Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 240


 

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024

 

Kh 06.11.2023 § 240  

246/02.03.01/2023  

 

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Touko Aalto, 040 516 9332, talous- ja hallintosuunnittelija Henna Breilin, 040 5908 235

 

Kuntalain 111 § mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

 

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2024 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:

- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 - 2,00

- Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti on 0,41 - 1,00

- Muiden asuinrakennusten veroprosentti on 0,93 - 2,00

- Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosenti 0,00 - 2,00

- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 0,93 - 3,10

- Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti on 2,00 - 6,00.

 

Tietyissä pääkaupunkiseudun kunnissa rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti on määrättävä vähintään 3,00 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin kunnanvaltuuston määräämä yleinen veroprosentti.

 

Pääministeri Orpon hallituksen ohjelman mukaan yleisen maapojan kiinteistöveron alaraja korotetaan 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin vuodesta 2024 alkaen. Tämä edellyttäisi maapohjan veroprosentin eriyttämistä yleisestä kiinteistöveroprosentista. Jatkossa maapohjan kiinteistöveron vaihteluväli olisi siten 1,30 - 2,00 prosenttia. Alarajan korotus nostaisi maapohjan kiinteistöveron määrää 245 kunnassa ja eniten 42 kunnassa, joissa yleinen kiinteistöveroprosentti vuonna 2023 on nykyisen alarajan mukainen. Hallituksen esitys on lausuntokierroksella ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella.

 

 

 

2020

2021

2022

2023

Koko maan ka. 2023

Keski-Suomi

Kiinteistö-%

 

 

 

 

 

 

yleinen

1,10

1,10

1,10

1,10

1,11

1,22

vakituinen    asuinrak.

0,45

0,45

0,45

0,45

0,50

0,54

muut asuinrak

1,55

1,55

1,55

1,55

1,21

1,27

voimalaitokset

 

 

 

 

 

 

rakentamaton rak.paikka

3,0

3,0

3,0

3,0

 

 

yleishyödyllinen

0,0

0,0

0,0

0,0

 

 

 

Kunta saa täysimääräisesti alueensa kiinteistöistä maksettavat kiinteistöverot. Verohallinnon tietojen mukaan kiinteistöveroa on maksuunpantu 760 794 euroa vuodelle 2022. Kaikki maksuunpantu kiinteistövero ei kerry saman kalenterivuoden aikana. Kiinteistöverotuotto oli vuonna 2021  737 972 euroa, vuonna 2022  772 970  euroa ja kuntaliiton ennuste kuluvalle vuodelle on 801 000 euroa.

 

Kiinteistöveroprosenttien korotus päätösehdotuksen mukaisesti tuo verotuloja noin 60 000 euroa enemmän verrattuna vuoteen 2023.

 

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuuston päätettäväksi, että Toivakan kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024 ovat seuraavat:

1) yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
Päätös on ehdollinen. Mikäli kiinteistöverolaki muuttuu hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti, vuoden 2024 yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 % koskee yleisen kiinteistöveroprosentin alaisia rakennuksia ja maapohjan osalta vuoden 2024 yleinen kiinteistöveroprosentti määräytyy lain asettamaan alarajaan 1,30 %.
2) vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,50 %
3) muiden rakennusten kiinteistöveroprosentti 1,65 %
4) rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 4,0 %
5) yleishyödyllisten yhdistysten käytössä olevien rakennusten ja maapohjan kiinteistöveroprosentti on 0,00 %.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.