Toivakan kunnanhallituksen keskeiset päätökset 20.9.2021

Ei Asterille

Toivakan kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että Toivakan kunta ei valtuuta Keski-Suomen sairaanhoitopiiriä siirtymään Aster-hankesuunnitelman mukaiseen tarkennettuun toimitusprojektivaiheeseen, toimimaan tilaajana Aster-hankkeen toimitus-, palvelu- ja käyttöönottovaiheessa, eikä allekirjoittamaan Aster-järjestelmän toimitus- ja palvelusopimusta yhdessä järjestelmätoimittajan ja muiden tilaajien kanssa.

Hankinnan suunnitteluprojektissa täsmentynyt ja jäsenkunnille ilmoitettu järjestelmän kiinteä hankintahinta on 128,7 miljoonaa euroa. Hankintaprosessin alettua vuoden 2018 lopussa, kustannusarvio oli 54,0 miljoonaa euroa. Kesäkuussa 2021 jäsenkunnille esitelty kustannusarvio oli 64,5 miljoonaa euroa. Kustannusten nousua voidaan pitää merkittävänä, minkä vuoksi useimmat Keski-Suomen sairaanhoitopiirin jäsenkunnat ovat esittäneet/ päättäneet, ettei Keski-Suomen sairaanhoitopiirille myönnetä valtuutta Aster-järjestelmähankkeen loppuun saattamiseksi.

Esitys: Helena Vuopionperä-Kovanen Seututerveyskeskuksen johtokuntaan varajäseneksi

Keski-Suomen seututerveyskeskuksen perustamissopimuksen on sovittu, että liikelaitoksella on johtokunta, johon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus valitsee kunnallisvaalikautta vastaavaksi toimikaudeksi viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä määrää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Jäsenten valinnassa noudatetaan kuntalain liikelaitoksia koskevien säännösten mukaan periaatetta, jonka mukaan johtokunnassa on edustettuna monipuolinen liikelaitoksen toimialan ja liikkeenjohdon asiantuntemus. Sukupuolten välinen tasa-arvo otetaan huomioon johtokuntaa valittaessa.

Puolivuotiskatsaus talouteen

Hallintopalvelut on toimialojen toimittamien tietojen pohjalta valmistellut kunnan osavuosikatsauksen ajalta 1-6/2021. Osavuosikatsauksessa on esitetty lautakunnittain talouden ja toiminnan toteumat sekä investointilanne 30.6.2021 saakka.

Talous on toteutunut talousarvion mukaisesti ajalla 1.1.-30.6.2021.

Toimintatuotot 1 030 097,97 € (57,6 %)

Toimintakulut 7 884 108,42 € (49,8 %)

Henkilöstökulut 2 800 431,07 € (52,3 %)

Toimintakate -6 854 010,45 € (48,9 %)

Vuosikate 1 108 133,79 € (90,1 %)

Tulos 660 000,52 € (190,3 %)

Tilikauden yli-/alijäämä 670 722,52 € (182,1 %)

Toivakan kunta ei tarjoa kuntapaikkoja vuonna 2022

Keski-Suomen ELY-keskus pyytää Keski-Suomen kuntia vahvistamaan ja tarkistamaan 29.10.2021 mennessä kuntapaikkojen määrän oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja/tai kiintiöpakolaisille vuonna 2022. Tänä vuonna kuntapaikkoja oli Keski-Suomessa tarjolla yhteensä 296 paikkaa, joihin ELY-keskus on tähän mennessä sijoittanut 58 kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saanutta henkilöä. Keski-Suomen ELY-keskuksen ja kuntien välisissä kuntapaikkasopimuksissa kuntapaikat on varattu pääasiassa myönteisen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijaperheille ja yksintulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille. Toivakan kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että Toivakan kunta ei tarjoa kuntapaikkoja vuonna 2022.

Järvelin kuljettaa kylälle ensi vuonnakin

Toivakan kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.2.2020 hyväksyä Taksipalvelut Tapani Järvelin Oy:n tarjouksen koskien asiointikuljetuksia, viriketupakuljetuksia ja kehitysvammaisten päivätoiminnan kuljetuksia. Sopimus on määräaikainen ajalla 1.3.2020-28.2.2022. Lisäksi sopimukseen sisältyy optiovuosi ajalla 1.3.2022-28.2.2023. Sopimuksen mukaan palveluntarjoajalle pitää ilmoittaa optiovuoden käyttämisestä vähintään kolme kuukautta ennen määräaikaisen sopimuksen päättymistä. Kunnanhallitus päätti nyt käyttää myös nykyiseen kuljetuspalvelusopimukseen sisältyvän optiovuoden 1.3.2022-28.2.2023.

Asiointikyydit järjestetään kerran viikossa tiistaisin koululukuvuoden työviikkojen aikana. Asiointikyytien reitti kulkee välillä Kankainen-Ruuhimäki-Huikko-kirkonkylä. Tilaukset edellisenä päivänä klo 14 mennessä suoraan liikennöitsijälle. Omavastuuosuus on 6 € / suunta. Viriketupakuljetukset järjestetään tiistaisin kirkonkylän taajama-alueella, koululukuvuoden työviikkoina. Ajetaan Viriketuvan työntekijän tilauksen perusteella ilman etukäteen määrättyä ajoreittiä. Omavastuuosuus on 6 € / suunta. Kehitysvammaisten päivätoiminnan kuljetukset ajetaan arkipäivinä ilman omavastuuosuutta.

Kuntalaisaloite muovinkierrätyksen puolesta

Kunnanhallitukselle on jätetty aloite muovinkeräyksen mahdollistamiseksi Toivakan kunnan toimipisteissä:

EU:n jätedirektiivin tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä EU:n alueella muovista kierrätetään yli 50 %. Suomi ja Toivakka voivat muovinkierrätyksellä tukea YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, joihin olemme valtiona sitoutuneet. Hinta ei saisi tässä asiassa olla määräävä/estävä tekijä näin tärkeälle asialle. Perusopetuksen opetussuunnitelma on varsin mainio kestävän elämäntavan ja ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Kestävä elämäntapa nähdään koko perusopetuksen lähtökohtana ja kriittisen ajattelun oppiminen sivistyksen perustana. Jos tämän opetussuunnitelman tavoitteet toteutuvat, nuoren sukupolven ymmärrys kestävän tulevaisuuden edellytyksistä on vahva. Kotitalousopetus on halukas aloittamaan muovinkierrätyksen osana opetusta. Ruokahuollon roskista suurin osa on helposti lajiteltavaa muovia (n. 70 %). Lisäksi se on helposti lajiteltavissa, eikä lisää työtaakkaa. Ehdotamme, että alkuun koulukeskuksen roskakatokselle järjestetään yksi muovinkeräysastia. Tämän voisi ottaa normaaleiden roskalaatikoiden tilalle, koska muovijätettä tulee viikoittain tosi paljon.

Kunnanhallitus päätti lähettää aloitteen edelleen Jyväskylän seudun jätelautakunnan käsiteltäväksi.

Edustus Mustankorkean toimielimissä

Mustankorkea Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen 28.9.2021 kunnanhallitus valitsi yhtiökokousedustajaksi Helena Vuopionperä-Kovasen ja nimesi hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Heidi Hakkaraisen.

Vastauksia tarkastuslautakunnalle

Kunnanhallitus päättää hyväksyä arviointikertomuksen vastineet ja vie ne tiedoksi tarkastuslautakunnalle. Tarkastuslautakunnan kysymykset ja niihin annetut vastineet koskivat käyttämättömien tai hyvin vähällä käytöllä olevien kiinteistöjen ylläpitokustannuksia, jätevesipumppaamojen kuntoa ja kunnossapitotarvetta, investoinnin arvioitua takaisinmaksuaikaa, lastensuojelun budjetin perusteita, ikääntyneiden palveluiden määrärahamuutoksia, muun sosiaali- ja terveystoimen kustannustason arviointia ja omaishoitoa tukevia uusia palveluja.

Täyttölupa varhaiskasvatukseen

Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan lastenhoitajan palkkaamiseksi oppisopimuksella Toivakan kunnan varhaiskasvatukseen ajalle 1.10.2021-31.5.2024, sekä esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää 9000 euron lisämäärärahan varhaiskasvatuksen vuoden 2021 budjettiin.

Pöytäkirja kokonaisuudessaan

 

Kehitetään ravitsemusterapiapalveluita – Kyselyt ammattilaisille ja asukkaille

Keski-Suomen sote-uudistus
Tiedote 20.9.2021

Kehitetään ravitsemusterapiapalveluita – Kyselyt ammattilaisille ja asukkaille

Ravitsemusterapian etävastaanoton kokeilu jatkuu Keski-Suomen seututerveyskeskuksen ja Wiitaunionin kunnissa. Näiden alueiden asukkaat voivat ilmoittautua suoraan ravitsemusterapiaan, kun kriteerit täyttyvät. Ravitsemusterapian etävastaanottoja on markkinoitu alueiden viestijöiden yhteistyönä verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa, esimerkkinä Viitasaari.fi:n tiedote 31.8.2021.

-Pilotin tavoitteena on saada kokemuksia etävastaanotosta ja tehostaa ravitsemusohjausta henkilöillä, joilla on haasteita diabeteksen omahoidossa tai lisääntynyt diabeteksen riski, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ravitsemusterapeutti Eeva Nykänen Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeista.

Näkemyksesi on tärkeä, vastaathan kyselyyn

Ravitsemusterapian vastaanottotyötä pyritään laajentamaan suositusten mukaisiin asiakasryhmiin ja kaikkiin Keski-Suomen kuntiin lähivuosien aikana. Nyt avoinna olevilla kyselyillä selvitetään erilaisia ravitsemusterapiaohjausta tarvitsevia asiakasryhmiä sekä määriä. Lisäksi kysytään mitä muita ravitsemusasiantuntijapalveluita asiakkaat ja työntekijät kaipaavat.

-Kyselyyn vastaaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta saamme tietoa ravitsemusterapeutin ohjausta tarvitsevista asiakasryhmistä ja tarvittavasta resurssoinnista koko Keski-Suomessa, kannustaa Nykänen vastaamaan kyselyyn.

Ammattilaisten kysely

Vastaa sähköiseen kyselyyn lomakkeella, joka on avoinna 22.10.2021 saakka. Kyselyyn vastaaminen vie noin viisi minuuttia.

Asukkaiden kysely

Vastaa sähköiseen kyselyyn lomakkeella, joka on avoinna 22.10.2021 saakka. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin kolme minuuttia.

Kyselyiden vastauksista tiedotetaan marraskuussa.

Ravitsemusohjaus on kaikkien ammattilaisten yhteinen asia

Työntekijät ovat avainasemassa ravitsemustiedon välittämisessä, havainnoimalla ravitsemuksen tilaa sekä huolehtimalla ravitsemuksen tavoitteiden toteutumisesta. Työntekijöiden koulutus ja tietotaidon lisääminen lisäävät myös asiakkaiden hyvinvointia ja terveyttä.

-Ohjaajan näkökulmasta käytännönläheinen ravitsemusvalistus erilaisille ryhmille tavoittaa kerralla enemmän kuulijoita. Info-päivät, luennot sekä selkeät jaettavat ja sähköiset materiaalit ovat hyviä tapoja levittää tietoa. Erilaiset työpajat, joissa kokeillaan, maistellaan ja valmistetaan erilaisia välipaloja ja ruokia, rohkaisevat ihmisiä valmistamaan niitä myös kotioloissa, kertoo päivätoimintojen ohjaaja Riitta Höykinpuro Pihtiputaan kunnasta.

Lisätietoja:

Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Keski-Suomen sote-uudistus, eeva.nykanen(at)ksshp.fi, p. 040 580 3501

 

Keski-Suomen sote-uudistus

Ailakinkatu 17, 1. krs

40100 Jyväskylä

Keski-Suomen.sote@jyvaskyla.fi

www.hyvaks.fi

Hyvinvointi. Terveys. Hyvä arki.

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin asetti kokouksessaan valmistelun poliittisen seurantaryhmän

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin asetti kokouksessaan valmistelun poliittisen seurantaryhmän

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin kokoontui torstaina 16.9. kolmanteen kokoukseensa. Kokouksessa asetettiin mm. valmistelun poliittinen seurantaryhmä sekä hyväksyttiin kuluvan vuoden talousarvio.

Poliittisen seurantaryhmän asettaminen

Väliaikainen valmistelutoimielin asetti kokouksessaan valmisteluvaiheen poliittisen seurantaryhmän, jonka tehtävänä on tiivistää poliittisten päättäjien ja väliaikeisen valmistelutoimielimen vuoropuhelua ennen maaliskuussa aloittavan aluevaltuuston toimintaa.

Poliittisen seurantaryhmän tehtävänä on välittää näkemyksiä ja ehdotuksia virkamiehistä koostuvalle väliaikaiselle valmistelutoimielimelle omien taustaryhmiensä näkökulmasta. Yhteistyö ja vuoropuhelu ovat keskeisessä roolissa, jotta poliittisten ryhmien näkemykset voidaan huomioida valmistelussa, aluevaaleihin valmistautumisessa sekä ennen kaikkea tulevan hyvinvointialueen poliittisen toimielinorganisaation ja muiden aluevaltuustolle valmisteltavien asioiden suunnittelussa ja valmistelussa.

Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun poliittinen seurantaryhmä koostuu seuraavista Keski-Suomen poliittisten puolueiden ja ryhmien edustajista:

Keskusta: Leila Lindell (Äänekoski), vara Juhani Anttonen (Laukaa), Riitta Pirttiniemi (Saarijärvi), vara Maria Kaisa Aula (Viitasaari) Tahvo Anttila (Jyväskylä), vara Matti Similä (Jämsä)

Kokoomus: Ulla Palmu (Saarijärvi), vara Lotta Ahola (Jämsä), Caius Forsberg (Jyväskylä), vara Eeva-Kaisa Rouhiainen (Jyväskylä)

Kristillisdemokraatit: Aira Korhonen (Laukaa), varalla Marika Visakorpi (Jyväskylä)

Perussuomalaiset: Kari Pajunen (Muurame), vara Jyrki Niittymaa (Jämsä), Harri Oksanen (Keuruu), vara Vesa Rahunen (Toivakka)

Sosiaalidemokraatit: Ville Rautiainen (Saarijärvi), vara Merja Närhi (Äänekoski), Jukka Hämäläinen (Jyväskylä), vara Jarno Kemiläinen (Jyväskylä) Ulla Patronen (Jämsä), vara Leo Niinikoski (Joutsa)

Vasemmistoliitto: Ilkka Pernu (Jyväskylä), vara Anniina Ojajärvi (Äänekoski)

Vihreät: Meri Lumela (Jyväskylä), vara Emilia Lakka (Jyväskylä) Lea-Elina Nikkilä (Joutsa), vara Nina Hirsiaho (Petäjävesi)

Vuoden 2021 talousarvio hyväksyttiin

Keski-Suomen hyvinvointialue saa rahoitusta hyvinvointialueen valmisteluun ja toimeenpanoon valtionavustuksina vuosina 2021 ja 2022. Määrärahaa käytetään hyvinvointialueiden perustamiseen ja toimintaan sekä väliaikaisen valmistelutoimielimen kustannuksiin.

Kuluvana vuonna rahoitus on 942 086 euroa ja sitä tullaan käyttämään väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenten työpanosten korvaamiseen, palveluiden ostoihin (suurimpana talous- ja henkilöstöhallinnon kustannukset, vakuutukset, tietotekniikka ja asianhallintajärjestelmä), perustettavan projektitoimiston henkilöstömenoihin sekä mm. työtilojen vuokriin ja työvälineisiin.

Keskustelua asiakas- ja potilastietojärjestelmä Asterista

Kokouksessa käytiin myös tiivis keskustelu Aster asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnan tilanteesta. Hyvinvointialueen valmistelussa valmistellaan suunnitelmat eri etenemisvaihtoehdoista mikäli hankinta tulee hyväksytyksi tai se keskeytetään niin sanotussa exit-päätöksenteossa.

Esihenkilöinfot

Esihenkilöille tullaan järjestämään ensimmäinen esihenkilöinfo Teams-tapaamisena pe 1.10. klo 12.30−14.00. Kalenterikutsu lähetetään esihenkilöille myöhemmin, mutta merkitkää päivämäärä jo kalentereihinne.

Muut asiat

Kokouksessa käytiin läpi myös väliaikaisen valmistelutoimielimen työsuunnitelmaa ja tarkennettiin valmistelun tilannekuvaa. Lisäksi käsiteltiin henkilöstöjärjestöjen vetoomus osallistua valmisteluvaiheen jaostojen toimintaan. Tiedoksi merkittiin myös pelastustoimen järjestämislain nojalla annettavien asetusten valmistelu sekä pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttaminen.

Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa 1.1.2023 alkaen noin 275 000:n keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista.

Uudistuksessa hyvinvointialueen työntekijöiksi siirtyvät Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden, kuntayhtymien (Saarikka, Wiitaunioni, Seututerveyskeskus) ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstö. Uudistuksen jälkeen Keski-Suomen hyvinvointialueella työskentelee noin 9 500 työntekijää.

Hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin aloitti toimintansa Keski-Suomessa 5.7.2021. Keski-Suomen kuntakokouksessa 3.6.2021 valittu valmistelutoimielin valmistelee hyvinvointialueen käynnistämiseen liittyviä tehtäviä. Päätöksiä palveluista tekee tammikuussa 2022 aluevaaleilla valittavan aluevaltuuston (69 jäsentä) asettama aluehallitus, joka aloittaa toimintansa 1.3.2022.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen 16.9. kokouksen pöytäkirja julkaistaan viikolla 38 Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun verkkosivuilla.

Seuraava kokous

Väliaikainen valmistelutoimielin kokoontuu seuraavan kerran torstaina 30.9.2021.

Lisätietoja:

  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, puheenjohtaja Kati Kallimo, p. 050 442 2302, kallimo(at)jyvaskyla.fi
  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, ensimmäinen varapuheenjohtaja, Hanna Helaste, p. 040 074 2751, hanna.helaste(at)jamsa.fi
  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, toinen varapuheenjohtaja, Tuija Koivisto, p. 040 513 5821, tuija.koivisto(at)keuruu.fi
  • Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, kolmas varapuheenjohtaja, Juha Kinnunen, p. 014 269 1670, juha.kinnunen(at)ksshp.fi

Terveisin,

 

Sanna-Riikka Koponen

viestintäasiantuntija

 

Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeet

Ailakinkatu 17, 1. krs

40100 Jyväskylä

  1. 050 598 8481

sanna-riikka.koponen@jyvaskyla.fi
Liity LinkedIn-verkostooni

www.hyvaks.fi

Hyvinvointi. Terveys. Hyvä arki.

Seututerveyskeskus kannustaa suojaamaan itsensä ja läheisensä koronarokotteella

TIEDOTE 14.9.2021 / Keski-Suomen seututerveyskeskus

Seututerveyskeskus kannustaa suojaamaan itsensä ja läheisensä koronarokotteella

Rokotus on tehokas ja turvallinen tapa suojautua vakavalta koronainfektiolta. Tämä on syytä tiedostaa varsinkin nyt, kun kokoontumisrajoituksia aletaan purkaa lisääntyneen rokotuskattavuuden ansiosta. Koronan deltamuunnos voi tarttua jo täysin oireettomassa vaiheessa, minkä takia altistuminen voi tapahtua huomaamatta.

Rokotussuojan puuttuessa on aina olemassa riski saada vakava koronainfektio. Jo ensimmäinen rokotus suojaa kohtalaisesti vakavalta koronataudilta. Tehosterokotteen jälkeen suoja vakavalta taudilta on erinomainen. Siksi sairaalahoitoon joutuu koronan takia näinä päivinä käytännössä vain rokottamattomia henkilöitä. Rokotuskattavuuden parantuessa myös tautiryvästymät ja altistumiset harvenevat entisestään, ja näin karanteeneja ja yhteiskunnan sulkutoimia tarvitaan vähemmän.

Rokotteiden saatavuus on nyt sen verran hyvä, että koronarokotuksiin pääsee Seututerveyskeskuksen kunnissa sujuvasti. Rokotusaikoja on hyvin saatavilla ajanvarauksella ja kunnissa järjestetään ajanvarauksettomia rokotuspäiviä. Keuruulla ja Laukaassa on arkipäivinä järjestettävien rokotuspäivien lisäksi mahdollisuus rokotukseen myös lauantaina 25.9. klo 9-16. Muista tulevista rokotuspäivistä ilmoitetaan tarkemmin Seututk.fi-sivustolla ja paikallislehdissä.

Jos et ole vielä ottanut rokotusta, saat sen halutessasi helposti. Suojaa itsesi ja läheisesi!

Lisätietoja:
Ylihoitaja Sanna Porkka-Hokkanen, sanna.porkka-hokkanen@seututk.fi, p. 014 269 5905
Ylilääkäri Jari Raudasoja, jari.raudasoja@seututk.fi, p. 014 269 5904

Koronarokotuksia ilman ajanvarausta 

Koronarokotuksia ilman ajanvarausta

Koronarokotteita on nyt hyvin saatavilla, joten järjestämme Seututerveyskeskuksen terveysasemilla rokotuspäiviä myös ilman ajanvarausta. Rokotuspäiviä voidaan järjestää lyhyelläkin varoitusajalla. Seuraa tästä tiedotteesta tuoreimmat tiedot tulevista rokotuspäivistä.

  • Ti 7.9. klo 8:30–15:30 Laukaan terveysasema, 1.krs, sininen käytävä
    Rokotetaan n. 100 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • To 9.9. klo 12–15 Laukaan terveysasema, 1.krs, sininen käytävä
    Rokotetaan n. 20 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • Huom! Rokotuspäivän pituutta on pidennetty aiemmin ilmoitetusta:
    Pe 17.9. klo 8:30–15:30 Keuruun terveysasema, 2. krs, aikuisneuvola

    Rokotetaan n. 80 ensimmäistä tulijaa.
  • Pe 10.9. klo 13–15 Joutsan sote-keskus
    Rokotetaan n. 40 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • To 16.9. klo 14:30–17:30 Haapamäen koulu, alakerta
    Rokotetaan n. 50 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • To 16.9. klo 15–17 Joutsan sote-keskus
    Rokotetaan n. 40 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • Pe 17.9. klo 8:30–11 Keuruun terveysasema, 2. krs, aikuisneuvola
    Rokotetaan n. 40 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • Pe 17.9. klo 9–11 Petäjäveden terveysasema, 1. krs, vastaanoton tilat
    Rokotetaan n. 30 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • Pe 17.9. klo 12–15:30 Laukaan terveysasema, 1.krs, sininen käytävä
    Rokotetaan n. 60 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • La 18.9. klo 9–16 Keuruun terveysasema, 2. krs, aikuisneuvola
    Rokotetaan n. 100 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan
  • La 18.9. klo 9–16 Laukaan terveysasema, 1.krs, sininen käytävä
    Rokotetaan n. 100 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan

Ilman ajanvarausta voi tulla ottamaan ensimmäisen rokotuksen tai tehosterokotteen, jos ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään 8 viikkoa.

Vaikka sinulla olisi jo rokoteaika varattuna myöhemmälle ajankohdalle, voit halutessasi tulla näihin rokotuspäiviin ilman ajanvarausta. Aiemmin varaamasi aika perutaan rokotuksen yhteydessä.

Varauduthan odottamaan vuoroasi rauhassa ja tarvittaessa ulkona, jotta saamme säilytettyä turvavälit sisätiloissa. Muistathan edelleen käyttää maskia.

 

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun verkkosivut on julkaistu

Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun verkkosivut on julkaistu

Keski-Suomen hyvinvointialue 2023 on saanut uudet verkkosivut, jotka löytyvät osoitteesta www.hyvaks.fi. Verkkosivujen kautta henkilöstö, asukkaat, järjestöt, päättäjät, yritykset, media sekä muut sidosryhmät voivat seurata hyvinvointialueen valmistelua sekä vaikuttaa uudistustyöhön.

-Henkilöstö-osioon kootaan uudistusta koskettavalle henkilöstölle tietoa hyvinvointialueen rakenteesta, aikataulusta, henkilöstöjaoston työskentelystä sekä kootaan usein kysyttyjä kysymyksiä. Erillistä henkilöstön intraa ei valmistelun ajalle ole, joten hyvaks.fi-sivusto toimii henkilöstön pääviestintäkanavana, kertoo uudistuksen viestintää koordinoiva viestintäjohtaja Emmi Palokangas Jyväskylän kaupungilta.

Verkkosivuilta löytyy myös viestinnän graafiset materiaalit, muun muassa Word- ja Powerpoint -asiakirjat- ja esityspohjat, hyvinvointialueen logot sekä Teams-taustakuvat etätapaamisia varten. Hyvinvointialueen yleisesitys päivitetään verkkosivuille viikolla 38.

-Verkkosivun nimi koostuu kahdesta lyhenteestä: Hyva tulee hyvinvointialueesta ja KS on meidän keskisuomalaisten tuttu lyhenne Keski-Suomesta, sanoo verkkoviestinnän asiantuntija Iiro Vuori Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeista.

Uusi ilme ja logo

Myös hyvinvointialueen uusi visuaalinen ilme on valmistunut. Visuaalisen ilmeen pohjana hyödynnettiin Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeiden sekä toukokuussa avatun OmaKS.fi:n, Keski-Suomen digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen värimaailmaa sekä graafisia elementtejä. Myös vuoden 2018 maakunta- ja sote-uudistuksen materiaaleja jatkojalostettiin hyvinvointialueen käyttöön.

-Logon vuosiluku 2023 kuvaa valmisteluaikaa. Visuaalinen ilme on suunniteltu valmisteluvaiheelle ja se palvelee vuoden 2022 loppuun saakka. Keski-Suomen hyvinvointialueen lopullinen nimi ja brandi kokonaisuudessaan valmistuu hyvinvointialueen valtuuston strategiatyön ohessa, avaa viestintäasiantuntija Sanna-Riikka Koponen Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeista.

Seuraa ja vaikuta myös somessa

Keski-Suomen hyvinvointialue 2023 löytyy myös somesta. Somessa kerrotaan hyvinvointialueen valmistelun etenemisestä sekä osallistetaan ammattilaisia, järjestöjä ja asukkaita mukaan uudistustyöhön. Lisäksi kanavissa kerrotaan Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeiden työn tuloksista, tilaisuuksista ja tapahtumista sekä nostetaan eri sidosryhmien uudistusta, hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta koskevia aiheita esiin.

Sosiaalisen median kanavat:

Facebook: @hyvinvointialueks, Twitter: @hyvaks, Instagram: @hyvinvointialueks

Aihetunnisteet:

#hyvaks #hyvinvointialueks #hyväarkikaikille


Hyvinvointi. Terveys. Turvallisuus.

Keski-Suomen hyvinvointialue 2023:een lähtökohta on konsepti: hyvä arki kaikille.

”Elämä on, menestyksekästä keskisuomalaista ajattelijaa lainaten, ihmisen parasta aikaa. Ja enimmäkseen tämä paras aika on arkea.

Elämän paras toteutuu, kun pystyy nauttimaan hetkistä arjessa. Se puolestaan onnistuu parhaiten, kun kokee voivansa hyvin. Hyvän arjen peruspilarit ovat hyvinvointi, terveys ja turvallisuus. Siksi on tärkeä huolehtia asioista, jotka saavat meidät voimaan hyvin – tänään, huomenna ja mieluusti koko loppuelämän.

Sitä on hyvä arki.”

Keski-Suomen hyvinvointialue pähkinänkuoressa

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa 1.1.2023 alkaen noin 275 000:n keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista.

Uudistuksessa hyvinvointialueen työntekijöiksi siirtyvät Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden, kuntayhtymien ja liikelaitosten (Saarikka, Wiitaunioni, Seututerveyskeskus) ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstö. Uudistuksen jälkeen Keski-Suomen hyvinvointialue on koko maakunnan suurin työnantaja yli 9 500 työntekijällä.

Hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin aloitti toimintansa Keski-Suomessa 5.7.2021. Keski-Suomen kuntakokouksessa 3.6.2021 valittu valmistelutoimielin valmistelee hyvinvointialueen käynnistämiseen liittyviä tehtäviä. Päätöksiä palveluista tekee tammikuussa 2022 aluevaaleilla valittava aluevaltuusto (69 jäsentä), joka aloittaa toimintansa 1.3.2022.

Tutustu verkkosivuihin:

Lisätietoja:

  • Emmi Palokangas, viestintäjohtaja, Jyväskylän kaupunki, p. 050 312 5370, emmi.palokangas(at)jyvaskyla.fi
  • Sanna-Riikka Koponen, viestintäasiantuntija, Keski-Suomen sote-uudistus, p. 050 598 8481, sanna-riikka.koponen(at)jyvaskyla.fi
  • Iiro Vuori, verkkoviestinnän asiantuntija, Keski-Suomen sote-uudistus, 040 558 3343, iiro.vuori(at)jyvaskyla.fi

 

Infotilaisuus sijaisperheenä tai tukiperheenä toimimisesta kiinnostuneille perheille torstaina 14.10.2021 kello 17.00 Teams-yhteydellä.

Sijaisperhe tarjoaa kodin sitä tarvitsevalle – Uusia perheitä etsitään lasten ja nuorten sijaisperheiksi Keski-Suomessa

Keski-Suomeen tarvitaan uusia perheitä lastensuojelun perhehoitajiksi eli sijaisperheiksi. Infotilaisuus kiinnostuneille perheille järjestetään verkkoyhteyksin 14.10.

– Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikön rekisterissä on lähes 300 sijaisperhettä. Sijaisperheistä on kuitenkin jatkuva pula, kertovat sosiaalityöntekijät Tarja Pesonen ja Marja-Leena Huisko Keski-Suomen Sijaishuoltoyksiköstä.

Sijaisperheessä eletään normaalia perhearkea

Perhehoito on ympärivuorokautista hoivaa, turvaa, välittämistä, kasvatusta ja yhteistyötä lapsen ja nuoren hyväksi perhehoitajan kodissa.

– Meillä eletään ihan normaalia perhearkea. Perheessämme on yksi biologinen lapsi ja yksi sijoitettu lapsi, kertoo sijaisperheen äiti.

– Oikeastaan ainoa asia, mikä on erilaista perheemme kahden lapsen välillä, on se, että sijoitettu lapsi käy säännöllisesti tapaamassa biologista vanhempaa ja toisessa sijaisperheessä asuvia sisaruksia, sijaisäiti jatkaa puolentoista vuoden sijaisperhekokemuksella.

Perhehoitajat valmennetaan ennakkoon

Kaikki perhehoitajat käyvät perhehoitajien PRIDE-valmennuksen etukäteen. Lisäksi sijaisperheenä toimiessaan perheet saavat tehtäväänsä tukea ja koulutusta. Perhehoitajat voivat osallistua myös vertaisryhmiin.

– Valmennukseen osallistuminen on tarkoitettu ennen kaikkea sijaisvanhemmuutta harkitseville perheille, jotka haluavat tulla arvioimaan omia mahdollisuuksia toimia sijaisperheenä. Valmennuksen käyminen ei siis vielä sido mihinkään, sosiaalityöntekijä Marja-Leena Huisko täsmentää.

– Jos sijaisperheenä toimiminen kiinnostaa, kannustan käymään koulutuksen. Se antaa realistisen kuvan siitä, mitä kaikkea sijaisperheenä toimiminen on ja mitä se vaatii perheeltä, sijaisperheen äiti kannustaa.

Perhehoidosta maksetaan perheille palkkiota ja kulukorvauksia.

Sijaisperheenä toimiminen on koko perheen asia

Parhaillaan on käynnissä Perhehoitoliiton valtakunnallinen sijaisvanhempien rekrytointikampanja Ajoissa kotiin. Kampanjan teema tänä vuonna on: Perhehoito on joukkuelaji.

– Omasta näkökulmastani se tarkoittaa sitä, että sijaisperheenä toimiminen on koko perheen asia, sijaisperheen äiti toteaa.

Infotilaisuus 14.10. verkossa – ilmoittautua voi sähköisesti

Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö rekrytoi ja valmentaa sijaisvanhemmuudesta, sijaishoitajuudesta ja tukiperhetoiminnasta kiinnostuneita perheitä. Sijaishuoltoyksikkö palvelee kaikkia Keski-Suomen kuntia.

Keski-Suomessa on tarvetta lyhytaikaisille ja pitkäaikaisille perhehoitajille sekä tukiperheille. Haku kaikkiin Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikön valmennuksiin on jatkuva ja yhteyttä voi ottaa milloin vain.

Sijaisperheenä tai tukiperheenä toimimisesta kiinnostuneille perheille on infotilaisuus torstaina 14.10.2021 kello 17.00 Teams-yhteydellä. Ilmoittautumiset infotilaisuuteen tapahtuu verkkolomakkeella. https://www.lyyti.in/Sijais_ja_tukiperheinfotilaisuus_14102021_7180

 

Lisätietoa myös puhelimitse: sijaisvanhemmuudesta numerosta 040 832 2613 ja tukiperhetoiminnasta numerosta 050 408 3026.

 

www.jyvaskyla.fi/sosiaalipalvelut/perheet/lastensuojelu/sijais-ja-tukiperheet

www.sijaisvanhemmaksi.fi/sijaisvanhemmaksi/ajoissa_kotiin_-kampanja

 

Lisätietoja:

Sosiaalityöntekijä Marja-Leena Huisko, p. 050 553 8463, Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö

Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö, p. 040 832 2613

 

 

Joutsan, Luhangan ja Toivakan neuvoloiden palvelunumerot yhdistyvät 6.9.2021 alkaen

TIEDOTE 24.8.2021 / Keski-Suomen seututerveyskeskus

Joutsan, Luhangan ja Toivakan neuvoloiden palvelunumerot yhdistyvät

Joutsan, Luhangan ja Toivakan perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvolan sekä diabeteshoitajien ja aikuisten terveysneuvonnan yhteydenotot keskitetään maanantaista 6.9.2021 lähtien yhteen yhteiseen palvelunumeroon. Neuvoloiden uusi yhteinen palvelunumero 014 269 0244 toimii maanantaista perjantaihin klo 8-10.

6.9. alkaen Joutsan, Luhangan ja Toivakan neuvola-asiointiin liittyvät puhelut ja yhteydenotot neuvoloiden terveydenhoitajiin hoituvat yhteisestä palvelunumerosta riippumatta siitä, minkä neuvolan asiakas on kyseessä tai missä päin kuntaa asiakas asuu. Terveydenhoitajien aikaisemmat henkilökohtaiset numerot poistuvat käytöstä.

Muistihoitajan yhteystiedot ja soittoaika pysyvät ennallaan, eli muistihoitajaa voi tavoitella arkisin klo 12-13 puhelinnumerosta 014 269 0255.

Puhelinpalvelun keskittämisellä pyritään selkeyttämään yhteystietoja sekä takaamaan parempi saavutettavuus. Jatkossa neuvolan puhelinpalveluun voi myös jättää soittopyynnön joko puhelimitse tai verkossa Seututk.fi -sivustolla.

Lisätietoja:
Osastonhoitaja Merja Sivanne, merja.sivanne@seututk.fi, p. 014 269 0201

Koko KSSHP:n alue siirtyy perustasolle – Samalla testauskriteerit keventyvät

Koronanyrkin tiedote: Koko KSSHP:n alue siirtyy perustasolle – Samalla testauskriteerit keventyvät

Tänään (6.9.2021) kokoontunut KSSHP:n alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä totesi kokouksessaan koko KSSHP:n alueen siirtyneen perustasolle. Tartuntamäärät ovat jatkaneet laskuaan alueella ja tilannetta kuvailtiin harvinaisen hyväksi, vaikka epidemiaa ei olekaan vielä voitettu. Tartuntoja on ilmennyt vain rokottamattomilla ja kerran rokotetuilla.

Testauskriteerit muuttuvat: Alle 12-vuotiaiden ja kahdesti rokotettujen lieväoireisten testaus ei enää välttämätöntä

Ns. Koronanyrkki teki kokouksessaan alueellisen päätöksen testauskriteerien keventämisestä KSSHP:n alueella. Jatkossa koronatesti ei ole enää välttämätön kahdesti rokotetuille, joilla on vain lievät oireet, ei tietoa altistumisesta ja jotka eivät kuulu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön. Rokotesuoja katsotaan täydeksi, kun toisesta rokotteesta on kulunut viikko. Myös alle 12-vuotiaiden testauksesta pääsääntöisesti luovutaan. Poikkeuksena sairaalahoitoa vaativat tapaukset ja tapaukset, joissa sairastunut on asetettu karanteeniin. Testauskriteerien muutokset perustuvat lääketieteelliselle näytölle alttiudesta sairastua vakavasti koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. KSSHP:ssä ollaan valmiita muuttamaan testauskriteerejä uudelleen, jos valtakunnalliset ohjeet muuttuvat.

 

Laajaa maskisuositusta jatketaan KSSHP:n alueella

Laaja maskisuositus on yhä voimassa koko KSSHP:n alueella, kunnes rokotekattavuus nousee suuremmaksi. Maskit suojaavat samalla myös muita pisarateitse tarttuvia, syksyllä leviäviä sairauksia, kuten flunssaa ja influenssaa vastaan. Maskia tulee käyttää kaikissa julkisissa tiloissa, joissa turvaväliä ei voida varmasti säilyttää.

 

Lisätiedot:

Sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen p. +358142691670