Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 49


 

KV Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kv 23.10.2023 § 49  

    

 

Hallintosäännön 85 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään 5 päivää ennen kokousta lähetettävä kullekin valtuutetulle ja niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus sekä samassa ajassa annettava yleisesti tiedoksi kunnan verkkosivuilla.

 

Kuntalain 103 §:n mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on saapuvilla. Kutsu tähän kokoukseen on lähetetty valtuutetuille ja muille edellä mainituille henkilöille 18.10.2023 ja annettu samana päivänä yleisesti tiedoksi kunnan verkkosivuilla.

 

 

Päätösehdotus Toimitetaan nimenhuuto ja todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.