Kunnanhallituksen päätöksiä maanantain 21.10. kokouksessa

Toivakan kunnanhallitus käsitteli maanantain 21.10. kokouksessa muun muassa Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan ehdotusta, talouden toteutumista ajalla 1.1.-31.8.2024, lausuntopyyntöä eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnille sekä lausuntopyyntöä / talousarvio 2025 / Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalue.  Kunnanhallituksen puheenjohtaja ilmoitti kokouksessa käyttävänsä otto-oikeutta kuntaympäristölautakunnan kokouksen 9.10.2024 pykälään 73.

 

Vesihuoltolaitoksen 2025 käyttömaksut palautettiin uudelleen valmisteltavaksi

Kuntaympäristölautakunnan 9.10.2024 pykälässä 73 käsiteltiin vesihuoltolaitoksen vuodelle 2025 ehdotetut käyttömaksujen kertakorotukset. Kunnanhallituksen kokouksessa kunnanhallituksen puheenjohtaja ilmoitti kokouksessa käyttävänsä otto-oikeutta ja esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi kuntaympäristölautakuntaan. Vesihuoltolaitoksen vuodelle 2025 ehdotetut käyttömaksujen kertakorotukset ovat liian korkeat.

Kunnanhallitus päätti, että se käyttää otto-oikeuttaan kuntaympäristölautakunnan 9.10.2024 kokouksen pykälään 73 ja päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Uudessa valmistelussa korotukset tullaan esittämään jaksotettuina useammalle vuodelle.

Taustalla vesihuollon käyttömaksujen korotuspaineisiin ovat yleinen hintojen nousu, joka nostaa myös esimerkiksi vedenkäsittelyn kemikaalien, pumppausenergian ja erilaisten tarvikkeiden hintoja. Samalla rakentamisen ja raaka-aineiden hintojen nousu sekä inflaatio vaikuttavat myös Toivakan vesihuollon investointitoimintaan ja kustannuksiin. Vesihuoltoa ylläpidetään ja kehitetään vesimaksuilla. Vesihuollon toiminnan turvaamiseksi saneeraushankkeita ei voida siirtää liian kauas tulevaisuuteen. Vastaava tilanne koskee koko Suomen kuntakenttää.

Toivakan kunta toistaa aikaisemmin lausumansa kannan

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 27 §) mukaisen vaihemaakuntakaavan laatiminen on meneillään Etelä-Savossa. Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan tavoitteena on sovittaa yhteen seudullisesti merkittävää tuulivoimatuotantoa koskevat valtakunnalliset, maakunnalliset ja paikalliset tavoitteet keskenään.

Etelä-Savon maakuntahallitus päätti 16.9. 2024 asettaa Etelä-Savon 4.vaihemaakuntakaavaehdotuksen maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n ja -asetuksen 12 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja varaa osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen asiasta. Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

Päätöksenä kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti, että Toivakan kunta antaa Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta päätösehdotuksen mukaisen lausunnon.

 

Talouden toteumaraportti avaa kulunutta vuotta elokuun loppuun

Verotulokertymä on elokuun lopussa 3 465 921 €, joka on 63,2 % budjetoidusta. Valtionosuuksien toteuma on 1 564 692 €, joka on 66,3 % budjetoidusta. Henkilöstökulujen toteuma on 3 143 716 €, joka on 67,0 % budjetoidusta. Sijaiskukuihin budjetoidut summat ovat elokuun loppuun mennessä toteutuneet yli 80 % budjetoidusta.

Investointien toteumaraportti on ajalta 1.1.-17.10.2024. Budjetoidut investoinnit ovat 1 440 000 € ja toteutuminen 651 603 € (45,3 %).

Kunnanhallitus päätti, että se merkitsee talouden seurantaraportin 1.1.-31.8.2024 tiedokseen.

 

Työvoimapalvelut siirtyvät kuntien lakisääteisiin tehtäviin vuodenvaihteen jälkeen – sen osalta tarvitaan tulevilla työllisyysalueilla monenlaista järjestäytymistä

Jämsän kaupunki pyytää lausuntoa Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnilta liittyen hallintosääntömuutoksiin.

Kunnanhallitus päätti, että se hyväksyy esitetyt työvoimaviranomaista koskevat hallintosääntömuutokset, eikä sillä ole asiasta lausuttavaa.

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta pyytää työllisyysalueen sopijakunnilta lausunnot talousarviovalmistelua varten. Lausunnoissa pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota kuntakohtaisesti varattavaan palvelurahoitukseen sekä tavoitteisiin. Lausunnot on pyydetty toimittamaan 29.10.2024 klo 14 mennessä. 

Kunnanhallitus päätti, että se hyväksyy eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen talousarvioehdotuksen, eikä sillä ole asiasta erillistä lausuttavaa.

Lisätiedot:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen

p. 040 52 31 633

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Touko Aalto

p. 040 516 9332

Koko pöytäkirja liitteineen luettavissa täällä.

Kunnanhallituksen esityslistan nostoja maanantain 21.10. kokoukseen

Toivakan kunnanhallituksen esityslistalla maanantain 21.10. kokoukseen ovat muun muassa Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan ehdotus, talouden toteutuminen ajalla 1.1.-31.8.2024, lausuntopyyntö eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnille sekä lausuntopyyntö / talousarvio 2025 / Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalue.  

 

Toivakan kunta toistaa aikaisemmin lausumansa kannan

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 27 §) mukaisen vaihemaakuntakaavan laatiminen on meneillään Etelä-Savossa. Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan tavoitteena on sovittaa yhteen seudullisesti merkittävää tuulivoimatuotantoa koskevat valtakunnalliset, maakunnalliset ja paikalliset tavoitteet keskenään.

Etelä-Savon maakuntahallitus päätti 16.9. 2024 asettaa Etelä-Savon 4.vaihemaakuntakaavaehdotuksen maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n ja -asetuksen 12 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja varaa osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen asiasta. Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

Päätösehdotuksena on, että Toivakan kunta päättää antaa Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta seuraavan lausunnon.

Etelä-Savon maakuntahallitus päätti 16.9.2024 asettaa Etelä-Savon 4.vaihemaakuntakaavan ehdotuksen maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n ja -asetuksen 12 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja varata osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen asiasta. Vaihemaakuntakaavan ehdotus on julkisesti nähtävillä 23.9.-25.10.2024. Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

Toivakan kunta lausui Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan kaavaluonnoksesta, että mikäli kaavaluonnoksen mukaiset Makkolan ja Häppälänmäen tuulivoimatuotannon alueet säilytetään edelleen myös laadittavassa maakuntakaavaehdotuksessa, tulee näiden alueiden osalta arvioida huolellisesti vaikutukset Toivakan kunnan puolella sijaiseviin kiinteistöihin, elinkeinoihin, elinympäristöön ja ihmisiin. Toivakan kunta painotti, että maakuntakaava ohjaisi yleiskaavatasoista suunnittelua niin, että tuulivoimalaitosalueille muodostuvat riittävän pitkät suojaetäisyydet, jotka huomioivat kylien edellä mainitut toiminnot.

Nyt laaditussa kaavaehdotuksessa näiden kahden alueen kaavarajauksia on tarkennettu. Häppälänmäen rajausta on siirretty vain hieman itään päin ja Makkolan alue on täsmentynyt kaavaluonnosta pienemmälle alueelle siirtyen kokonaisuutena lähemmäs Toivakan kunnan rajaa Särkimäki-Ikolanmäki väliselle alueelle.

Kaavaselostuksen mukaan Makkolaan arvioidaan voitavan sijoittaa enintään kahdeksan voimalaa ja tarvittava sähkönsiirtolinja kulkisi alueelta itään päin. Häppälänmäen alueelle arvioidaan voitavan sijoittaa enintään yhdeksän voimalaa. Häppälänmäen osalta lähin voimajohtolinja on noin 6 kilometrin päässä kulkeva Jyväskylä-Kauppila 110 kV voimajohto. Lähin sähköasema on samalla etäisyydellä.

Maakuntakaavan ehdotus ei ota kantaa mahdollisen siirtoyhteyden tarkempaan sijaintiin, joten sen vaikutuksia Toivakan alueelle ei voida tässä vaiheessa arvioida.

Toivakan kunta katso edellisessä lausunnossaan, että kaavaehdotukseen ehdotetuissa Makkolan ja Häppälänmäen tuulivoima-alueissa ei ole otettu huomioon Toivakan kunnan kaavaluonnoksesta antamaa lausuntoa riittävällä tavalla ja nämä alueet tulee joko poistaa tai siirtää vähintään kahden kilometrin etäisyydelle Toivakan kunnan rajasta, jotta voidaan estää alueiden toteuttamisesta johtuvat negatiiviset vaikutukset Toivakan kunnan puolella sijaiseviin kiinteistöihin, elinkeinoihin, elinympäristöön ja ihmisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto on lausunut vastineenaan Toivakan kunnalle, että ylimaakunnallista vaikutusten arviointia tarkennetaan tarpeellisilta osin ehdotusvaiheessa. Maakuntakaavan yleismääräys ohjaa yleiskaavatasoista suunnittelua siten, että suunnittelussa huomioidaan vaikutukset kiinteistöihin, elinkeinoihin, elinympäristöön ja ihmisiin sekä ehkäistään näihin kohdistuvia vaikutuksia.

Toivakan kunta toistaa aikaisemmin lausumansa kannan ja toteaa lisäksi, että kaavaehdotus ei huomioi edelleenkään Toivakan kunnan alueella sijaitsevan Kankaisten kylän läheisyyttä, jonka kannalta ehdotettu tuulivoima-alue aiheuttaa merkittävää haittaa kiinteistöjen arvolle, elinkeinoille, elinympäristöön ja ihmisiin.

Muilta osin Toivakan kunnalla ei ole lausuttavaa laaditusta 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta.

 

Talouden toteumaraportti avaa kulunutta vuotta elokuun loppuun

Verotulokertymä on elokuun lopussa 3 465 921 €, joka on 63,2 % budjetoidusta. Valtionosuuksien toteuma on 1 564 692 €, joka on 66,3 % budjetoidusta. Henkilöstökulujen toteuma on 3 143 716 €, joka on 67,0 % budjetoidusta. Sijaiskukuihin budjetoidut summat ovat elokuun loppuun mennessä toteutuneet yli 80 % budjetoidusta.

Investointien toteumaraportti on ajalta 1.1.-17.10.2024. Budjetoidut investoinnit ovat 1 440 000 € ja toteutuminen 651 603 € (45,3 %).

Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus merkitsee talouden seurantaraportin 1.1.-31.8.2024 tiedokseen.

Esityslistan oheismateriaalina on toteuman seurantaraportti ajalta 1.1.-31.8.2024.

 

Työvoimapalvelut siirtyvät kuntien lakisääteisiin tehtäviin vuodenvaihteen jälkeen – sen osalta tarvitaan tulevilla työllisyysalueilla monenlaista järjestäytymistä

Jämsän kaupunki pyytää lausuntoa Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnilta liittyen hallintosääntömuutoksiin.

Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus hyväksyy esitetyt työvoimaviranomaista koskevat hallintosääntömuutokset, eikä sillä ole asiasta lausuttavaa.

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta pyytää työllisyysalueen sopijakunnilta lausunnot talousarviovalmistelua varten. Lausunnoissa pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota kuntakohtaisesti varattavaan palvelurahoitukseen sekä tavoitteisiin. Lausunnot on pyydetty toimittamaan 29.10.2024 klo 14 mennessä.

Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus hyväksyy eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen talousarvioehdotuksen, eikä sillä ole asiasta erillistä lausuttavaa.

Lisätiedot:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen

p. 040 52 31 633

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Touko Aalto

p. 040 516 9332

Koko esityslista liitteineen luettavissa täällä.

 

Ehdota vuoden 2024 liikuntatekoa!

Toivakkalaisilta pyydetään ehdotuksia (mukaan perustelut) Toivakan vuoden 2024 Liikuntateko-palkinnon saajasta. Kyse voi olla valmentajasta, ohjaajasta, urheiluseurasta tai muusta toimijasta.

Taustalla on Keski-Suomen Liikunta ry:n kunnille esittämä toive kuntien vuoden 2024 Liikuntateon valitsemisesta. Keski-Suomen Liikunta valitsee ja palkitsee vuoden 2024 keskisuomalaisen urheilijan ja muita urheilun sekä liikunnan sektorilla kunnostautuneita henkilöitä ja urheiluseuroja ensi vuoden tammikuussa Jyväskylässä järjestettävässä Keski-Suomen Urheilugaalassa.

Jätäthän ehdotuksesi viimeistään sunnuntaina 3.11. tämän lomakkeen kautta. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta valitsee ehdotusten pohjalta Liikuntateko-palkittavan. Palkittava ilmoitetaan edelleen Keski-Suomen Liikunta ry:lle.

Liikuntateko-palkitut 2007-2023:

2007 Laura Hytönen

2008 Ilpo Mynttinen

2009 Timo Suomalainen

2010 Jarkko Korhonen (jalkapallovalmennus LeiPy/ToiRi)

2011 Heikki Peltonen (kuntoliikkuja)

2012 Matti Ilmonen (latujen ajo Nisulassa)

2013 Ei valittu ketään, ei ehdotuksia

2014 Salibandyvalmentajat (Jonne Kilpikoski, Olli Muurainen, Kimmo Nieminen)

2015 Frisbeegolf-ratahanke

2016 APINA-puisto/MLL

2017 100 porrasta Paikkalanvuoreen

2018 Sisko Minkkinen (puuhanainen, ToiRi)

2019 Liikuntapaikkojen hoito Toivakassa

2020 Andreas Galler (lasten liikunnan ohjaus Toivakassa)

2021 Ei valittu ketään, ei ehdotuksia

2022 Matti ja Kirsi Ilmonen

2023 Vilma Muurainen (ToiRin cheerleading-kerho alakoululaisille)

Lisätiedot:

Susanna Liljander
Kulttuuri- ja vapaa-aikasuunnittelija (opintovapaan sijainen)
040 553 1456
susanna.liljander@toivakka.fi

Riskiryhmien maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset

Keski-Suomen hyvinvointialue: Suosittelemme ottamaan rokotukset joukkorokotuspäivinä ilman ajanvarausta lähimmällä terveysasemalla.

Joukkorokotuspäivät ilman ajanvarausta Toivakan terveysasemalla, Iltaruskontie 6
Keskiviikkona 16.10. kello 9–14 yli 75-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille

Ajanvaraus rokotuksiin ikäihmisille ja riskiryhmäläisille
Hauraimmille ja vakavasti liikuntarajoitteisille riskiryhmiin kuuluville suosittelemme ottamaan rokotukset ajanvarauksella. Ajanvaraus verkossa (osoitteessa hyvaks.fi/influenssajakoronarokotukset), chat-palvelussa ja oman terveysaseman palvelunumerossa 014 269 0200 aukeaa:
– yli 80-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille tiistaina 1.10. kello 8.00.
Huomioithan, että mahdollisesta koronarokotteen ottamisesta on kulunut vähintään 1 kuukausi.

– yli 75-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille maanantaina 14.10. kello 8.00

– yli 65-vuotiaille ja sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluville yli 18-vuotiaille maanantaina 11.11. kello 8.00

Koululaisten ja opiskelijoiden influenssa- ja koronarokotukset

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa rokotetaan riskiryhmiin kuuluvat koululaiset ja opiskelijat omissa oppilaitoksissaan viikon 44 jälkeen. Tarkemmat yksityiskohdat oppilaitoskohtaisista rokotusajankohdista tiedotetaan Wilman kautta myöhemmin.

Raskaana olevien ja alle 7-vuotiaiden rokotukset
Alle 7-vuotiaat ja raskaana olevat rokotetaan omassa neuvolassa ajanvarauksella. Ajanvaraus verkossa (osoitteessa hyvaks.fi/influenssajakoronarokotukset) ja puhelinpalvelussa 014 266 0141 aukeaa maanantaina 28.10. kello 8.00.

Lisäksi Palokan neuvolassa (Ritopohjantie 25, Jyväskylä) järjestetään joukkorokotuspäiviä ilman ajanvarausta
Lauantaina 26.10. kello 8.30–15.30
Lauantaina 9.11. kello 8.30–15.30
Lauantaina 30.11. kello 8.30-12.30

Rokotukset osastoilla tai Sairaala Novan poliklinikoilla ja vastaanotoilla

Sairaala Novasta tai terveysasemien vuodeosastoilta kotiutuville annetaan kotiin
lähtiessä influenssarokotuksia. Poliklinikoilla tai vastaanotoilla käyville riskiryhmän potilaille tarjotaan influenssarokotetta poliklinikkakäynnin yhteydessä. Päivystyspoliklinikalla tai -vastaanotolla eikä kiirevastaanotolla anneta rokotteita.
Koronarokotteita tarjotaan vastaavissa yksiköissä mahdollisuuksien mukaan, mikäli
niitä on saatu yksikköön valmiina annoksina.

Rokotukset koti- ja asumispalveluiden asiakkaille
Ikääntyneiden asumispalvelut ja kotihoito rokottavat omat asiakkaansa.

Lisätietoa influenssa- ja koronarokotuksista:
www.hyvaks.fi/influenssa-ja-koronarokotukset

Kuntaympäristölautakunta päätti vuoden 2025 vesimaksuista

Tiedote 11.10.2024

Kuntaympäristölautakunta päätti vuoden 2025 vesimaksuista

Kuntaympäristölautakunnan kokouksessa keskiviikkona 9.10. käsiteltiin muun muassa vesihuoltolaitoksen taloustarkastelua ja maksuja vuonna 2025.

Vesihuoltoinfra ei pysy kunnossa itsestään, vaan vaatii ylläpitoa

Toivakan kunnanvaltuusto on päättänyt 30.9.2019 § 56, että vesihuoltolaitoksen maksurakenne muodostetaan viisi vuotta kestävän talouden tasapainottamisohjelman aikana siten, että perusmaksujen ja käyttömaksujen suhde on Vesilaitosyhdistyksen (VVY) suositusten mukaisesti 50-50 (%) vuoden 2025 alusta alkaen. Tähän tavoitteeseen on nyt melko lailla päästy, mutta kokonaisuudessaan vesihuoltolaitoksen tulot eivät edelleenkään riitä kattamaan vesihuoltolain edellyttämällä tavalla toiminnan kuluja. Talouden tasapainottaminen ei siis ole onnistunut ennakoidulla tavalla, vaan toiminnan kulut ovat kasvaneet edellä koko viisivuotisen ohjelman ajan.

Kulujen kasvu muodostuu pelkästään yleisen kustannustason noususta. Henkilöstömäärää ei esimerkiksi ole lisätty, vaan laitoksella työskentelee lähtötilanteen mukaiset kaksi työntekijää ja kuntaympäristöjohtajan työpanoksesta vesihuoltoon osoitetaan vain osa (20 %).

Toivakan kunta on teettänyt vesihuoltolaitoksen taloustarkastelun Vesi-Hox Oy:llä kuluvan syksyn aikana. Vesi-Hox Oy:n laatima taloustarkastelu on valmistunut 1.10.2024 ja raportti tästä työstä on pöytäkirjan liitteenä.

Laadittu taloustarkastelu esittää tiivistetysti nykytilanteen ja taksojen tarkistamisen (käytännössä käyttömaksujen) korotuspaineen tuleville vuosille, jotta laadukas vesi ja nykyisen laajuinen palvelutaso pystytään turvaamaan toivakkalaisille jatkossakin.

Taksankorotukset on raportissa laskettu niin, että samalla taksatasolla pärjätään ilman uusia korotuksia vuodet 2025 – 2034.

Vesijohtoverkoston saneerausten rahoittamiseksi veden käyttömaksun tulisi selvityksen mukaan olla nykyisellä taksarakenteella 2,25 €/m3 (alv 0 %) vuosina 2025 – 2034, jotta vesilaitoksen kaikki kustannukset saadaan katettua omarahoituksella. Korotus nykyiseen hintaan olisi täten 0,72 €/m3.

Viemäriverkoston saneerausten rahoittamiseksi jäteveden käyttömaksun tulisi olla nykyisellä taksarakenteella 3,89 €/m3 (alv 0 %) vuosina 2025 – 2034, jotta viemärilaitoksen kaikki kustannukset saadaan katettua omarahoituksella. Korotus nykyiseen olisi täten 0,96 €/m3.

Vesilaitosyhdistyksen (VVY) Hyvän vesihuollon taso -kriteeristö suosittelee, että Toivakan vesihuoltolaitoksen suuruisilla vesihuoltolaitoksilla verkostoja saneerataan siten, että verkostot saadaan laskennallisesti uusittua kokonaan 200 vuoden aikana. Toivakan vesihuoltolaitoksella siihen päästään laskennallisesti, mikäli vesijohtoverkostoa uusitaan 0,83 km vuosittain ja jätevesiviemäreitä 0,81 km vuosittain. Vesijohtoverkoston saneerauksiin tarvitaan tällöin varoja vuosittain 66 400 euroa ja viemäriverkostojen saneeraukseen 72 500 euroa. Verkostosaneerauksia on viime vuosina tehty Toivakassa huomattavan vähän, mikä voi vaatia painottamaan saneerauksia keskimääräistä enemmän lähivuosiin.

Kuntaympäristölautakunta päätti, että se

1. Merkitsee laaditun vesihuoltolaitoksen taloustarkastelun tiedokseen ja

2. keskustelun jälkeen Toivakan vesihuollon maksuista vuodelle 2025.

Miksi vesimaksut nousevat?

Vesihuoltoinframme ei pysy kunnossa itsestään, vaan vaatii ylläpitoa. Vesihuoltoa ylläpidetään ja kehitetään vesimaksuilla. Toivakan vesihuoltoinfrastruktuuri tarvitsee nyt ja tulevina vuosina runsaasti ja enenevässä määrin saneeraustöitä, joita tähänastiset vesimaksut eivät riitä rahoittamaan. Vastaava tilanne koskettaa koko suomalaista kuntakenttää. 

Miksi vesimaksut nousevat nyt, kun monen muunkin asian hinta on noussut?  

Yleinen hintojen nousu nostaa myös esimerkiksi vedenkäsittelyn kemikaalien, pumppausenergian ja erilaisten tarvikkeiden hintoja. Samalla rakentamisen ja raaka-aineiden hintojen nousu sekä inflaatio vaikuttavat myös Toivakan vesihuollon investointitoimintaan ja kustannuksiin. Saneeraustöitä ei voida valitettavasti liikaa siirtää tulevaisuuteen odottamaan mahdollisia ”parempia aikoja”. Pitkän tähtäimen suunnitelmaan perustuvia verkostosaneeraushankkeita käynnistyy jo ensi kesänä.

Lisätiedot:

Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

Koko pöytäkirja liitteineen luettavissa täällä.

Kutsu puukoulun hanketyöpajaan

KUTSU PUUKOULUN HANKETYÖPAJAAN

Torstaina 24.10.2024 klo 16.30 alkaen Toivakan kirjaston salissa (Iltaruskontie 4 A 41660 Toivakka)

Tervetuloa osallistumaan puukoulun hanketyöpajaan, jossa ideoimme puukoulun tulevaa käyttöä vastauksena asiaan liittyvään valtuustoaloitteeseen. Tilaisuuden vetäjänä toimii A-insinöörit Oy.

Kenelle: Kutsumme mukaan Toivakan Yrittäjät ry:n, yhdistyksiä sekä kuntalaisia. Paikkoja on rajoitetusti (max. 40 henkilöä) ryhmätyöskentelyn sujuvoittamiseksi, joten varmistathan osallistumisesi ajoissa!

Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 23.10.2024 mennessä ensisijaisesti sähköpostitse palvelusuunnittelija

Minna Siltalalle minna.siltala@toivakka.fi, p. 040 683 4600

Infotilaisuudessa tietoa lasten ja nuorten sijaisperheenä ja perhehoidon sijaishoitajana toimimisesta

Keski-Suomen hyvinvointialue
Tiedote 7.10.2024

Infotilaisuudessa tietoa lasten ja nuorten sijaisperheenä ja perhehoidon sijaishoitajana toimimisesta

Voisiko perheesi tarjota kodin sijoitetulle lapselle tai nuorelle eli voisitko toimia perhehoitajana tai perhehoidon sijaishoitajana? Keski-Suomen hyvinvointialueelle etsitään uusia perhehoitajia.

Perhehoidosta kiinnostuneet perheet ovat tervetulleita etäyhteydellä toteutettavaan perhehoidon infotilaisuuteen keskiviikkona 23.10. klo 17.

Tilaisuudessa saa tietoa sijaisperheenä eli perhehoitajana toimimisesta. Aiheina ovat myös muun muassa perhehoitajien valmennus, tuki ja maksettavat korvaukset. Osallistujat voivat myös kysyä heitä kiinnostavista aiheista.

Infotilaisuus tarjoaa perheille mahdollisuuden tutustua aiheeseen, mutta ei vielä velvoita mihinkään.

Perhehoitajille tarjotaan valmennusta, tukea ja rahallista korvausta

Perhehoitajaa eli sijaisperhettä tarvitaan silloin, kun lapsi ei voi asua vanhempiensa kanssa. Sijoitus voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen. Perhehoitaja tarjoaa sijoitetulle lapselle turvallisen ja välittävän kodin. Kodissa lapsi saa kasvatusta ja hoivaa ympärivuorokautisesti.

Perhehoitajan tehtävään perheet saavat valmennusta, koulutusta ja tukea. Heille maksetaan myös palkkiota ja kulukorvausta.

Keski-Suomen hyvinvointialueen perhehoitoyksikkö Koivikko rekrytoi, valmentaa ja tukee perhehoitajia. Jokainen perhehoitajuudesta kiinnostunut perhe käy läpi noin puolen vuoden mittaisen ennakkovalmennuksen.  Koulutuksen aikana perheillä on aikaa harkita omaa valmiutta ja halua ryhtyä perhehoitajaksi. Seuraava sijaisperheiden valmennus alkaa tammikuussa 2025.

Myös perhehoitajien vapaan mahdollistaville sijaishoitajille järjestetään valmennusta ja maksetaan palkkiota ja kulukorvausta perhehoitolain mukaisesti. Sijaishoitajien valmennus käynnistyy tammikuussa 2025.

Infotilaisuus perhehoitajuudesta eli sijaisperheenä toimimisesta etäyhteyksin keskiviikkona 23.10. klo 17

Ilmoittaudu infotilaisuuteen tiistaihin 22.10. klo 16 mennessä Perhehoitoyksikkö Koivikkoon sähköpostilla osoitteeseen perhehoitokoivikko(at)hyvaks.fi. Teams-osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostilla.

Lisätietoja:

  • sosiaalityöntekijä, Tarja Pesonen, p. 050 356 5567, tarja.pesonen(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, Perhehoitoyksikkö Koivikko
  • sosiaalityöntekijä Sirpa Hiltunen, p. 050 553 8463, sirpa.hiltunen(at)hyvaks.fi,  Keski-Suomen hyvinvointialue, Perhehoitoyksikkö Koivikko
  • johtava sosiaalityöntekijä Marja-Leena Huisko, p. 040 663 4728, marja-leena.huisko(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, Perhehoitoyksikkö Koivikko, paikalla 14.10.2024

Keski-Suomen hyvinvointialue ja Joutsan, Luhangan ja Toivakan kunnat kutsuvat järjestöjä ja seurakuntia osallistumaan vuoden 2024 hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen neuvotteluihin

Kutsu 30.10.

Lain sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä 6§ ja 7§ edellyttää hyvinvointialueita ja kuntia neuvottelemaan vuosittain hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta yhdessä alueensa julkisten toimijoiden ja muiden yleishyödyllisten toimijoiden kanssa. Hyvinvointialueen ja kuntien on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Järjestöillä ja seurakunnilla on oman toimintansa kautta merkittävä rooli keskisuomalaisten hyvinvoinnille, ja ne ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita hyvinvointialueelle ja kunnille. Toivotamme teidät lämpimästi mukaan osallistumaan keskusteluun sekä tuomaan näkemystänne, toimintaanne ja tietoanne esille!

Vuoden 2024 neuvottelutilaisuudet toteutetaan kuntaryhmittäin syksyn aikana. Neuvotteluja varten on muodostettu kuusi kuntaryhmää. Joutsa, Luhanka ja Toivakka muodostavat yhden kuntaryhmän.

Aika:              30.10.2024 klo 17.30 (kahvit tarjolla klo 17)

Paikka:          Joutsan yhtenäiskoulun auditorio, Koulutie 2 D, Joutsa. Paikoitus Savontien puolella.

Toivakkalaisia yhteisöjä pyydetään ilmoittautumaan 23.10. mennessä sähköpostilla:

satu.korhonen@toivakka.fi

Keski-Suomen hyvinvointialueen painopisteet hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyölle ovat mielen hyvinvointi, arjen turvallisuus sekä liikunnallinen elämäntapa. Tilaisuuden alussa kuulemme katsauksen kunnissa tärkeistä asioista ja ilmiöistä em. painopisteisiin liittyen. Tämän jälkeen työpajoissa mietimme miten voimme järjestöjen, seurakuntien, kunnan sekä hyvinvointialueen yhteistyöllä edistää keskisuomalaisten arjen turvallisuutta, mielen hyvinvointia ja liikunnallista elämäntapaa. Hyvinvointialueelta keskusteluissa on mukana perhekeskus- ja seniorikeskustoimintamallia sekä hyvinvointitarjotinta kehittäviä työntekijöitä. Kunnista mukana on järjestöjen, seurakuntien sekä hyvinvointialueen kanssa yhteistyötä tekeviä työntekijöitä.

Työpajojen tuloksista tehdään yhteenveto sekä koosteet kuntaryhmittäin. Työpajojen tuloksia hyödynnetään toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä kunnissa ja hyvinvointialueella. Toivottavasti löydämme myös uusia yhteistyökumppaneita ja ideoimme uusia tapoja tehdä asioita yhdessä.

Kokonaisuuden toteutuksesta vastaa Keski-Suomen hyvinvointialueen hyvinvointi ja kumppanuudet yksikkö ja lisätietoja voit kysyä yhteiskuntasuhteiden päällikkö Anna-Liisa Heiskalalta anna-liisa.heiskala@hyvaks.fi p. 050 312 5276 tai järjestökoordinaattori Arto Lampilalta arto.lampila@hyvaks.fi 050 312 7271

Linkin asiakasraatiin mahtuu lisää porukkaa, hae mukaan 1.11. mennessä

Jyväskylän seudun joukkoliikenne LINKKI

Tiedote 4.10.2024

 

Linkin asiakasraatiin mahtuu lisää porukkaa, hae mukaan 1.11. mennessä!

Linkki-joukkoliikenteellä on vuodesta 2016 toiminut vapaaehtoispohjalta toimiva asiakasraati, joka kokoontuu noin 4-5 kertaa vuodessa. Jäseniä on tällä hetkellä reilut 20 ja he ovat taustaltaan eri-ikäisiä jyväskyläläisiä, laukaalaisia ja muuramelaisia.

Linkki etsii nyt asiakasraatiinsa uusia, joukkoliikennepalveluiden kehittämisestä kiinnostuneita jäseniä. Erityisesti uutta väkeä toivotaan uusista Linkki-kunnista Äänekoskelta, Hankasalmelta, Toivakasta ja Petäjävedeltä.

Palkkiona asiakasraadin toimintaan osallistumisesta on eturivin paikka joukkoliikenteen edistämisessä. Jokaiseen kokoontumiseen varataan myös maistuva evästarjoilu. Koska kyse on vapaaehtoistoiminnasta, läsnäolo jokaisessa tapaamisessa on toivottavaa, muttei pakollista. Kyse on siten raatilaisten elämäntilanteiden mukaan joustavasta toiminnasta. Kokoontumiset järjestetään pääosin Jyväskylässä. Tapaamisiin saapuville voidaan tarpeen mukaan tarjota maksuton joukkoliikennelippu, ja marraskuun kokoontumiseen osallistuvat saavat myös leffalipun.

Asiakasraadin tapaamisissa käsitellään ajankohtaisia joukkoliikenteen teemoja ja paneudutaan käytännön matkustusasioihin. Raati voi myös tehdä tutustumiskäyntejä eri kohteisiin tai esimerkiksi koematkustaa uutta bussikalustoa. Raatilaisilta joukkoliikenteen järjestäjä saa arvokkaita näkemyksiä joukkoliikennepalveluiden kehittämiseen sekä parantamiseen. Jäsenille asiakasraati mahdollistaa kokemusperäisen tiedon ja palautteen välittämisen suoraan palvelun järjestäjälle.

Kiinnostuitko? Hae mukaan 1.11.2024 mennessä!

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen linkki@jyvaskyla.fi tai toimita kirjallinen hakemus Linkki-palvelupisteeseen (Asemakatu 7, Jyväskylä) 1.11.2024 mennessä. Kuvaile lyhyesti, miksi toiminta sinua kiinnostaa. Liitä mukaan nimi- ja ikätiedot sekä posti- ja sähköpostiosoitteesi.

Asiakasraadin muistioita voi lukea Linkin nettisivulta https://linkki.jyvaskyla.fi/linkki/ajankohtaista/hallinto-ja-suunnittelu.

Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, p. 050  60943, kari.strom[a]jyvaskyla.fi