Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 146


 

Lisämääräraha investointeihin vuodelle 2023

 

Kh 05.06.2023 § 146  

49/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

 

Talousarvion investointiohjelma sisältää vuoden 2023 osalta käyttövesiputkien saneeraushankkeen koulukeskuksen A- ja B-rakennuksille. Suunnittelu on käynnistynyt keväällä. Investointiohjelmaan on tällä hetkellä varattu vain suunnittelun määrärahoja kuluvan vuoden osalta.

 

Saneeraussuunnitelmaa laadittaessa on havaittu kuparisten käyttövesiputkistojen ennenaikaisia syöpymisiä myös koulukeskuksen C-rakennuksessa ja rakennuksessa on jo tapahtunut putkivuotoja, joiden vahingot ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet vähäiseksi. Riski suuremman vahingon syntymiseen on kasvanut, joten C-rakennuksen käyttövesiputkien saneeraus on otettu mukaan suunnitteluun. Hankkeissa on kyse siitä, että putkien materiaali vaihdetaan uusimalla käyttövesiputket muoviputkiksi.

 

C-rakennuksen putkiurakkaa on valmisteltu toteutettavaksi jo kesän 2023 aikana, koska hanke on kiireellinen lisävahinkojen välttämiseksi. Urakka-asiakirjat valmistuvat kilpailutusta varten kesäkuun alussa ja urakka-aika ajoittuisi pääosin heinäkuulle niin, että työt valmistuvat ennen koulun alkua.

 

Investointiohjelmaan esitetään muutos siten, että kohteeksi lisätään myös koulukeskuksen C-rakennus ja tälle investointikohdalle varataan määräraha hankkeen toteuttamiseksi jo vuonna 2023.

 

 

Esittelijä vs kunnanjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että kunnan investointiohjelmaan lisätään koulukeskuksen C-rakennuksen käyttövesiputkien saneeraus ja tämä hanke toteutetaan jo kesän 2023 aikana. Ehdotus investoinnin edellyttämästä määrärahatarpeesta annetaan kokouksessa.

 

Päätös Vs kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että kunnan investointiohjelmaan lisätään koulukeskuksen C-rakennuksen käyttövesiputkien saneeraus ja tämä hanke toteutetaan jo kesän 2023 aikana. Lisämäärärahatarve on 50.000,00 €.

Hyväksyttiin yksimielisesti.