Toivakkatalo on suljettuna ajalla 23.-26.6.2022.
Hyvää juhannusta kaikille!
Toivakkatalo on suljettuna ajalla 23.-26.6.2022.
Hyvää juhannusta kaikille!
Toivakan kunnanvaltuusto hyväksyi Toivakan kuntastrategian 2022-2030 kokouksessaan 14.2.2022.
Toivakan kunnan päivitetyn kuntastrategian visiona on ”Yhdessä toimiva Toivakka tuntuu kodilta”.
Elämisen elementeiksi, eli strategisiksi kärjiksi on nostettu ”Yhdessä toimiva Toivakka”, ”Uuden ajan maalaisidylli” ja ”Toivakka tuntuu ja tunnetaan”.
Arvoina pidetään edelleen mukana ”oppiva ja kehittyvä”, ”avoin ja rohkea” sekä uutena parina ”aito ja yhteisöllinen”.
Kuntastrategiaan voit tutustua Kuntastrategia 2022-2030.
Molemmat sairaanhoitopiirit ovat edelleen koronaepidemian leviämisalueita. Tartuntamäärät ovat nousussa, ja koronaviruksen aiheuttaman sairaalahoidon tarpeen ennakoidaan kasvavan. Uusia koronatartuntoja on todettu useimmissa kunnissa, ja kuntien tartunnanjäljitys on kuormittunut. Alueiden koronatyöryhmät ovat esittäneet alueellisen kokoontumisrajoituksen kiristämistä.
Päätöksissä on huomioitu myös valtakunnallinen epidemiatilanne ja sosiaali- ja terveysministeriön 22.12.2021 antama ohjauskirje rajoitusten kohdentamisesta aiempaa laajemmin. Aluehallintoviraston rajoituksilla halutaan suojata väestön terveyttä ja hyvinvointia, turvata terveydenhuollon kantokyky sekä tartunnanjäljityksen onnistuminen.
Tartuntatautilain 58 §:n mukaisilla päätöksillä voidaan rajoittaa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Päätökset eivät kohdistu yksityistilaisuuksiin tai harrastustoimintaan.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tänään tekemillään päätöksillä tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla seuraavat tilaisuudet ajalla 3.1. – 31.1.2022:
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kielletään kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 (kaksikymmentä) henkilöä.
Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kielletään kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 (kymmenen) henkilöä.
Tänään annetuilla päätöksillä kumotaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston aiemmat tartuntatautilain 58 §:n mukaiset päätökset seuraavasti: 3.12.2021 annettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntia koskeva päätös LSSAVI/18671/2021 ajalta 3.1.– 5.1.2022 ja 16.12.2021 annettu Vaasan sairaanhoitopiirin kuntia koskeva päätös LSSAVI/19688/2021 ajalta 3.1. – 19.1.2022. Päätökset on julkaistu avi.fi verkkosivulla.
Aluehallintovirasto voi määrätä rajoituksia vain, kun ne ovat epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömiä. Aluehallintovirasto seuraa sairaanhoitopiirien epidemiatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja kumoaa päätökset, kun niiden edellytykset eivät enää täyty.
Tartuntatautilain 58 i §:n mukaan toiminnanharjoittaja voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille.
Koronapassin käyttöä on kuitenkin rajoitettu valtioneuvoston asetuksella määräaikaisesti ajalla 30.12.2021 – 20.1.2022. Tänä aikana koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Tilaisuuden järjestäjän tulee siis noudattaa voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta. Asetus on voimassa koronaepidemian leviämisalueilla.
Lisätietoja:
Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräykset (avi.fi: yleistiedoksiannot)
Aluehallintoviraston asiakaspalvelu
Keski-Suomen sairaanhoitopiiriLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä
Vaasan sairaanhoitopiiriLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä
Koronapassin käyttöön tilapäisiä poikkeuksiaLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä
Joukkoliikenneyhteydet Jyväskylän ja Toivakan välillä paranevat, kun liikenteeseen saadaan perjantaista 1.10.2021 alkaen linjan 38 lisävuoro. Lisävuoroa liikennöidään arkipäivisin (ma-pe) ainakin ensi kesään asti, eli 5.6.2022 saakka.
1.10.2021 alkaen
Jyväskylä–Toivakka M-P
17.15 Jyväskylän keskusta
17.30 Vaajakoski
X Oravasaari
– Ilmoniemi
18.00 Toivakka
Toivakka–Jyväskylä M-P
18.10 Toivakka
– Ilmoniemi
18.25 Oravasaari
18.40 Vaajakoski
18.55 Jyväskylän keskusta
Linjan 38 vuorot Jyväskylästä Toivakkaan lähtevät Vapaudenkadun paikallisliikennekeskuksesta pysäkiltä Keskusta 4. Kaikkien vuorojen aikataulut ja reitit löytyvät paikallisliikenteen reittioppaalta.
Lisätiedot: Jyväskylän kaupunki, joukkoliikennesuunnittelija Jouni Enroos, p. 050 461 7119, jouni.enroos[at]jyvaskyla.fi
Toivakan kunta hakee lähihoitajaa kotihoitoon. Haku tapahtuu kuntarekry.fi kautta ja työavain on 382065.
Toivakan kunta kartoittaa kyselyllä linja-autolinjan 38 lisävuorotarvetta arkipäivinä. Kyse on mahdollisesta lisävuorosta, joka lähtisi Jyväskylästä arkisin klo 17.15. Kysely on avoinna 26.8.2021 asti.
Toivakan kunta hakee lähihoitajaa määräaikaiseen sijaisuuteen kunnan kotihoitoon.
Toivakan kunta hakee kotihoitoon vanhuspalveluvastaavaa.
Hakuaika päättyy 18.5.2021 ja haku tapahtuu täyttämällä hakulomake Kuntarekryssä (työavain 360785).
Toivakan kunta hakee vastaavaa sosiaalityöntekijää avoinna olevaan virkaan.
Virkaa haetaan Kuntarekryn kautta (työavain 360761) ja hakuaika on 23.5.2021 asti.
Toivakan kunnassa on avoinna sosiaalityöntekijän virka. Hakuilmoitus löytyy alla olevasta linkistä.
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/sosiaalityontekija-351984/