Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 41


 

Eropyyntö Toivakanhakan hallituksen jäsenyydestä

 

Kh 27.02.2023 § 41  

114/00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintosihteeri Henna Breilin, 040 5908 235

 

Matti Puttonen on 1.2.2023 päivätyllä kirjeellä pyytänyt eroa Kiinteistö Oy Toivakanhakan hallituksesta.

 

Kiinteistö Oy Toivakanhakan yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu viisi varsinaista jäsentä.

 

Toivakan kunnan konserniohjeen kohdan 10 mukaan kunnanhallitus päättää hallitusjäsenehdokkaiden nimeämisestä tytäryhteisöjen hallituksiin kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Tytäryhteisöjen hallituksiin nimetään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

 

Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1) myöntää eron Matti Puttoselle,
2) antaa yhtiökokousedustajalle omistajaohjauksena ehdotuksen Kiinteistö Oy Toivakanhakan hallitukseen nimettävästä hallituksen jäsenestä.

 

Päätös Kunnanhallitus
1) merkittiin tiedoksi,
2) antoi yhtiökokousedustajalle omistajaohjauksena ehdotuksen, että Kiinteistö Oy Toivakanhakan hallitukseen nimetään Tuomas Tahvonen.