Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 33


Liite 1 Tuloslaskelma 1/2023

 

Talouskatsaus 1/2023 sekä kuntastrategian toteutumisen seuranta

 

Kh 27.02.2023 § 33  

51/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114

 

 Tammikuun toteumat

 

Toivakan kunnan talousarviossa vuodelle 2023 on hallinto- ja talouspalveluiden yhdeksi tavoitteeksi linjattu ajantasaisen talousraportoinnin kehittäminen ja talousseurannan tuominen vakiopykälänä kunnanhallituksen kokouksiin.

 

Liitteessä olevasta toteumasta ilmenevät luvut 1/2023. Toimintatuottojen kehitys on käynnistynyt maltillisesti, poikkeuksena erityisesti tammikuussa 2023 tilitetyt verotulot, jotka olivat poikkeuksellisen suuret.  Hyvän tilityksen taustalla olivat verovuodelta 2022 kertyneet verotulot. Kyseiset verotulot ovat maksuunpantu leikkaamattomilla tuloveroprosenteilla ja yhteisöveron jako-osuuksilla. Kunnallisveron tammikuun verrattain hyvän tilityksen taustalla olivat verovuoden 2022 verokertymät.Käytännössä kyseessä olivat viime joulukuun ansiotulot, joiden ennakonpidätykset kertyivät veronsaajille tammikuussa. Helmikuussa kunnallisveron tilitys tulee olemaan selvästi tammikuuta pienempi, sillä helmikuun tilityksistä lähtien sovelletaan veronsaajaryhmien uusia jako-osuuksia verovuodelle 2023. Kunnallisveron jako-osuus verovuodelle 2023 laskee hyvinvointialueuudistuksen myötä reilusta 61 prosentista 24,46 prosenttiin.Tämän myötä tulevina kuukausina on mahdollista, että ennakkoverot laskevat arviolta 60 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan.(Lähde: Kuntaliitto).

 

Myös toimintakulujen kehitys on käynnistynyt budjetoidusti. Tammikuussa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia, joilla olisi ollut vaikutusta vuoden 2023 talousarvioon.

 

Kuntastrategian tavoitteiden toteutuminen

 

Yhdessä yhteisöllisesti

  • Koko henkilöstön teams-infot aloitettu
  • Hyvinvointiedun hankinta käynnistetty
  • Osallistuva budjetointi käynnistetty
  • Yrityspalvelusetelit otettu käyttöön
  • Vuoden ensimmäiset yrittäjien aamukahvit pidettiin 21.2
  • Työllisyys- ja elinkeinosuunnittelija käynyt yritysvierailuilla

 

 Uuden ajan maalaisidylli

  • Joukkoliikenteen laajentumisen täytäntöönpano meneillään
  • e-Lomakkeita tehty lisää
  • Monitoimikone asiointikoneen yhteyteen hankittu

 

 Toivakka tuntuu ja tunnetaan

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi talouskatsauksen 1/2023 sekä kuntastrategian toteuttamiseen liittyvät toimenpiteet tammi-helmikuulta 2023.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.