Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntaympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.01.2023/Pykälä 12


 

Sähköenergian kilpailuttaminen ja hankinta

 

Kuymltk 18.01.2023 § 12  

7/02.08.00/2023  

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä p. 040 630 4035

 

Toivakan kunnan sähköenergian vuosittainen hankinta on ilman kunnan tytäryhtiöiden osuutta noin 1,4 - 1,5 GWh vuodessa. Sähkön hinta on lyhyessä ajassa noussut ennätysmäisiin lukemiin ja vanha yleissähkötyyppinen sähkönhankintamalli on osoittautunut epäedulliseksi.

 

Kunnat pyrkivät nykyisin yhä useammassa tapauksessa hankkimaan sähköenergiansa niin, että sen hintaa on suojattu tulevaisuuteen siten, että esimerkiksi talousarviota laadittaessa tulevan vuoden sähköenergian kustannukset ovat jo tiedossa ennakkoon joko kokonaan tai ainakin osittain.

 

Sähköenergian hankinta on Hankintalain mukaan kilpailutettava. Kunta voi suorittaa hankinnan kilpailutuksen itse, mutta muita mahdollisuuksia ovat esimerkiksi yhteishankintaan osallistuminen Hanselin puitejärjestelyssä. Hansel on julkishallinnon yhteishankintayksikkö, jossa tehtävien hankintojen volyymietu on huomattava yksittäisen pienen hankintayksikön omaan kilpailuttamiseen verrattuna.

 

Sähkönhankinnan seuraavan sopimuskauden 2024 - 2028 puitejärjestely on juuri nyt ilmoittautumisvaiheessa ja osallistuminen tähän on mahdollista maaliskuun 2023 loppuun asti. Tässä hankinnassa on kaksi erillistä kokonaisuutta, jotka on tarkoitus toteuttaa yhden toimittajan kautta:

1)      Sähkön toimitus (sähköenergia)

2)      Sähkösalkun hallinta ja hintasuojaus (salkunhoito).

 

Kunnan sähköenergian hankinta on lisäksi mahdollista toteuttaa siten, että kunta valitsee salkunhoitopalveluun tai sähkönhankintaan ja hintojen kiinnitykseen oman asiantuntijaorganisaationsa, joka kilpailuttaa kunnan puolesta suuren määrän sähköntoimittajia. Alhaisimman marginaalin tarjoava toimittaja voittaa aina kulloisenkin volyymin toimituksen.

 

Asiantuntijat arvioivat ja hallinnoivat tässä mallissa kunnan sähkönhankintaa ja tekevät hinnankiinnityksiä aina silloin, kun lyhyen ja pitkän aikavälin markkinat vaikuttavat houkuttelevilta. Sähkönmyyjien marginaalien kilpailutus ja erityisesti oikea-aikainen sähkönhankinta johtavat llöin alhaisempiin sähkökustannuksiin.

 

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta valmistelee kunnan sähkönhankinnan kilpailuttamista eri vaihtoehtoja selvittäen. Seuraavassa vaiheessa lautakunta tekee ehdotuksensa kunnan sähkönhankinnasta, mikä tuodaan edelleen kunnanhallituksen päätettäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.