Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 11



 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuspäätös sekä kotikuntakorvauspäätös 2023

 

Kh 23.01.2023 § 11  

6/02.05.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintosihteeri Henna Breilin, 040 5908 235

 

Valtiovarainministeriö on 29.12.2022 päivätyllä päätöksellä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 48 §:n nojalla myöntänyt kunnille kunnan peruspalvelujen valtionosuutta sekä päättänyt kuntien veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista vuodelle 2023.

 

Päätöksen mukaisesti Toivakan kunnalle on myönnetty seuraavat valtionosuudet

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

2 679 097

-josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

832 595

Kotikuntakorvaustulot

333 353

Kotikuntakorvausmenot

-136 121

Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus

420 099

Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus

-513 458

 

 

Yhteensä

2 783 152

 

Kunnan vuoden 2023 talousarvioon on budjetoitu aiemmin saatuun valtiovarainministeriön ilmoitukseen pohjautuen opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuutta -475 480 euroa, kotikuntakorvaustuloja 322 230 euroa ja kotikuntakorvausmenoja 128 725 euroa. veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvausta on talousarvioon budjetoitu 428 800 euroa.

 

Yhteensä talouarvioon on valtionosuuksia budjetoitu 2 825 922 euroa. Uusien valtionosuuspäätöksien mukaisesti valtionosuuksia on 42 770 euroa budjetoitua vähemmän.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö tarkistaa vuoden 2023 valtionosuutta varainhoitovuoden keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi vuoden 2023 loppuun mennessä. Myös peruspalvelujen valtionosuuteen saattaa tulla tarkistuksia.

 

Valtionosuuspäätökset tullaan huomioimaan kuluvan vuoden talousarvion muutoksissa sekä ensi vuoden talousarvion valmistelussa.

 

Jos kunta on tyytymätön päätökseen, sillä on oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen valtionosuuspäätökset vuodelle 2023 ja päättää, että oikaisuvaatimuksen tekemiseen ei ole aihetta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.