Hakuilmoitus avoinna olevaan työllisyys- ja elinkeinosuunnittelijan toimeen
Keski-Suomen ELY-keskuksen päätös maantien tilapäinen sulkeminen, Laukaan Rallisprint -tapahtuma 28.2.2021
Keski-Suomen ELY-keskuksen päätös maantien tilapäiseen sulkemiseen 28.2.2021 järjestettävään Laukaan Rallisprint -tapahtumaan. Suljettavaksi haettu maantie sijaitsee Laukaassa.
Omaolo laajentunut keskisuomalaisten käyttöön
Keski-Suomen sote-uudistus
Tiedote viestimille 15.1.2021
Omaolo laajentunut keskisuomalaisten käyttöön
Omaolo.fi -palvelu käyttöönotto on laajentunut Keski-Suomessa syksyn 2020 aikana. Palvelu tavoittaa nyt Hankasalmen, Uuraisten, Jyväskylän, Muuramen, Keski-Suomen Seututerveyskeskuksen, Saarikan ja Wiitaunion kuntien asukkaat. Kuntalaisten käytössä on muun muassa koronavirustaudin oirearvio. Koronanäytteenoton sähköinen ajanvaraus on käytössä Jyväskylässä, Muuramessa ja Keski-Suomen Seututerveyskeskuksessa. Pohjoisen Keski-Suomen osalta ajanvaraus rakennetaan keväällä 2021. Äänekoskella palvelun käyttöönotto tapahtuu 21.1.2021.
Onnistuneita ja ripeitä käyttöönottoja
Omaolo käyttöönotto on koettu myönteisesti ympäri Keski-Suomea. ”Koronaoirearvio saatiin otettua käyttöön nopealla aikataululla ja asiakkaamme ovat löytäneet palvelun hyvin. Myös sähköinen ajanvaraus koronanäytteenottoon toimii ja sille oli selvästi tarvetta”, sanoo Keski-Suomen seututerveyskeskuksen sovellusasiantuntijana työskentelevä Minna Teiskonen. Seuraavaksi Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa rakennetaan Omaolon yleistä oirearviota ja otetaan käyttöön hyvinvointitarkastus.
Myös Muuramessa Omaolon käyttöönotto tapahtui onnistuneesti ja nopealla tahdilla. Koronaoirearvio otettiin käyttöön 2.11.2020 ja koronanäytteenoton sähköinen ajanvaraus 16.11.2020. Myös jatkosuunnitelmat Muuramessa ovat selvillä: virtsatieinfektion oirearvio saadaan tuotantoon vielä tammikuussa ja yleinen oirearvio on tavoitteena saada valmiiksi helmikuun alussa. ”DigiFinlandin järjestämät pääkäyttäjäkoulutukset olivat hyvä startti oirearvioiden rakentamiseen. Uusien työkalujen opettelu tuntui hieman takkuiselta, mutta onneksi taustalla oli tukena projektipäällikkö Katrianna Autio, jonka kanssa yhteistyö on ollut joustavaa. Ajanvarausintegraatio helpotti hoitajien työtä terveysasemalla, ja tässä vaiheessa onnistumisen tunne itsellä on aivan huikea”, iloitsee Suvi Kumpulainen, Omaolon pääkäyttäjä Muuramesta.
Myös jyväskyläläiset ovat löytäneet Omaolo-palvelun. ”Jyväskylässä koronaoirearvioita täytettiin viime vuonna yli 42 000 kertaa ja koronanäytteenottoon tehtiin Omaolon kautta lähes 11 000 ajanvarausta syys-joulukuun aikana”, kertoo projektipäällikkö Katrianna Autio Keski-Suomen sote-uudistuksesta. Autio ohjeistaa edelleen koronavirustaudin oireiden ilmetessä: Älä soita, tee koronavirustaudin oirearvio Omaolossa.
Mikä on Omaolo?
Omaolo.fi on kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon digipalvelu, joka tukee oma- ja itsehoitoa sekä ohjaa potilasta oikean avun piiriin. Omaolossa voit esimerkiksi seurata omaa hyvinvointiasi ja tehdä oire- ja palveluarvioita, joista tällä hetkellä käytetyin on koronavirustaudin oirearvio.
Lisätietoja
Keski-Suomen sote-uudistus, Katrianna Autio, projektipäällikkö, p. 050 349 4512, katrianna.autio(a)jyvaskyla.fi
Koronarokotteita saadaan pian KSSHP:n alueelle moninkertainen määrä nykymääriin verrattuna – sairaanhoitopiirin alueen kunnat valmistautuvat massarokotuksiin helmikuun toisesta viikosta alkaen
Koronarokotteita saadaan pian KSSHP:n alueelle moninkertainen määrä nykymääriin verrattuna – sairaanhoitopiirin alueen kunnat valmistautuvat massarokotuksiin viikosta 6 alkaen
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (KSSHP:n) Koronarokotekoordinaatioryhmän (Koronarokotenyrkin) kokouksessa kerrottiin tänään, että THL on ohjeistanut sairaanhoitopiirejä viestimään alueillaan, että rokotustoimintaa on laajennettava nopeasti hoivakodeissa olevan henkilöstön ja asukkaiden sekä ikääntyneiden ja kotihoidossa työskentelevien ammattilaisten rokottamiseen. Rokotustehokkuutta on mahdollista lisätä rokotemäärien lisääntyessä myös KSSHP:n alueella.
Tällä hetkellä on tiedossa, että KSSHP saa jatkossa Pfizer Biontech rokotetta seuraavien viikkojen ajan selkeästi isomman määrän nykymääriin verrattuna ja määrät kasvavat tasaisesti seuraavien viikkojen aikana.
KSSHP:n kunnille rokotteet jaetaan tasaisesti asukasluvun mukaisissa suhteissa ja KSSHP:n alueen kunnat saavat ennakkoon tiedot alueilleen tulevista määristä. (KTS. Liitteestä jakotaulukko)
Koronapotilaita etulinjassa hoitavan henkilöstön rokotukset ovat lähteneet hyvin käyntiin KSSHP:n alueella
Tällä viikolla KSSHP:n alueella on saatu useimmissa kunnissa hyvin käyntiin koronapotilaita etulinjassa hoitavan henkilöstön rokotukset. Tämän ryhmän rokotukset saadaan useimmissa kunnissa hoidettua tämän viikon aikana.
KSSHP noudattaa rokotuksissa THL:n lääketieteellisin perustein linjaamaa rokotusjärjestystä, jossa ensimmäiseen rokotettavaan ryhmään kuuluvat ja ovat kuuluneet koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat.
Kokouksessa painotettiin, että koko KSSHP:n alueella noudatetaan tarkasti Valtioneuvoston laatimaa koronarokotusjärjestystä, eikä siitä ole syytä poiketa missään päin sairaanhoitopiiriä.
(THL esitys rokotusjärjestykseksi tiedotteen lopussa. Tässä linkki aiheeseen: Kenelle koronavirusrokote annetaan?)
Massarokotuksiin valmistaudutaan helmikuun toisesta viikosta alkaen
THL arvioi, että myyntilupa saataisiin uudelle Astra Zenecan rokotteelle tammikuun viimeisellä viikolla (viikolla 4). Rokotemäärien suhteen se tietäisi hurjaa nousua. Tällä hetkellä Suomeen saadaan kymmeniätuhansia rokotteita per viikko, uuden rokotteen myötä rokotteiden saanti nousisi satoihin tuhansiin.
Koronarokotekoordinaatioryhmässä pyydettiinkin tänään, että kunnat valmistautuisivat organisoimaan massarokotukset alueillaan helmikuun toisesta (viikko 6) alkaen. Rokotusten yksityiskohdista (eli miten eri alueilla rokotukset
käytännössä toteutetaan) tiedotetaan väestöä heti, kun asiasta saadaan tarkempia yksityiskohtia.
Rokotusmäärien kasvaessa kunnat voivat hyödyntää rokottamiseen myös iltoja ja viikonloppuja. Rokotuskustannukset maksetaan kunnille takaisin. Erityisen tärkeää on, että jokainen rokote kirjataan oikealla tavalla.
Lisätietoja:
Juha Paloneva, ryhmän pj, KSSHP:n vs. johtajaylilääkäri 050 3363695
————————————————————————————————————-
THL:n esitys rokotusjärjestykseksi (LÄHDE: THL)
THL:n esitys rokotusjärjestykseksi. Järjestys määräytyy lääketieteellisin perustein.
1. Koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat
1. Teho-osastojen henkilökunta
2. Todettuja tai epäiltyjä covid-19-potilaita hoitavien vuodeosastojen ja päivystysosastojen sekä ensihoidon henkilökunta
3. Todettuja tai epäiltyjä covid-19-potilaita hoitavien infektiovastaanottojen henkilökunta, koronanäytteenottojen henkilökunta ja koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta
4. Sosiaalihuollon asumispalvelujen ja laitoshoidon tehostetun palvelun toimintayksikköjen eli ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat (ryhmiä 3 ja 4 voidaan rokottaa samaan aikaan)
5. Kriittinen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö rajatusti, esimerkiksi elinsiirtoyksikköjen henkilökunta
Edellä mainittujen ryhmien kokonaismäärä on runsaat 100 000 ihmistä, kun mukaan lasketaan vain ikääntyneiden hoivapalvelut.
2. Ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia
1. ≥80-vuotiaat*
2. 75–79-vuotiaat *
3. 70–74-vuotiaat*
4. <70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus**
5. <70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus***
Yli 70-vuotiaita on kaikkiaan noin 800 000.
*mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat
**Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea immunosuppressiivinen tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus.
*** Vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.
3. Muu väestö
Perussairauksista kärsivien rokotusjärjestykseen vaikuttaa se, miten rokote tehoaa näissä ryhmissä.
Kun saatavilla on lisää tietoa uusista koronarokotteista, niiden myyntiluvista ja maahan saapumisesta, lääketieteellisten riskiryhmien rokotuksia koskevaa arviointia jatketaan ja listausta voidaan tarkentaa niin, että perussairauksia sairastavat jaetaan useampaan ryhmään riskin suuruuden perusteella.
Lisäksi priorisointilistausta voidaan tällöin täsmentää sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten että muun väestön osalta.
Muun väestön rokotusten aikataulu määritellään myöhemmin. Lapsia ei rokoteta vielä, sillä lasten rokotuksista ei ole vielä kertynyt tietoa riittävästi.
LISÄÄ TÄRKEITÄ LINKKEJÄ THL:n SIVUILLE:
- https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronavirusrokotteet-eli-covid-19-rokotteet-ohjeita-ammattilaisille
- Kenelle koronavirusrokote annetaan?
- Kuka päättää mitä rokotteita Suomeen hankitaan?
- Missä järjestyksessä rokotetaan?
- Mistä koronavirusrokotteen saa?
- Mitä rokotteita käytetään?
- Miten koronavirusrokotteet on kehitetty?
- Koronavirusrokotusten järjestäminen
- Koronavirusrokotusten kirjaaminen ja tiedonsiirto
Kokouksessa esitetyt diat sekä rokotteiden jakotaulukko KSSHP:n alueella
Koronanyrkki tiedottaa 11.1.2021
Tiedote 11.1.2021
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkki suosittelee toisen asteen oppilaitoksille etäopetuksesta luopumista kuntakohtaisten harkintojen perusteella
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä (Koronanyrkki) päätyi tämänpäiväisessä kokouksessaan suosittelemaan toisen asteen oppilaitoksille etäopetuksesta luopumista kuntakohtaisten harkintojen perusteella 18.1.2021 alkaen. Koronanyrkin mielestä lähiopetukseen voidaan siirtyä, jos oppilaitoksissa käytetään opetuksen järjestämisessä turvavälejä ja niissä käytettäisiin maskeja valtakunnallisen suositusten mukaisesti.*
Koronanyrkki keskusteli myös yleisesti KSSHP:n alueen epidemiologisesta tilanteesta ja totesi sen olevan edelleen kiihtymisvaiheessa vaikkakin tartuntaluvut ovat viime aikoina olleet varsin maltillisia. Nyrkissä todettiin, että vaikka tartuntaluvut ovat pienentyneet, tilanteesta on vaikea tehdä mitään johtopäätöksiä, koska samanaikaisesti myös testausmäärät ovat vähentyneet.
Rokotukset alkavat KSSHP:n alueella laajemmin Valtioneuvoston kriteerejä noudattaen
Koronanyrkille annettiin myös tilannekatsaus koronarokotteiden osalta KSSHP:n alueella. Kokouksessa todettiin, että rokotukset alkoivat viime viikolla K-S:n keskussairaalassa ja Jyväskylän kaupungissa valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti koronapotilaita eturintamassa hoitaville henkilöille. Tällä viikolla rokotukset aloitetaan myös eri puolilla K-S:n sairaanhoitopiiriä Valtioneuvoston kriteerejä noudattaen.
Jatkossa KSSHP:n alueella uusista rokotteista puolet tullaan antamaan kolmen viikon jälkeen ns. toisena rokotteena ja puolet jaetaan ensimmäisenä rokotteena koronarokotteen saaville henkilöille.
(*THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa. Epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa maskisuositus koskee peruskouluja kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Peruskoulussa maskisuositusta toteutetaan luokka-asteittain riippumatta yksittäisten oppilaiden iästä.)
Lisätietoja:
Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Koronanyrkin pj.
040 567 5415
Lastenvalvojan palvelut vuoden 2021 alusta lähtien
Toivakan kunnan Wilman käyttökatko on päättynyt
Käyttökatkon jälkeen uusi kirjautumisosoite Wilmaan on:
https://toivakka.inschool.fi
Wilman mobiilisovellus tunnistaa muuttuneen domainin automaattisesti, kunhan käytössä on uusin versio sovelluksesta. Jos tunnistus ei toimi automaattisesti, tulee mobiilikäyttäjien poistaa vanha tili Wilma-sovelluksesta ja kirjautua sovellukseen uudelleen.
OHJE VANHAN TILIN POISTAMISEEN
Käyttökatkon jälkeen Wilman kirjautumissivun osoite muuttuu. Jos mobiilisovellus ei tunnista uutta osoitetta automaattisesti, tulee mobiilikäyttäjien poistaa vanha tili Wilma-sovelluksesta ja kirjautua sovellukseen uudelleen. Huom. mobiilisovelluksen käytössä on eroja eri käyttöjärjestelmien välillä.
1. Avaa mobiilisovellus ja valitse käyttäjätilit (yläkulman valikkopainikkeen kautta)
2. Paina käyttäjätunnusta ja valitse “Poista”
3. Paina + -kuvaketta ja sen jälkeen “Valitse Wilma”
4. Etsi toivakka.inschool.fi
5. Kirjaudu sovellukseen käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi
6. Jos olet unohtanut salasanasi, mene osoitteeseen toivakka.inschool.fi, vaihda salasanasi kohdassa “unohtuiko salasanasi”
Jos mobiilisovellus ei aukea lainkaan, niin poista sovellus ja asenna uudelleen.
Lisätietoja:
henkilöstö- ja koulusihteeri Piia Saarela
050 5516 470
Wilmassa on käyttökatko 7.1.2021 klo 13 alkaen ja kirjautumisosoite muuttuu
Toivakan Wilmaan on tulossa käyttökatko palvelinsiirron vuoksi. Asiasta tiedotetaan myös Wilman kautta kaikkia käyttäjiä. Wilman kirjautumisosoitteet muuttuvat palvelinsiirron myötä.
Palvelimen siirron vuoksi Wilmassa on käyttökatko 7.1.2021 klo 13 alkaen. Käyttökatko jatkuu 8.1.2021.
Käyttökatkon jälkeen Wilman kirjautumissivun osoite muuttuu, minkä vuoksi kaikkien mobiilikäyttäjien tulee poistaa vanha tili Wilma-sovelluksesta ja kirjautua sovellukseen uudelleen. Huom. mobiilisovelluksen käytössä on eroja eri käyttöjärjestelmien välillä.
Käyttökatkon jälkeen Wilmaan kirjaudutaan uudella osoitteella. Wilmaan kirjaudutaan osoitteella toivakka.inschool.fi.
Käyttökatkot johtuvat Wilman siirtymisestä Visman SaaS-palveluun.
Lisätietoja:
henkilöstö- ja koulusihteeri Piia Saarela
050 5516 470
piia.saarela@toivakka.fi
Lastenvalvojan palveluiden muutokset
Toivakan asukkaat ottavat yhteyttä 4.1.2021 alkaen Jyväskylän perheoikeudellisiin palveluihin, kun he tarvitsevat lastenvalvojan palveluita. Perheoikeudellisten palveluiden toimipiste sijaitsee Jyväskylässä. Toimipisteen lisäksi asiakasvastaanottoja järjestetään sovitusti muissakin kunnissa ajanvarauksella ja sähköisiä järjestelmiä hyödyntäen.
Keski-Suomessa lastenvalvojan asiantuntijuutta kootaan alueelliseen yksikköön. Jyväskylän kaupunki tuottaa lastenvalvojan palvelut vuoden 2021 alusta lähtien valtaosaan Keski-Suomen kunnista.
Keski-Suomen kunnat ovat sitoutuneet Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan. Perheoikeudellisten palveluiden tuottaminen alueellisena yhteistyönä on hankeohjelman yksi toimenpide. Alueellisen palvelun tavoitteena on tuottaa asukkaille yhdenvertaista palvelua, nopeuttaa palveluun pääsyä, mahdollistaa joustavuus toimipisteiden valinnassa sekä turvata riittävä asiantuntijuus.
Toivakan kotihoitoon haetaan lähihoitajaa tai hoitoalan opiskelijaa sijaisuuteen
Toivakan kunnan kotihoidossa on avoimena määräaikainen sijaisuus. Lue lisää ilmoituksesta.