Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 306


 

Kunnanhallituksen sisäisten tarkastajien raportti

 

Kh 13.12.2022 § 306  

103/00.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, 050 307 6114

 

Kunnanhallitus on päätöksellään 16.8.2021 § 234 valinnut kunnanhallituksen sisäisiksi tarkastajiksi Kimmo Järvisen ja Tuija Rinteen. Päätöksessä on käyty tarkemin läpi, mitä sisäinen tarkastus on ja miten sitä toteutetaan Toivakan kunnassa. Suunnitelman toteuttamisesta raportoidaan pääsääntoisesti aina vuoden lopussa.

 

Sisäiset tarkastajat ovat esitelleet suunnitelman sisäiseksi tarkastukseksi kunnanhallituksen kokouksessa 14.11.2022.

 

Sisäisen tarkastuksen raportti on esityslistan liitteenä. Tarkastajat esittelevät raportin kokouksessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi sisäisten tarkastajien raportin.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.