Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 195


 

Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Kh 11.09.2023 § 195  

212/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muista kuntaan ja sen toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus keskusteluun katsauksen pohjalta, valmistelutyötä evästäen. Katsauksessa voidaan myös kuulla muita viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita sekä muita sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita.

 

-TE25

-MAL-sopimusneuvottelut

-Keski-Suomen hyvinvointialue, yhteistyö

-Talouden suhdannenäkymät

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Merkitään kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus tiedoksi

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.