Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 125


 

Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke 1.6.2023-31.12.2023 (TE24)

 

Kh 22.05.2023 § 125  

143/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Vs kunnanjohtaja Jari Lämsä, 040 630 4035

 

Eduskunta hyväksyi lakiesityksen TE-palvelujen uudistuksesta 1.3.2023. TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Uudistuksessa työllisyyden ja yritysten kasvua tukevat julkiset palvelut tulevat osaksi kuntien työllisyys- ja elinvoimatehtäviä.

 

TE-hallinnon henkilöstö siirtyy kuntiin liikkeenluovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä. Palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee olla maantieteellisessä yhteydessä toisiinsa ja niiden tulee muodostaa työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue.

 

Kunnat vastaavat tulevien työllisyysalueiden valmistelusta. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025. Vaikka järjestämisvastuu siirtyy, valtiolla säilyy viime kädessä vastuu työvoimasta. Valtio vastaa työvoimapalvelujärjestelmästä ja sen toimivuudesta valtakunnan tasolla.

 

Toivakan kunta on käynyt keskusteluja työllisyysalueen valmistelusta eteläisen Keski-Suomen alueen 7 muun kunnan kanssa. Valmistelussa on apuna ulkopuolinen asiantuntija Mikko Kesä Oy. Valmistelussa selvitetään mahdollisuuksia järjestää työllisyyspalvelut eteläisen Keski-Suomen kuntien kesken ja parasta mahdollista järjestämismallia. Kunnat voivat perustaa alueelle kuntayhtymän tai toimia vastuukuntamallilla, jossa isäntäkuntana ja järjestämisvastuussa olevana kuntana työllisyysalueella toimisi Jämsän kaupunki.

 

Työllisyysalueeseen liittyvien sopimusten ja järjestämissuunnitelman sekä palveluiden järjestämiseksi alueelle on suunniteltu haettavaksi kansallista kehittämisrahaa Keski-Suomen liitosta maakunnallisena hankkeena, jossa hankkeen hakijana on Jyväskylän kaupunki sekä Äänekoski ja Jämsä osahankkeiden toteuttajina. Hankkeen nimi on Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke. Hankkeen kesto 1.6.2023-31.12.2023.

 

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 196 201 euroa, josta Keski-Suomen liitto rahoittaa 80 % ja Keski-Suomen kunnat asukaslukuunsa suhteutettuna maksavat 20 % omarahoitusosuuden. Toivakan omarahoitusosuus on 346,69 euroa. Jämsän (eteläinen alue) osahankkeen kustannusosuus on 47086 euroa.

 

Yhteishankkeessa tehdään tuensaajien kesken sopimus rahoituksen hakemisesta ja hankkeen toteuttamisesta. Tukipäätöstä ei voida tehdä Keski-Suomen liitossa ennen, kun sopimus on saapunut rahoittajalle. Sopimuksessa määritellään mm. tuensaajien keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet sekä se, että päätoteuttaja vastaa yhteishankkeen koordinaatiosta ja yhteydenpidosta Keski-Suomen liiton kanssa.

 

Kunta

Väestö 31.12.2022

Prosenttiosuus väestöstä

Euroa/kunta

Hankasalmi

4601

1,689

662,70

Joutsa

4171

1,531

600,77

Jyväskylä

145887

53,549

21012,69

Jämsä

19347

7,101

2786,63

Kannonkoski

1269

0,466

182,78

Karstula

3665

1,345

527,88

Keuruu

9250

3,395

1332,31

Kinnula

1554

0,570

223,83

Kivijärvi

1064

0,391

153,25

Konnevesi

2521

0,925

363,11

Kyyjärvi

1196

0,439

172,26

Laukaa

18775

6,892

2704,24

Luhanka

692

0,254

99,67

Multia

1477

0,542

212,74

Muurame

10486

3,849

1510,34

Petäjävesi

3651

1,340

525,87

Pihtipudas

3786

1,390

545,31

Saarijärvi

8975

3,294

1292,71

Toivakka

2407

0,884

346,69

Uurainen

3592

1,318

517,37

Viitasaari

5951

2,184

857,15

Äänekoski

18120

6,651

2609,90

YHTEENSÄ

272437

100

39240,20

 

 

Esittelijä vs kunnanjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hankkeen 1.6.2023-31.12.2023 ja siihen liittyvän omarahoitusosuuden.

 

Päätös Vs kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:

Asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Hyväksyttiin yksimielisesti.