus järjestää sosiaalipalveluita kuntalaisilleen päivystyspalvelujen vahvistamisesta huolimatta.

 

Lisätietoja:

Ulla Kuittu, p. 050 3538 310, sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtaja, Jyväskylän kaupunki

Maarit Kinnunen, p. 050 5538 462, Keski-Suomen sosiaalipäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä, Jyväskylän kaupunki

Merja Pihlajasaari, p. 050 454 8258, puheenjohtaja, Jyväskylän seudun mielenterveysseura ry

 

 

KSSHP:n alueella koronatartunnat ovat kääntyneet hienoiseen laskuun – sairaalakuormitukseen on tullut lievä muutos

Tiedote 16.8.2021

KSSHP:n alueella koronatartunnat ovat kääntyneet hienoiseen laskuun – sairaalakuormitukseen on tullut lievä muutos

Keski-Suomen (KSSHP:n) alueellisessa tartuntatautien torjunnan johtoryhmässä (ns. Koronanyrkissä) todettiin tänään, että sairaanhoitopiirin alueella koronatartunnat ovat kääntyneet hienoiseen laskuun. Tällä hetkellä tartunnat leviävät ennen kaikkea perhepiirissä, työpaikoilta ja niitä on hankittu myös ulkomaanmatkoilta. Viime viikolla perhepiiristä tartunnan oli saanut yli 40 prosenttia, työpaikoilta tartunta tuli 9 prosentille ja 10 prosenttia kaikista tartunnan saaneista KSSHP:n alueella oli hankkinut sen ulkomaanmatkaltaan.

Vaikka tilanne on KSSHP:n alueella hiukan parantunut edellisviikosta, sairaalakuormitukseen on tullut muutos. Sairaalahoitoon on tullut yksittäisiä potilaita, jotka pääsääntöisesti ovat olleet nuoria aikuisia ja jotka eivät ole hankkineet rokotetta itselleen. KSSHP:n alueellinen tartuntatautien johtoryhmä haluaakin nyt vedota kaikkiin niihin ihmisiin, jotka eivät vielä ole saaneet rokotetta, rokotteen tärkeydestä. Rokotteen on kiistatta todettu olevan paras suoja vakavaa koronatautia vastaan. Eli tautia, joka johtaa sairaalahoitoon.

Kokouksessa päädyttiin pitämään alueen epidemiologinen tilannekuva samana. KSSHP:n katsottiin olevan edelleen kiihtymisvaiheessa, paitsi Jyväskylän kaupunki, joka jo aiemmin teki itsenäisen päätöksen siitä, että kaupunki on leviämisvaiheessa.

Kokouksessa keskusteltiin myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston viime viikon perjantaina (13.8.) Jyväskylän, Muuramen, Laukaan ja Äänekosken kuntien alueille määräämistä kokoontumisrajoituksista sekä turvaväleistä: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69915733

Kokouksessa vedottiin koko KSSHP:n väestöön, että turvavälien noudattaminen koko KSSHP:n alueella tartuntojen vähentämiseksi on hyvin merkityksellistä. Myös maskien käyttö, hyvä käsi- ja yskimishygienia on tärkeää. Myös testeihin kannattaa hakeutua pienimmistäkin oireista.

 

Lisätietoja:

Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Koronanyrkin pj.

040 5675415

 

Vesimittareiden vaihdot ovat alkaneet 16.8.

Tiedote vesimittareiden vaihdosta

Omakotitalossa mittari sijaitsee yleensä rakennuksen sisällä, jonne asentajan täytyy päästä sitä vaihtamaan. Kalibron asentajat kiertävät alueella ja jos asukasta ei tavoiteta, jättää asentaja postilaatikkoon yhteydenottopyynnön asennusajan varaamiseksi. Pyydämme asiakkailta joustavuutta, jotta asennustyö päästään tekemään sovitussa aikataulussa. Voitte myös etukäteen itse varata vesimittarin vaihtoajan suoraan Kalibron nettiaikapalvelusta https://nettiaika.fi/kalibro.

 

Keski-Suomen hyvinvointialuetta valmisteleva väliaikainen valmistelutoimielin kokoontui 12.8.

Keski-Suomen hyvinvointialuetta valmisteleva väliaikainen valmistelutoimielin kokoontui 12.8.

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin kokoontui torstaina 12.8. toiseen kokoukseensa. Valmistelutoimielin valmistelee Keski-Suomen hyvinvointialuetta, joka aloittaa toimintansa 1.1.2023. Väliaikainen valmistelutoimielin käynnistää hyvinvointialueen toimintaa, kunnes uusi vaaleilla aloittava valtuusto valitaan vuoden 2022 alussa ja se alkaa tekemään varsinaisia päätöksiä hyvinvointialueen palveluista.

Tämän päivän kokouksen aiheina olivat muun muassa jaostojen perustaminen, talousarvion valmistelu ja väliaikaisen yhteistoimintaelimen kokoonpano. Kokouksen keskusteluissa korostui vahva halu tehdä avointa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Henkilöstön rooli muutoksessa on keskeinen ja siksi henkilöstöjärjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö korostuu. Myös kuntien poliittisille päättäjille aloitetaan aktiivinen viestintä, jotta tammikuussa 2022 pidettävissä aluevaaleissa on yhteinen näkymä tulevaisuuden suunnasta.

Toiminnan ja hallinnon jaostojen perustaminen

Väliaikainen toimielin päätti, että väliaikaisen valmistelun tueksi perustetaan tässä vaiheessa kuusi erillistä jaostoa. Jaostoissa valmistellaan asioita alueellisen valmistelun tiekartan mukaisesti ja tarpeen mukaan asioita tuodaan toimielimen päätettäväksi.

Jaostot ovat valmistelevia työryhmiä, jotka valmistelevat asioita väliaikaiselle toimielimelle ja edelleen alkuvuodesta 2022 valittavan valtuuston päätöksentekoon.

Jaostot ja puheenjohtajat ovat:

  • Sote-palvelut jaosto, puheenjohtaja Tuija Koivisto, varapuheenjohtaja Marja Laurila
  • Pelastustoimen jaosto, puheenjohtaja Ville Mensala, varapuheenjohtaja Pauli Nurminen
  • Talousjaosto, puheenjohtaja Aija Suntioinen, varapuheenjohtaja Lasse Leppä
  • Henkilöstöjaosto, puheenjohtaja Riitta Hallberg, varapuheenjohtaja Eeva Aarnio. Henkilöstöjaoston alaisuuteen perustetaan erillinen henkilöstöryhmä, johon nimetään pääsopijajärjestöjen edustajat.
  • ICT-jaosto, puheenjohtaja Jari Porrasmaa, varapuheenjohtaja Päivi Leikkola
  • Yhdyspintajaosto, puheenjohtaja Hanna Helaste, varapuheenjohtaja Matti Mäkinen

Jaostojen puheenjohtajat nimeävät jaostojen jäsenet ja mahdolliset alatyöryhmien jäsenet. Ryhmiin tullaan nimeämään jäsenet siten, että mukaan saadaan tarpeen mukaisesti keskisuomalaisia asiantuntijoita. Jaostojen kokoamisessa pyritään hyödyntämään jo olemassa olevia työryhmiä, jotka ovat toimineet aiheiden parissa jo pidempään. Jaostoihin (pl. henkilöstöjaosto) nimetään myös henkilöstöjärjestöjen edustajat.

Talousarvion valmistelu käynnissä

Keski-Suomen hyvinvointialue saa rahoitusta hyvinvointialueen valmisteluun ja toimeenpanoon valtionavustuksina vuosina 2021 ja 2022. Määrärahaa käytetään hyvinvointialueiden perustamiseen ja toimintaan sekä väliaikaisen valmistelutoimielimen kustannuksiin. Rahoituksen määrä on kuluvana vuonna 942 086 euroa. Väliaikaisen valmistelutoimielimen tehtävänä on laatia ja hyväksyä hyvinvointialueen vuosien 2021 ja 2022 talousarviot. Vuoden 2021 talousarvio valmistuu elo-syyskuussa.

Väliaikaisen yhteistoimintaelimen kokoonpano, henkilöstön edustajat ja toimielimen varapuheenjohtaja

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin päätti järjestäytymiskokouksessaan 5.7.2021 perustaa väliaikaisen yhteistoimintaelimen toimikaudekseen. Toimielimeen nimettiin työnantajan edustajiksi valmistelutoimielimen puheenjohtaja Kati Kallimo (varajäsen Hanna Helaste) ja jäsen Riitta Hallberg (varajäsen Tiina Koponen). Riitta Hallberg toimii yhteistoimintaelimen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajaksi nimettiin järjestöjen esityksen mukaisesti pääluottamusmies Hannu Tuderus Jyväskylästä.

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaiseen yhteistoimintaelimeen nimettävät pääsopijajärjestöjen edustajat ovat:

  • Sari Puikkonen, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, Jyväskylä (varalla Merja Pöyhönen, Viitasaari)
  • Anne Puronaho, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry, Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (varalla Jaana Pollari, Jyväskylä)
  • Hannu Tuderus, Julkisen alan unioni JAU ry, Hyvinvointialojen ammattiliitto JHL, Jyväskylä (varalla Katri Asp-Dalfidan, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri)
  • Tiina Sorri, Julkisen alan unioni JAU ry, Ammattiliitto Jyty, Laukaa (varalla Ulla Sinikka Sihvonen, Jyväskylä)
  • Outi Kavasmaa, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, LS, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (varalla Heikki Ilola, Jyväskylä)
  • Heljä Siitari, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, KVTES, Jyväskylä (varalla Oskari Kivelä, Äänekoski)

 

Viestinnän organisoituminen

Väliaikaisen valmistelutoimielimen viestinnän koordinoinnista vastaa 12.8.2021 alkaen Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Emmi Palokangas. Viestinnän tehtävä- ja koordinointivastuiden tarkentumisen myötä väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoustiedottamisesta vastaa vuoden 2021 loppuun saakka Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeiden viestintäasiantuntija Sanna-Riikka Koponen.

Väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajat ja jäsenet

Väliaikaisen valmistelutoimielimen varajäsen Unto Palonen on pyytänyt eroa 3.8.2021 tehtävästään. Pyyntöään Palonen on perustellut sillä, että hän on irtisanoutunut Jämsän kaupungin hallintoylilääkärin virasta 27.8.2021 alkaen. Unto Palonen valittiin väliaikaisen toimielimen jäsenen Jouko Nykäsen henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Uusi varajäsen valitaan syksyllä.

Puheenjohtajat:

  • Kati Kallimo, puheenjohtaja
  • Hanna Helaste, 1. varapuheenjohtaja
  • Tuija Koivisto, 2. varapuheenjohtaja
  • Juha Kinnunen, 3. varapuheenjohtaja

Väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

  • Hallberg Riitta, Saarikka (Aarnio Eeva, KSSHP)
  • Helaste Hanna, Jämsä (Mäkinen Matti, Hankasalmi)
  • Kallimo Kati, Jyväskylä (Ahoniemi Mirja, Laukaa)
  • Kinnunen Juha, KSSHP (Lundgren-Laine Heljä, KSSHP)
  • Koivisto Tuija, Keuruu (Laurila Marja, Wiitaunioni)
  • Koponen Tiina, Hankasalmi (Oksanen Simo, Muurame)
  • Lukkarinen Keijo, Äänekoski (Tuukkanen Johanna, Jyväskylä)
  • Mensala Ville, Keski-Suomen pelastustoimi (Nurminen Pauli, Keski-Suomen pelastustoimi)
  • Mäenpää Pauliina, KSSHP (Okkeri Kaisa, Jyväskylä)
  • Nykänen Jouko, Uurainen (varajäsen valitaan syksyllä)
  • Porrasmaa Jari, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (Leikkola Päivi, KSSHP)
  • Suntioinen Aija, KSSHP (Leppä Lasse, Jyväskylä)

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin vastaa eduskunnan 23.6.2021 tekemän päätöksen perusteella syntyneen hyvinvointialueen valmistelusta voimaanpanolain mukaisesti. Väliaikaisen valmistelutoimielimen toimikausi päättyy, kun vuoden 2022 alussa keskisuomalaiset valitsevat vaaleilla aluevaltuuston.

Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Keski-Suomen hyvinvointialue palvelee jatkossa 275 000:tä keskisuomalaista. Väliaikainen valmistelutoimielin valmistelee hyvinvointialueen käynnistämiseen liittyviä tehtäviä ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa.

Väliaikainen valmistelutoimielin kokoontuu seuraavan kerran to 2.9.2021.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen 12.8. kokouksen pöytäkirja julkaistaan viikolla 33. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan jatkossa Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen pian avautuvilla verkkosivuilla.

Lisätietoja:

  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, puheenjohtaja Kati Kallimo, p. 050 442 2302, kati.kallimo(at)jyvaskyla.fi
  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, ensimmäinen varapuheenjohtaja, Hanna Helaste, p. 040 074 2751, hanna.helaste(at)jamsa.fi
  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, toinen varapuheenjohtaja, Tuija Koivisto, p. 040 513 5821, tuija.koivisto(at)keuruu.fi
  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, kolmas varapuheenjohtaja, Juha Kinnunen, p. 014 269 1670, juha.kinnunen(at)ksshp.fi

Jyväskylä on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen, muu KSSHP:n alue on kiihtymisvaiheessa

Tiedote 9.8.2021

Jyväskylä on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen, muu KSSHP:n alue on kiihtymisvaiheessa

Keski-Suomen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä päätyi tänään siihen, että Jyväskylä siirtyy koronavirusepidemiassa leviämisvaiheeseen ja muu sairaanhoitopiirin alue jatkaa kiihtymisvaiheessa.

Jyväskylän statusta päädyttiin muuttamaan korkean ilmaantuvuusluvun vuoksi, joka hankaloittaa huomattavasti perusterveydenhuollon toimintaa. Ilmaantuvuusluku on Jyväskylässä ollut 158,2 viimeisen kahdenviikon aikana 100 000 asukasta kohden. Tämän lisäksi kokouksessa jaettiin yhteinen huoli kaupungin perusterveydenhuollon toimintakyvystä, joka on viime aikoina ollut koronan vuoksi varsin kuormittunutta. Jäljitys onnistuu Jyväskylässä tällä hetkellä noin 50 %. Tartunnan ketjuja on useita ja nyt on pelko siitä, että kohta ei enää pystytä tietämään, mistä ihmiset ovat saaneet koronatartunnan. Tällä hetkellä on tiedossa, että korona on viimeviikkoina levinnyt Jyväskylässä hyvin nopeasti erilaisissa yksityistilaisuuksissa, ravintoloissa ja festareilla. Valtioneuvosto tulee päättämään tänään annettavien tietojen perusteella myöhemmin, otetaanko Jyväskylässä käyttöön esimerkiksi ravintolatoiminnassa leviämisvaiheen kriteerit.

Äänekoskella puolestaan ollaan viimeviikolla eristysten ja karanteenien ansiosta menty parempaan suuntaan ja muualla sairaanhoitopiirien alueella yksittäisiä tartuntoja on viime viikkoina todettu usealla paikkakunnalla. Koronanyrkki päätyi tänään siihen, että Jyväskylä pois lukien muu sairaanhoitopiirin alue pysyy kiihtymisvaiheessa.

Koronanyrkki toi kokouksessa esiin myös huolen kansalaisten välinpitämättömyyden leviämisestä. Koronanyrkki muistuttaakin kansalaisia siitä, kuinka tärkeä on nyt käyttäytymistavan muutos, eli maskeja käytetään lähikontakteissa ja eikä turvavälien tärkeyttä epidemian hillitsemisessä unohdeta. Myös kaikkien yli 12 -vuotiaiden olisi hyvä muistaa koulujen alkaessa maskisuositus lähikontakteissa. Koronanyrkki haluaa vedota myös kaikkiin kansalaisiin, että he ottaisivat koronarokotteen sekä siihen liittyvän toisen tehosterokotteen.

 

Lisätietoja:

Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Koronanyrkin pj. 040 5675415

Tekninen toimi tiedottaa

Vanhansillantien osasaneeraus on alkanut.

Parannettava osuus on välillä Poikkitie-Äikärintie. Työhön kuuluu kadun rakennekerrosten uusiminen, salaojitus, avo-ojien toimivuuden parantaminen ja kadun asfalttipäällystys.

Tonteille ajo normaalisti, muuta liikennettä alueella toivotaan vältettävän.

 

Keski-Suomen hyvinvointialuetta valmisteleva väliaikainen valmistelutoimielin järjestäytyi

Keski-Suomen hyvinvointialuetta valmisteleva väliaikainen valmistelutoimielin järjestäytyi (otsikko 1)

Keski-Suomen hyvinvointialueen rakentaminen käynnistyi maanantaina 5.7., kun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusta valmisteleva väliaikainen valmistelutoimielin järjestäytyi.

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin vastaa eduskunnan 23.6.2021 tekemän historiallisen päätöksen perusteella syntyneen hyvinvointialueen hallinnosta aluevaltuuston toimikauden käynnistymiseen saakka. Väliaikaisen valmistelutoimielimen toimikausi päättyy, kun vuoden 2022 alussa keskisuomalaiset valitsevat vaaleilla aluevaltuuston.

Väliaikaisesta valmistelutoimielimestä ja sen kokoonpanosta sovittiin 3.6.2021 Keski-Suomen kuntakokouksessa. Väliaikaisen valmistelutoimielimen asetti Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus kokouksessaan 1.7.2021.

Hyvinvointialue järjestää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut Keski-Suomessa (otsikko 2)

– Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Hyvinvointialue järjestää jatkossa kaikkien keskisuomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut, toteaa Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja Kati Kallimo.

Keski-Suomen hyvinvointialue palvelee jatkossa 275 000:tä keskisuomalaista. Väliaikainen valmistelutoimielin valmistelee hyvinvointialueen käynnistämiseen liittyviä tehtäviä ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa.

Väliaikainen valmistelutoimielin tekee yhteistyötä niiden viranomaisten kanssa, joilta hyvinvointialueelle siirtyy tehtäviä, niitä hoitavaa henkilöstöä, omaisuutta, sopimuksia tai esimerkiksi tieto- ja viestintäteknisiä järjestelmiä. Väliaikainen valmistelutoimielin päättää myös hyvinvointialueen vuosien 2021 ja 2022 talousarvioista ja osallistuu ensimmäisten aluevaalien järjestämiseen. Hyvinvointialueesta tulee noin 10 000 työntekijän työnantaja.

Väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajana toimii sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtaja Kati Kallimo Jyväskylästä. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii kaupunginjohtaja Hanna Helaste Jämsästä, toisena varapuheenjohtajana perusturvajohtaja Tuija Koivisto Keuruulta ja kolmantena varapuheenjohtajana sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenet (otsikko 2)

Väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

– Porrasmaa Jari, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (Leikkola Päivi, KSSHP)

– Koponen Tiina, Hankasalmi (Oksanen Simo, Muurame)

– Koivisto Tuija, Keuruu (Laurila Marja, Wiitaunioni)

– Kallimo Kati, Jyväskylä (Ahoniemi Mirja, Laukaa)

– Mensala Ville, Keski-Suomen pelastustoimi (Nurminen Pauli, Keski-Suomen pelastustoimi)

– Suntioinen Aija, KSSHP (Leppä Lasse, Jyväskylä)

– Mäenpää Pauliina, KSSHP (Okkeri Kaisa, Jyväskylä)

– Hallberg Riitta, Saarikka (Aarnio Eeva, KSSHP)

– Kinnunen Juha, KSSHP (Lundgren-Laine Heljä, KSSHP)

– Lukkarinen Keijo, Äänekoski (Tuukkanen Johanna, Jyväskylä)

– Nykänen Jouko, Uurainen (Palonen Unto, Jämsä)

– Helaste Hanna, Jämsä (Mäkinen Matti, Hankasalmi)

Väliaikainen valmistelutoimielin kokoontuu seuraavan kerran elokuussa 2021.

Lisätietoja (otsikko 3)

– Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, puheenjohtaja Kati Kallimo, p. 050 442 2302, kati.kallimo(at)jyvaskyla.fi

– Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, ensimmäinen varapuheenjohtaja, Hanna Helaste, p. 040 074 2751, hanna.helaste(at)jamsa.fi

– Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, toinen varapuheenjohtaja, Tuija Koivisto, p. 040 513 5821, tuija.koivisto(at)keuruu.fi, lomalla, vastaa sähköposteihin

– Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, kolmas varapuheenjohtaja, Juha Kinnunen, p. 014 269 1670, juha.kinnunen(at)ksshp.fi