Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 282


 

Sähköenergian kilpailuttaminen ja hankinta

 

Kuymltk 18.01.2023 § 12 

 

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä p. 040 630 4035

 

Toivakan kunnan sähköenergian vuosittainen hankinta on ilman kunnan tytäryhtiöiden osuutta noin 1,4 - 1,5 GWh vuodessa. Sähkön hinta on lyhyessä ajassa noussut ennätysmäisiin lukemiin ja vanha yleissähkötyyppinen sähkönhankintamalli on osoittautunut epäedulliseksi.

 

Kunnat pyrkivät nykyisin yhä useammassa tapauksessa hankkimaan sähköenergiansa niin, että sen hintaa on suojattu tulevaisuuteen siten, että esimerkiksi talousarviota laadittaessa tulevan vuoden sähköenergian kustannukset ovat jo tiedossa ennakkoon joko kokonaan tai ainakin osittain.

 

Sähköenergian hankinta on Hankintalain mukaan kilpailutettava. Kunta voi suorittaa hankinnan kilpailutuksen itse, mutta muita mahdollisuuksia ovat esimerkiksi yhteishankintaan osallistuminen Hanselin puitejärjestelyssä. Hansel on julkishallinnon yhteishankintayksikkö, jossa tehtävien hankintojen volyymietu on huomattava yksittäisen pienen hankintayksikön omaan kilpailuttamiseen verrattuna.

 

Sähkönhankinnan seuraavan sopimuskauden 2024 - 2028 puitejärjestely on juuri nyt ilmoittautumisvaiheessa ja osallistuminen tähän on mahdollista maaliskuun 2023 loppuun asti. Tässä hankinnassa on kaksi erillistä kokonaisuutta, jotka on tarkoitus toteuttaa yhden toimittajan kautta:

1)      Sähkön toimitus (sähköenergia)

2)      Sähkösalkun hallinta ja hintasuojaus (salkunhoito).

 

Kunnan sähköenergian hankinta on lisäksi mahdollista toteuttaa siten, että kunta valitsee salkunhoitopalveluun tai sähkönhankintaan ja hintojen kiinnitykseen oman asiantuntijaorganisaationsa, joka kilpailuttaa kunnan puolesta suuren määrän sähköntoimittajia. Alhaisimman marginaalin tarjoava toimittaja voittaa aina kulloisenkin volyymin toimituksen.

 

Asiantuntijat arvioivat ja hallinnoivat tässä mallissa kunnan sähkönhankintaa ja tekevät hinnankiinnityksiä aina silloin, kun lyhyen ja pitkän aikavälin markkinat vaikuttavat houkuttelevilta. Sähkönmyyjien marginaalien kilpailutus ja erityisesti oikea-aikainen sähkönhankinta johtavat tällöin alhaisempiin sähkökustannuksiin.

 

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta valmistelee kunnan sähkönhankinnan kilpailuttamista eri vaihtoehtoja selvittäen. Seuraavassa vaiheessa lautakunta tekee ehdotuksensa kunnan sähkönhankinnasta, mikä tuodaan edelleen kunnanhallituksen päätettäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kuymltk 15.03.2023 § 27 

 

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä p. 040 630 4035

 

Kuntaympäristöpalvelut on pyytänyt tarjouksen Veni Energia Oy:ltä kunnan sähköenergian marginaalin kilpailuttamiseen hankintalain mukaisesti. Tarjouspyyntö sisältää salkunhallintapalvelun. Tarjouspyynnöllä on pyritty siihen, että sähköenergian hankinnan julkinen kilpailuttaminen saataisiin mahdollisimman nopeasti käyntiin ja sen myötä myös hankinnan käynnistäminen uusin kilpailutetuin hinnoin.

 

VENI Energia Oy:n tarjous on liitteenä. Tarjotun palvelun arvonlisäveroton hinta on 5000 €/vuosi. Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt voivat halutessaan liittyä samaan sopimukseen. Tarjouksen mukaan sopimus on voimassa määräaikaisena 12 kuukautta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana 3 kuukauden irtisanomisajalla.

 

VENI Energia Oy on pohjoismaiden johtava sähkönhankintapalveluita tarjoava puolueeton toimija, jonka tarkoituksena on hankkia sähköä mahdollisimman edullisesti ja näin ollen tuottaa säästöjä sähkökustannuksiin. VENI:llä on asiakkaita yli 40 000 ja vuosittain

VENI hankkii Suomessa sähköä yli 7 000 000 MWh, mikä vastaa yli 10 % kaikesta Suomessa tuotetusta sähköstä. Julkinen sektori on VENIn vahvinta osaamisaluetta, noin 50 % Suomen kunnista ja kaupungeista on ulkoistanut sähkönhankinnan VENIlle. VENIn julkisten asiakkaiden yhteenlaskettu vuosikulutus on lähes 2 000 000 MWh.

 

Konsulttipalvelun hankinta VENI Energialta on pienhankinta. Sähköenergian toimittajan valinta tapahtuu erillisellä päätöksellä hankinnan julkisen kilpailuttamisen jälkeen. Koska tämän pienhankinnan lopputuloksena on sähköenergian hankinta, missä päätösvalta on hankinnan ennakoidun arvon perusteella kunnanhallituksella, viedään asian vireilletulokin kunnanhallituksen päätettäväksi.

 

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy VENI Energia Oy:n tekemän tarjouksen hinnaltaan 5000/vuosi (alv 0%) ja VENI Energia Oy valitaan Toivakan kunnan sähköenergian marginaalin kilpailuttajaksi ja salkunhoitajaksi. Hankintapäätös sähköenergian toimittajasta tehdään julkisen kilpailuttamisen jälkeen erikseen.

 

Päätös Kuntaympäristöjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:
Kuntaympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy VENI Energia Oy:n tekemän tarjouksen hinnaltaan 5000 €/vuosi (alv 0%) ja VENI Energia Oy valitaan Toivakan kunnan sähköenergian marginaalin kilpailuttajaksi ja salkunhoitajaksi. Hankintapäätös sähköenergian toimittajasta tehdään julkisen kilpailuttamisen jälkeen erikseen.
Kuntaympäristölautakunta suosittelee, että kunnanhallitus ohjeistaa tytäryhtiöitä liittymään kilpailutukseen.

Kuntaympäristöjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kh 27.03.2023 § 65 

 

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä p. 040 630 4035

 

Toivakan kunnan sähköenergian hankinnan kilpailuttamista ja sähkönhankintaa on käsitelty kuntaympäristölautakunnassa 18.1.2023 § 12 ja 15.3.2023 § 27. Asian valmistelu käy ilmi lautakunnan pöytäkirjoista.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy VENI Energia Oy:n tekemän tarjouksen (5000 €/vuosi alv 0%) sähköenergian kilpailuttamisesta ja hankinnasta.

Kunnanhallitus antaa omistajaohjauksena tytäryhtiöille Toivakan Lämpö Oy:lle ja KOY Toivakan Hakalle ohjeen liittyä sähkönhankinnan kilpailutukseen siten, kuin yhtiöiden voimassa olevat sopimukset tämän mahdollistavat. Kuntaympäristöjohtaja valtuutetaan sopimaan sähköenergian kilpailuttamisesta ja sähkönhankinnasta Toivakan kunnan ja VENI Energia Oy:n välillä.

Hankintapäätös sähköenergian toimittajasta tehdään julkisen kilpailutuksen jälkeen erikseen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kh 24.04.2023 § 100 

 

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Toivakan kunta on pyytänyt sähköenergian nykyiseltä toimittajalta Lumme Energia Oy:ltä ehdotuksen kuntasähkösopimuksen korvaavalle vaihtoehtoiselle sopimukselle. Lumme Energia on tarjonnut Toivakan kunnalle kuntasähkösopimuksen vaihtoa Salkku Netto-sopimukseen, jossa pörssisähkötoimitus on mahdollinen.

 

Toimitusmarginaali tuntispot-toimitukselle on 0,4 snt/kWh, alv0%.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että se vaihtaa kuntasähkösopimuksen Lumme Energian Salkku Netto-sopimukseen siihen saakka, kunnes sähkönhankinnan kilpailutus on valmistunut. Toimitusmarginaali tuntispot-toimitukselle on 0,4 snt/kWh, alv0%.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kh 18.12.2023 § 282  

7/02.08.00/2023  

 

 

 

 

 

Valmistelija Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

 

Kunnanhallitus tekee tällä päätöksellä sähkön toimittajaa koskevan hankintapäätöksen.

 

Hankintapäätös

 

Sähköntoimittajan valinta ajanjaksolle 1.4.2024 - 31.12.2027.

 

Toivakan kunta - ryhmä (sis. Toivakan kunta, Toivakan Lämpö Oy ja Kiinteistö Oy Toivakanhaka) on VENI Energian toimesta pyytänyt tarjousta sähkönmyyntisopimuksesta, jossa sovitaan hintamekanismista ja marginaalista.

 

Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä samanlaatuisten ja samalle aikajaksolle tehtävien hankintojen on katsottu kuuluvan luontevasti samaan hankintakokonaisuuteen.

 

Hinnan määräytyminen

 

Sähkön hinta muodostuu myyjän marginaalista, profiilikustannuksesta, prosenttiosuuksina tehdyistä SYS- ja EPAD-hinnankiinnityksistä ja/tai kiinnittämättömistä Spot-osuuksista, kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjaksolla kulloinkin voimassa olevasta tuotannon ja kulutuksen volyymimaksusta sekä Datahubin kulloinkin voimassa olevista käyttöpaikkakohtaisista maksuista. Kuukauden sisäinen tuntiprofiilikustannus (+/-) lasketaan ja veloitetaan asiakkaalta kuukausittain tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti.

 

Sähköenergian kiinnitysten hinnoittelussa käytetään referenssihintana Nasdaq Oslo ASA:n johdannaismarkkinoilla määriteltyjä kuukausi-, kvartaali- ja vuosituotteita (Systeemi ja EPAD).

 

Tuote voidaan kiinnittää niin kauan, kun kyseinen tuote noteerataan Nasdaq Oslo ASA:ssa. Ajanjakson hinta voidaan jättää määräytymään myös spot-hinnan mukaan (kk-keskiarvo) joko täysin tai osittain.

Systeemi- ja aluehintaerotuotteen hinta tulee voida kiinnittää viidessä (5) erässä (yht. max. 10 erää).

 

Määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset

 

1. Helen Oy

2. Lumme Energia Oy

3. Parikkalan Valo Oy

4. Turku Energia Energiaratkaisut

5. Vaasan Sähkö Oy

 

Kaikki tarjoajat olivat kelvollisia tarjoamaan.

 

Kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

 

 

Valintaperusteet

 

Tarjousten valintaperuste oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena halvin hinta.

 

Hinnan vertailu tehtiin tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" esitetyn mukaisesti, eli vertailussa käytettävä marginaali muodostettiin tarjoushinnoista seuraavasti: (ENOYR * 0,8) + (SPOT kk-ka * 0,2). Kvartaali- ja kuukausituotteen marginaalit saivat olla enintään vuosituotteen marginaalin suuruisia.

 

Kokonaishintapisteet laskettiin vertailumarginaalista tarjouspyynnössä esitetyllä kaavalla (pienin annettu arvo / tarjottu

arvo) *maksimipisteet. Halvin tarjous sai eniten pisteitä.

Edellä mainitut valintaperusteet esitettiin tarjouspyynnössä.

 

Suositus valittavasta toimittajasta

 

VENI Energian suositus sähköntoimittajaksi on Helen Oy sen tarjouksen ollessa edullisin tarjouspyynnössä esitetyt valintaperusteet huomioiden.

 

Tiedoksianto päätöksen jälkeen:

VENI Energian toimesta tarjonneille yhtiöille. 

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Toivakan kunta - ryhmä hyväksyy toimittajaksi VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Helen Oy:n.

 

Vt. kunnanjohtajan kokouksessa tekemä päätösehdotus:

 

Kunnanhallitus päättää, että Toivakan kunta hyväksyy VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Helen Oy:n. Kunnanhallitus suosittaa tytäryhtiöitään tekemään päätöksen sähköntoimittajasta mahdollisimman pian.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.