Toivakassa asuu onnellisia perheitä

Toivakassa asuu onnellisia perheitä

 

Jyväskylän kupeesta Toivakasta on moni lapsiperhe löytänyt kotoisimman paikkansa maailmassa. Kunnalla on tarjota runsas valikoima laadukkaita tontteja ja esimerkiksi niitä esitellän Jyväskylän Rakennusmessuilla 6.-8.3.2020. Tervetuloa Toivakan osastolle C-125.

Toivakassa laskiaisen aikaan seurakuntakodilla ja pihapiirissä järjestetty talviriehatapahtuma keräsi kaikkiaan 140 innokasta peuhaamaan, viettämään aikaa yhdessä ja tekemään hyvää Yhteisvastuukeräyksen nimissä. Ennen tapahtumaa vietettiin yhteistä perhemessua.

Koskelon viisilapsinen perhe oli tullut sunnuntaita viettämään Viisarimäestä. Vanhemmat Jukka ja Jessica Koskelo ovat erittäin tyytyväisiä kotikuntaansa. (kuva alla)

– Täällä on hyvin perheläheinen ilmapiiri ja aina jotain toimintaa lapsille. Heidän hyvinvointiaan ajatellaan paljon, summaa äiti Jessica. – Vielä kun saataisiin tänne lisää nuoria perheitä, lisää virtaa, täydentää Jukka ponnekkaasti.

Lapsista vanhimmat käyvät jo koulua, nuorimmat, kolmevuotias Tessa ja yhdeksän kuukauden ikäinen Jordan ovat vielä äidin kanssa kotona.

Myös Salla Niittymäki ja Ari-Pekka Valtonen lapsineen (kuva alinna) viihtyvät Toivakassa. Lapsista vanhin, kahdeksanvuotias Saku käy ensimmäistä luokkaa, pikkusisko Stella täyttää pian vuoden.

– Vaikka tämä on pieni paikkakunta, niin kaikki tarvittava täältä löytyy. Lasten aktiviteetteja on parannettu vuosi vuodelta, mutta toisaalta enemmän voisi olla tekemistä pienille lapsille, Salla pohtii.

Minkkisen perhe on tyytyväinen kotikuntansa tapahtumatarjontaan. – Toivakassa on kivaa olla vanhempi, koska täällä on paljon tapahtumia ja toimintaa niin aikuisille kuin perheillekin. Tekemistä löytyy laidasta laitaan, urheilusta taiteen ja musiikin perusopetukseen. Liikuntapaikkoja voisi kyllä kunnostaa pikkuhiljaa, että suorituspaikkoja saataisiin kohennettua, perheen liikunnallinen äiti Sisko miettii.

Hanna Walden-Mannisen pesueen, kahdeksanvuotiaan Joonatanin ja kymmenvuotiaan Pyry-Tapion mielestä asuinpaikan tärkein ominaisuus on luonnonläheisyys. Tämä arvo toteutuu Toivakassa helposti. – Parasta Toivakassa on metsä. Kaadan siellä mielelläni puita, omalta alueelta toki, sanavalmis Pyry-Tapio kertoo. – Täällä on onnellisesti peruspalvelut. Kaikki, mitä jokapäiväiseen elämään tarvitsee, löytyy Toivakasta. Lisäksi on muun muassa luistelukaukalo, hyvin hoidetut ladut ja Apinapuisto, Hanna luettelee.

Luonnon lähellä asuu myös Saara Maukonen perheineen. – Asumme mieheni kotitaloa Kankaisilla. Toivakassa on hyvä ja turvallinen olla. Lisäksi meillä on Kankaisilla oma kyläkoulu ja hyvin maalaishenkinen tunnelma, seitsenkuisen Fannin äiti kehuu.

 

Lisätietoja kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen p. 050 307 6114 

ToiRilaiset mitalikannassa Tampereella

ToiRilaiset mitalikannassa Tampereella

 

Toivakan Rivakan urheilijat menestyivät upeasti viikonloppuna Tampereella järjestetyissä aikuisurheilijoiden yleisurheilun SM-hallikisoissa.

M50-sarjan painonheitossa hopealle heitti huikealla 15,40 metriä lentäneellä kaarella toivakkalaislähtöinen Marko Lahtinen. Hän intoutui liittymään taas kotikunnan urheiluseuran jäseneksi juuri näiden kisojen takia. Siinäpä vasta esimerkki kotiseuturakkaudesta.

Terttu Marttila juoksi N75-sarjassa 800 m hopeaa ja 1500 m pronssia. Kyseessä ovat tiukat lajit, jotka vaativat ahkeraa harjoittelua ja Terttu onkin tuttu näky lenkillä Toivakan katukuvassa.

Jo viime kesän kisoista tutuksi tulleella lempinimellä ”Viiden mitalin Marjatta” kisannut Marjatta Taipale puolestaan juoksi N80-sarjassa 60 m hopeaa, 200 m hopeaa ja 400 m kultaa sekä hyppäsi pituudessa kultaa ja korkeudessa pronssia. Marjatta on käynyt hakemassa energiaa lajisuorituksiin esimerkiksi yleisurheilijoiden sunnuntain liikuntasalivuorolta. Siellä lapset ja aikuiset harjoittelevat yhdessä ja saavat mallin siitä, että ikä on vain numero ja jokainen voi ja saa, jos vain haluaa.

Toivakan Rivakka ja varmasti kaikki toivakkalaiset yhtyvät Markon, Tertun ja Marjatan onnitteluihin!

Seuraavaksi aikuisurheilijat suuntaavat katseensa kesäkisoihin, jotka kilpaillaan Jyväskylässä 12.-14.6.. Nyt vain kaikki yli kolmekymppiset toirilaiset omaa lajia pohtimaan ja päivämäärät kalenteriin, niin lähdetään kisaamaan naapuriin isolla joukolla. Jos lajivalinta epäilyttää, kannattaa tulla yleisurheilijoiden liikuntasalivuorolle sunnuntai-iltapäivisin tutustumaan ja kokeilemaan. Jokaiselle löytyy jotakin ja myös huolto- ja kannustusjoukkoja tarvitaan. ToiRin jäseneksi voi liittyä helposti osoitteessa www.toivakanrivakka.fi jos jäsenyys ei ole ajantasalla ja toimintaan osallistuminen kiinnostaa. Tervetuloa mukaan!

Ystävä löytyy kirjastosta

Ystävä löytyy kirjastosta

Toivakan kunnankirjasto on monitoimitalo. Salissa kokoustaa kunnanvaltuusto ja toimiipa se monen muunkin tiedotus- tai koulutustilaisuuden tilana. Myös Puulan seutuopisto järjestää Toivakan kirjastossa monipuolisia luentoja yhdessä Ikääntyneiden yliopiston kanssa.

Viime perjantaina kirjaston vieraana oli kirjavinkkari Matti Karjalainen Tampereelta ja salin täyttivät koulukeskuksen kolkit ja viikit, jotka esittivät innokkaasti kirja- aiheisia kysymyksiä. Salista olikin lyhyt matka kirjaston puolelle lainaamaan lukemista kotiin. Jos vinkkarin vinkkaama kirja ei meinannut löytyä, kirjaston aina avuliaat Katariina ja Anne auttoivat.

Kirjastosalin seinillä on aina esillä Toivakan suuren pojan Pellervo Lukumiehen taidetta, mutta myös vaihtuvia näyttelyjä. Helmikuun ajan voi ihailla Maire Jääskeläisen edesmenneen äidin Aini Iivosen ihania pitsiliinoja. Kymmenet virkatut tai neulotut pitsiliinat vievät aikaan, jolloin pöytään katettiin Tosca-kakkua ja nautittiin ystävien kanssa Myrna-kupeista kunnon kahvit.

Lisätietoja kirjastonjohtaja Katariina Siironen, p. 040 632 9225.

Toivakka tänään

Toivakkalaisten sydänääniä kuunnellaan myös digitaalisella stetoskoopilla

 

Toivakan terveysaseman palvelu on  lähipalvelua parhaimmillaan, jossa paikallisuutta täydentävät nykytekniikan mahdollistamat vaihtoehdot. Etälääkäriinkin on totuttu, vaikka toki ihan samassa huoneessa oleva elävä lääkäri tuntuu yhä luotettavammalta. Sellainenkin onneksi Toivakasta löytyy.

– Toivakan terveysasemalla on lääkäri Anna Kylmälahti paikalla kolmena päivänä viikossa, pääsääntöisesti maanantaina, torstaina ja perjantaina Hän hoitaa myös neuvola-ja koululääkärin tehtäviä, eikä niitä tehdessään ole tavattavissa vastaanotolla, kertoo Seututerveyskeskuksen apulaisylilääkäri Irmeli Räsänen.
Tiistaina ja keskiviikkona  vastaanottoa hoitaa  seututerveyskeskuksen oma etälääkäri Merja Perhonen Jyväskylästä seututerveyskeskuksen toimistolta käsin videoyhteyden kautta.
Asioi sitten tavallisen tai etälääkärin kanssa, henkilöiden pysyvyys on tärkeä asiakassuhdetta parantava tekijä.
– Etälääkäritoiminta pilotoitiin Toivakassa vuosi sitten, joten toimintatapa on kuntalaisille jo tuttu. Nyt lääkärinä toimii ostolääkärin sijaan oma vakituinen lääkärimme. Uutta on kuitenkin se, että etälääkärikin voi tutkia potilasta digitaalisten työvälineiden avulla. Potilaan sydän- ja hengitysäänet lääkäri kuulee digitaalisen stetoskoopin kautta, jota paikan päällä käyttää Toivakan sairaanhoitaja, Irmeli Räsänen kertoo.
Samoin korvan tärykalvo, nielu ja esimerkiksi ihomuutoksia voidaan nähdä digitaalisen korvalampun ja kameran avulla.
Tarvittaessa voidaan Toivakkaan järjestää etälääkäripalvelua myös Joutsan terveyskeskuksesta käsin.
– Hoitajavastaanottoa pitävät entiseen tapaan päivittäin Toivakan kokeneet sairaanhoitajat, jotka voivat tarvittaessa aina konsultoida myös lääkäriä, Räsänen kertoo.

Lisätietoja osastonhoitaja Merja Sivanne, p. 014 2690 201. 

Toivakka tänään

Trooppinen Toivakka kutsuu

Jyväskylän etelänaapurista Toivakasta löytyy suorastaan hullunrohkeaa uskallusta.

Toivakkalainen Ahti Salonen päätti, että omat ananaksensa voi kasvattaa myös Toivakassa. Hän istutti ananaksen latvaosan ruukkuun ja kas, huolellisella hoidolla puolen vuoden kuluttua nautittiin itsekasvatetusta herkusta. – Itse kasvatettu ananas on paljon paremman makuinen kuin kaupasta ostettu. Ero maussa on kuin yöllä ja päivällä.

Yrittäjä Matti Tiainen näki mahdollisuuden siinä, missä muut näkivät taakaksi muuttuneen entisen palvelukodin kiinteistön. Syntyi Teema Hostel, jonka majoitustoiminta aloitettiin juhannuksena.

Vuonna 2019 Toivakan Teema Hostellissa kävi majoittujia 21 maasta ja majoittujien kirjo yllätti yrittäjät positiivisesti. Myös palaute on ollut kannustavaa. Uusia suunnitelmia Toivakan matkailun kehittämiseksi on myös tulossa, lupaa yrittäjä Matti Tiainen.

Lisätietoja Matti Tiainen 040 7400 829

Toivakka tänään

Sano YEAH, ilmoittaudu kerhoon ja löydä oma lajisi

Toivakan kunta sai Aluehallintovirastolta neljän tuhannen euron erityisavustuksen käytettäväksi lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukemiseksi alkaneelle vuodelle. Hankeavustuksella mahdollistetaan täysin uudenlainen liikuntakerho nimeltä YEAH!, jonka toteutuksesta vastaa ToivakanRivakka. Aivan vielä toimintaa ei ole saatu käynnistettyä, sillä ilmoittautumisia oli hieman liian vähän. – Osallistujia pitäisi olla vähintään kymmenen, jotta saamme joukkuelajit toteutettua, kertoo Rivakan puheenjohtaja Jenni Ruohonen. Liikuntakerho on tarkoitettu 7-15 -vuotiaille lapsille ja nuorille.

YEAH!kerhossa lapset ja nuoret saavat liikkua turvallisessa, ohjatussa ympäristössä eri lajien parissa. Tämä auttaa esimerkiksi niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa kutsumuslajiaan. YEAH!kerhossa kun pääsee tutustumaan useaan eri harrastukseen samalla kerralla. – Tarkoituksena olisi, että pääsisimme kokeilemaan erilaisia lajeja matalalla kynnyksellä. Myös osallistujien toiveita kuunnellaan ja lajeja vaihdellaan monipuolisesti. Ruohonen painottaa, että osallistua voi omien aikataulujen mukaan. – Koska emme varsinaisesti etene kerhossa, vaan lajeja vaihdellaan, mahdollistaa se joustavamman osallistumiskäytännön. Kunnan nettisivuilla on nähtävillä liikuntakerhon tarkemmat tiedot, ilmoittautuminen toimintaan tapahtuu täältä.

Sata kertaa pelastamaan vuonna 2019

Pelastusasema 36 eli Toivakka sai vuonna 2019 sata hälytystä. Rakennuspaloja oli kolme ja rakennuspalovaara vei liikkeelle kerran. Maastopalot työllistivät Toivakan pelastuslaitoksen miehistöä vuonna 2019 10 kertaa. Saman verran oli myös liikennevälinepalojan. Vilkas nelostie kulkee Toivakan läpi ja liikenneonnettomuuksia kirjattiin viime vuonna Toivakassa 19.  Öljyvahinkotehtäviä suoritettiin kaksi. Ensivasteryhmä lähti liikkeelle 18 kertaa. Vahingontorjuntatehtäviä oli 17.