Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 188


 

Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus 28.8.2023

 

Kh 28.08.2023 § 188  

212/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Touko Aalto, 0405169332

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muista kuntaan ja sen toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus keskusteluun katsauksen pohjalta, valmistelutyötä evästäen. Katsauksessa voidaan myös kuulla muita viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita sekä muita sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita.

 

-Suur-Savon Sähkön osakkeet

-TE25-uudistuksen valmistelu

-Keski-Suomen Valokuituverkot Oy

-Kaava-asiat

 

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen asiat tiedokseen

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.