Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 9


 

Perusturvan toimialalle kuuluneiden virkojen lakkauttaminen

 

Kh 23.01.2023 § 9  

10/01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114

 

Sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi Keski-Suomen hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta alkaen. Kunnan sosiaalipalveluissa työskentelevät henkilöt (vanhuspalveluvastaava, sosiaaliohjaajat) siirrettiin 1.1.2023 alkaen Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelukseen työsopimuslain ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain liikkeenluovutusta koskevien säännösten mukaan. Toivakan kunnan perusturvajohtajan viran vakituinen viranhaltija siirtyi toisiin tehtäviin 1.11.2022, eikä virkaa ole täytetty. Vastaavan sosiaalityöntekijän vakituinen virka on ollut täyttämättä kesäkuusta 2022 lähtien. Kaikki em. virat on syytä lakkauttaa, koska ne ovat tulleet tarpeettomiksi hyvinvointialueuudistuksen vuoksi.

 

Toivakan kunnan hallintosäännön §:n 39 mukaan valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle seuraavien virkojen lakkauttamista 1.1.2023 alkaen

- perusturvajohtaja
- sosiaaliohjaaja, 2 kpl
- vanhuspalveluvastaava
- vastaava sosiaalityöntekijä

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.