Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja ympäristöjaosto
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 56



 

Talousarvio 2024, lupa- ja ympäristöjaosto

 

LuYmjaos 11.10.2023 § 47 

 

 

 

Valmistelija rakennus- ja ympäristötarkastaja Jari Vuopio, p. 040 660 5388 ja palvelusuunnittelija Minna Siltala, p. 040 683 4600

 

Kunnanhallitus on käsitellyt 14.8.2023 § 175 Talousarvion 2024 laadintaohjeen, mikä on toimitettu lupa- ja ympäristöjaostolle.

 

.

Strategiaan perustuvien operatiivisten tavoitteiden ja seurantamittareiden asettaminen

 

Vuoden 2024 talousarvion rakenne on sama kuin vuonna 2023. Talousarvion operatiiviset tavoitteet tulee asettaa voimassa olevan strategian pohjalta. Tavoitteita ja mittareita määriteltäessä on kiinnitettävä huomioita siihen, että toteutumisen mittaaminen on mahdollisimman yksiselitteistä ja luotettavaa. Jokaista strategista tavoitetta kohden tulisi olla 1-2 tavoitetta/toimenpidettä.

 

Tavoitteet ovat väline, jolla kaupunginvaltuusto ohjaa toimintaa. Ehdotuksen laatijat vastaavat siitä, että euromääräinen ehdotus ja tavoitteet vastaavat toisiaan.

 

Toimialat voivat täydentää strategisten tavoitteiden lisäksi tavoitteita toiminnallisilla tavoitteilla, jotka eivät kaikilta osin ole valtuustoon nähden sitovia. Näillä tavoitteilla täydennetään strategisia tavoitteita siten, että tavoitteet kattavat palvelualueen perustehtävät. Täydentävät tavoitteet ovat sitovia lautakuntatasolla. Kuntalain mukaan talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Toiminnalliset tavoitteet ja määrärahat ovat sitovia ja niiden toteutumisesta on vastattava valtuustolle, ellei niiden sitovuudesta ole muuta päätetty.

 

Hallintokuntien tulee asettaa laatu-, taloudellisuus- ym. tavoitteita sen mukaan kuin eri tehtävissä katsotaan tarkoituksenmukaiseksi. Tavoitteet ja niihin liittyvät mittarit voidaan esittää esimerkiksi numeroina tai yksinomaan sanallisesti.

 

Lautakunnan esitys vuoden 2024 talousarvioksi

 

Lautakuntien tulee huolehtia siitä, että vuoden 2024 talousarvioehdotus lautakunnan alaisen toiminnan osalta on annetussa raamissa. Lautakunnan ehdotus sisältää sekä käyttötalouden että investoinnit.

 

Lautakunnan esityksen tulee sisältää taloudellisten tavoitteiden lisäksi operatiiviset tavoitteet sekä sanalliset perustelut talousarvion sisällöstä. Talousarviossa asetettujen tavoitteiden toteutuminen tulee pystyä arvioimaan ja esittämään tilinpäätöksessä.

 

.

 

Valmisteluaikataulu

 

Hallintokunnat laskevat ja esittävät talousarvion vuodelle 2024 sekä toimintatuotto- ja toimintamenoarviot sekä investointitarpeet taloussuunnitelmavuosille 2025 ja 2026 alla olevan aikataulun mukaisesti:

- 14.8.2023 kunnanhallitus antaa raamin 2024 lautakunnille

- 22.9.2023 talousarvion 2024 luvut kirjanpitoon

- 9.10.2023 valtuuston iltakoulu (TE2025, TA2024-luonnos)

- 10-11/2023 lautakuntakäsittelyt

- 27.11.2023 kunnanhallitus

- 11.12.2023 kunnanvaltuusto

 

Lupa- ja ympäristöjaoston toiminnalliset tavoitteet talousarviovuodella 2024 oheismateriaalina.Taloudelliset tavoitteet esitellään kokouksessa.

 

 

Esittelijä Rakennus- ja ympäristötarkastaja Jari Vuopio

 

Päätösehdotus Lupa- ja ympäristöjaosto päättää esittää kuntaympäristölautakunnalle lupa- ja ympäristöjaoston talousarvion hyväksymistä vuodelle 2024.

 

Päätös Rakennus- ja ympäristötarkastaja teki muutetun päätösehdotuksen.

Merkitään tiedoksi talousarvion 2024 valmistelu ja käsittelyä jatketaan 29.11.2023 yhdessä kuntaympäristölautakunnan kanssa.

Rakennus- ja ympäristötarkastajan kokouksessa tekemä päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

LuYmjaos 29.11.2023 § 56  

199/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

 

Lupa -ja ympäristöjaosto käy uuden valmistelevan kokouksen rakennusvalvonnan- ja ympäristönsuojelun viranomaistehtävien talousarviosta vuodelle 2024. Talousarviovalmistelussa tulee nyt ottaa huomioon rakennus- ja ympäristötarkastajan irtisanoutuminen ja tästä johtuvat muutokset viranhoitoon.

 

Ensi vuoden talousarvio on tarkoitus laatia niin, että rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun tehtävät järjestetään toistaiseksi tilapäisin viranhoitojärjestelyin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kuntayhteistyötä ja virkatehtävien jakamista osittain myös kuntaympäristöjohtajalle.

 

Viranomaispalveluiden pysyvämpi järjestely eri vaihtoehtoja selvittäen on tarkoitus laatia ensi vuoden aikana.

 

Talousarviovalvistelussa tulee nyt ottaa lisäksi huomioon kunnanhallituksen 20.11.2023 tekemät yhteistoimintamenettelyn päättymistä koskevat päätökset, joissa velvoitetaan lautakunnat ja viranhaltijat valmistelemaan yhteistoimintaneuvotteluissa kirjatut, työnantajan esityksen mukaiset henkilöstösäästöjä koskevat toimenpiteet kunnan talousarvioesitykseen 2024 ja taloussuunnitelmaesitykseen 2025-2026. Lisäksi talousarviossa huomioidaan myös henkilöstön lomauttamiseksi päätetyt periaatteet.

 

Lupa- ja ympäristöjaoston päivitetyt toiminnalliset tavoitteet talousarviovuodelle 2024 ovat oheismateriaalina.Taloudelliset tavoitteet esitellään kokouksessa.

 

 

 

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Lupa- ja ympäristöjaosto esittää kuntaympäristölautakunnalle, että talousarviossa 2024 huomioidaan rakennusvalvonnan- ja ympäristönsuojelun viranhoidon tilapäiset järjestelyt siten, että rakennustarkastajan viranhoito voidaan järjestää ensi vuonna kuntayhteistyömuotoisesti ja ympäristönsuojelun virkatehtäviä jaetaan tilapäisesti myös kuntaympäristöjohtajalle.

 

Päätös Seppo Sirenius teki muutosehdotuksen, että lupa- ja ympäristöjaoston säästötavoite talousarviovuodelle 2024 täyttyy, kun rakennus- ja ympäristötarkastajan virkaa ei täytetä, vaan tarvittavat palvelut hankitaan ostopalveluna ja esittää kuntaympäristölautakunnalle, että palvelusuunnittelijan tehtävää ei osa-aikaisteta kuntaympäristöpalveluiden toimintojen turvaamiseksi.

Seppo Sireniuksen esitystä kannattivat kaikki jaoston jäsenet.

Lupa- ja ympäristöjaosto ehdottaa kuntaympäristölautakunnalle, että se hyväksyy edelleen lupa- ja ympäristöjaoston muutetun päätösehdotuksen ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

Muutettu ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti lupa- ja ympäristöjaoston päätökseksi.