Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 305


 

Suur-Savon Sähkön osakkeiden myynti

 

Kh 12.09.2022 § 203 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114

 

Toivakan kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.11.2021 käsitellyt kunnan osakeomaisuuden myyntiä sekä omana pykälänään (§101) että talouden tasapainotusohjelman käsittelyn (§104) yhteydessä. Toivakan kunnan tulee tasapainottaa taseeseen kertynyt 1.916798,86 euron alijäämä 31.12.2024 mennessä. Kunnanvaltuusto on päättänyt, että Toivakan kunta asettaa myyntiin 150 kpl Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeita ja hyväksyttävän hinnan tulee olla vähintään 8000 € / osake. Samassa kokouksessa käsitellyssä talouden tasapainotusohjelmassa on linjattu, että osakkeiden myyntiä arvioidaan vuoden 2021 tilinpäätöksen perusteella. Osakkeiden tasearvo kunnan taseessa on 36.736,98 €. Kunnanvaltuusto on valtuuttanut kunnanhallituksen hoitamaan kaupan yksityiskohtia.

 

Kunnanhallitus laittoi keväällä 2022 yhteensä 10 kappaletta Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeita myyntiin huutokaupat.com -palveluun. Myynti ei tuottanut tulosta, eikä kunta saanut myynnistä yhtään tarjousta. Talouden tasapainotusohjelmaan on kirjattu osakkeiden myynti yhtenä tasapainottamisen toimenpiteenä, joten kunnanhallituksen tulee pohtia muita keinoja osakkeiden myymiseksi.

 

Suur-Savon Sähkö Oy:n omistajilla on lunastusoikeus yhtiöjärjestyksen mukaisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus  1. Kunnanhallitus päättää 150 Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeen myynnin toteuttamisesta, siten, että myyntikirjeellä lähestytään Suur-Savon Sähkö Oy:n nykyisiä omistajia. Yhden osakkeen hinnan tulee olla vähintään 8000 € / osake, kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti.

2. Toivakan kunta voi myydä koko päättämänsä osakemäärän (150 kpl) tai osan siitä. Osakkeita voidaan myydä joko siten, että kaikki myydään yhdelle tarjoajalle tai osittain eri ostajille. Tarjousvertailussa voittava tarjous on hinnaltaan suurin (per osake), mikäli tarjoukset ovat muuten yhdenvertaisia.

3. Toivakan kunta pidättää oikeuden tarjousten vapaaseen vertailuun ja minkä tahansa tarjouksen hyväksymiseen tai hylkäämiseen tai kaikkien tarjousten hyväksymiseen/ hylkäämiseen sekä ostettavista määristä neuvottelemiseen eri tarjoajien kesken tarjotuilla hinnoilla. Kaupanteko tapahtuu vuoden loppuvuoden 2022 tai alkuvuoden 2023 aikana.

4. Tarjouspyyntö perustuu Toivakan kunnanvaltuuston 8.11.2021 tekemään päätökseen. Kaupasta tehdään vielä erillinen kunnanhallituksen päätös loppuvuodesta 2022. Tarjouksia pyydetään 20.11.2022 klo 15 mennessä. 

 

Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:

 

1. Kunnanhallitus päättää 150 Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeen myynnin toteuttamisesta siten, että myyntikirjeellä lähestytään Suur-Savon Sähkö Oy:n nykyisiä kuntaomistajia. Myös muut kiinnostuneet tahot voivat jättää osakkeista tarjouksia. Yhden osakkeen hinnan tulee olla vähintään 8000 € / osake, kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti.

2. Toivakan kunta voi myydä koko päättämänsä osakemäärän (150 kpl) tai osan siitä. Osakkeita voidaan myydä joko siten, että kaikki myydään yhdelle tarjoajalle tai osittain eri ostajille. Tarjousvertailussa voittava tarjous on hinnaltaan suurin (per osake), mikäli tarjoukset ovat muuten yhdenvertaisia.

3. Toivakan kunta pidättää oikeuden tarjousten vapaaseen vertailuun ja minkä tahansa tarjouksen hyväksymiseen tai hylkäämiseen tai kaikkien tarjousten hyväksymiseen/ hylkäämiseen sekä ostettavista määristä neuvottelemiseen eri tarjoajien kesken tarjotuilla hinnoilla. Kaupanteko tapahtuu vuoden loppuvuoden 2022 tai alkuvuoden 2023 aikana.

4. Tarjouspyyntö perustuu Toivakan kunnanvaltuuston 8.11.2021 tekemään päätökseen. Kaupasta tehdään vielä erillinen kunnanhallituksen päätös loppuvuodesta 2022. Tarjouksia pyydetään 20.11.2022 klo 15 mennessä. 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kh 13.12.2022 § 305  

53/02.07.01/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114

 

Toivakan kunta on lähestynyt sähköpostitse toimitetulla myyntikirjeellä 10.10.2022 kaikkia Suur-Savon Sähkön omistajakuntia, yhtiötä ja energiasäätiötä.  Tarjouksia on pyydetty 20.11.2022 klo 15 mennessä. Annettuun määräaikaan mennessä ei tullut yhtään ostotarjousta. Kirje on ollut avoimesti esillä myös kunnan verkkosivuilla ja kenellä tahansa on ollut tarjousten jättömahdollisuus.

 

Toivakan kunta on vuoden 2022 aikana myynyt osakkeita kahdella eri tavalla; avoimella huutokaupalla sekä avoimella kirjeellä. Kumpikaan myyntitapa ei toistaiseksi ole tuottanut tulosta.  Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeiden myynti on kirjattu kunnan vuoden 2023 talousarvioon sisältyvään talouden tasapainotusohjelmaan. Toivakan kunnanvaltuusto on linjannut, että yhden osakkeen hinta on vähintään 8000 euroa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käy evästekeskustelun myynnin jatkotoimista.

 

Päätös Kunnanhallitus kävi evästekeskustelun myynnin jatkotoimista.