Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 145


 

Kuntarahoitus Oyj:n osakkeiden liittäminen arvo-osuusjärjestelmään

 

Kh 05.06.2023 § 145  

134/02.07.01/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintosuunnittelija Henna Breilin, 040 5908 235

 

Kuntarahoituksen varsinainen yhtiökokous päätti 28.3.2023 yhtiön osakkeiden liittämisestä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään. Arvo-osuusjärjestelmään siirtyminen pyritään toteuttamaan yksinkertaistetulla mallilla osakeyhtiölain määräajoista poiketen, koska kaikki osakkeenomistajat ovat yhtiön tiedossa ja tavoitettavissa. Osakkeiden liittäminen arvo-osuusjärjestelmään edellyttää osakkeenomistajilta jäljempänä kuvattuja aktiivisia toimenpiteitä. 

 

Arvo-osuusjärjestelmään liittyminen edellyttää Kuntarahoituksen osakkeista annettujen väliaikaistodistusten mitätöintiä, tai mikäli väliaikaistodistukset ovat kadonneet, niiden kuolettamista käräjäoikeuden päätöksellä. 


Osa väliaikaistodistuksista on yhtiön säilytyksissä ja niistä on tehty säilytyssopimukset. Kuntarahoituksen hallitus tulee mitätöimään kaikki yhtiön säilytyksessä olevat väliaikaistodistukset, ja säilytyssopimukset päätetään, eli yhtiö irtisanoo säilytyssopimukset. 

 

Niihin osakkeenomistajiin, joilla on väliaikaistodistuksia omassa säilytyksessään, on oltu erikseen yhteydessä ja pyydetty väliaikaistodistusten toimittamista yhtiölle. Yhtiölle toimitetut väliaikaistodistukset mitätöidään ja kadonneet väliaikaistodistukset kuoletetaan.

 

Väliaikaistodistusten kuolettamisprosessi kestää käräjäoikeudessa arviolta viisi kuukautta. Hakemus on tarkoitus toimittaa käräjäoikeudelle viimeistään kesäkuun aikana. Alkusyksyn aikana Kuntarahoitus Oyj kerää osakkeenomistajilta suostumuksen arvo-osuusjärjestelmään siirtymiselle sekä kirjaamishakemukset osakkeenomistajien osakkeiden kirjaamiseksi arvo-osuusjärjestelmään. Osakkeenomistajille lähetetään valmiit pohjat molemmista asiakirjoista. Osakkeiden omistuksissa ei saa tapahtua muutoksia kirjaamishakemusten toimittamisen jälkeen ennen arvo-osuusjärjestelmään kirjausta. 

 

Arvo-osuusjärjestelmään kuuluminen edellyttää, että jokaisella osakkeenomistajalla on arvo-osuustili. Huolehdittehan siis arvo-osuustilien avaamisesta hyvissä ajoin ennen kirjaamishakemusten toimittamista. 


Kun väliaikaistodistukset on mitätöity tai kuoletettu, ja osakkeenomistajat ovat toimittaneet yhtiölle suostumukset ja kirjaamishakemukset, päättää Kuntarahoituksen hallitus ilmoittautumisajasta, jonka kuluessa osakkeenomistajien omistukset kirjataan arvo-osuustileille kirjaamishakemusten perusteella. Ilmoittautumisaika rekisteröidään kaupparekisteriin ja sen päätyttyä yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.

 

 

 

Esittelijä vs kunnanjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää avata arvo-osuustilin Kuntarahoitus Oyj:n osakkeita varten Nordea Bank Oyj:ssä.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.