Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 190


 

Kiinteistönluovutusilmoitukset

 

Kh 14.08.2023 § 180 

 

 

 

Valmistelija Palvelusihteeri Heli Manninen, 050 570 2433

 

Etuostolain 1 pykälän mukaan kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa si­jaitse­van kiinteistön kaupassa. Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimi­seksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.

 

Etuosto-oikeutta ei ole, milloin

1) kiinteistö käsittää tai, jos samalla luovutuskirjalla tai muutoin luo­vu­tuk­sin,

jotka on katsottava samaksi kaupaksi, myydään eri kiinteistöjä, nämä

yhdessä käsittävät 5000 m2 tai sitä vähemmän;

2) ostajana on myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren 2 ja 4 luvun

säännösten mukaan voisi periä myyjän, taikka tällaisen henkilön puoliso;

3) ostajana on valtio, valtion liikelaitos tai muu valtion laitos tai

4) myynti tapahtuu pakkohuutokaupalla.

 

Julkinen kaupanvahvistaja on ilmoittanut seuraavista kiinteistön luovutuk­sista:

 

vahvistamispäivä: 7.8.2023

kiinteistö: Juurikkala --------------

pinta-ala: 48250 m2

 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutuksen tiedokseen ja päättää, että kunta ei käytä etuosto-oikeuttaan.

 

Päätös Vt kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:

Kunnanhallitus päättää jättää asian pöydälle.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kh 28.08.2023     

    

 

 

Valmistelija Vt kunnanjohtaja Touko Aalto, 040 5169 332

 

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutuksen tiedokseen ja päättää, että kunta ei käytä etuosto-oikeuttaan.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.