RSS-linkki
Kokousasiat:https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
De minimis -avustuksen myöntäminen Kiinteistö Oy Toivakanhakalle
Kh 27.02.2023 § 34
34/02.07.00/2023
Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114
Tausta
Toivakan kunta on talven 2022-2023 aikana teettänyt kattavan selvityksen Kiinteistö Oy Toivakanhakan taloudellisesta tilanteesta sekä skenaarioista tulevaisuuden toimille. Esitys on käyty läpi kunnanvaltuuston kanssa 6.2.2023. Kunnanvaltuusto on käynnistänyt omistajapoliittisten linjausten laadinnan 22.2.2023, jotka tulevat kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi huhtikuussa 2023.
Kiinteistö Oy Toivakanhakan taloudellinen tilanne on kuluvana talvena ollut haastava, johtuen muun muassa korkeasta energianhinnasta. Kiinteistöyhtiön toiminta ja vuokra-asuntojen tarjoaminen on kunnassa tunnistettu tärkeänä asiana, jonka vuoksi kunnanvaltuusto on käynyt iltakoulussa keskustelua yhtiön akuutista taloudellisesta tukemisesta.
Toivakan kunta on myöntänyt 13.12.2021 §:ssä 116 yhtiölle yhteensä 70.000 euron de minimis-tuen.
Omistajaohjaus
Toivakan kunnan konserniohjeen luvun 5 mukaan valtuusto asettaa talousarviossa tytäryhteisöille toiminnan ja talouden tavoitteita, jotka on johdettu kuntastrategiasta ja siihen liittyvästä omistajapolitiikasta sekä yhteisön liiketoiminnasta. Konsernijohto neuvottelee tytäryhteisöjen kanssa asetettavista tavoitteista ennen niiden lopullista hyväksymistä. Yhteistyön tuloksena asetetuilla tavoitteilla pyritään varmistamaan, että tytäryhteisöjen toiminta on kuntakonsernin kokonaisedun mukaista. Tytäryhteisöjen taloussuunnitelmien tulee perustua valtuuston niille asettamiin tavoitteisiin. Tytäryhteisön hallitus vastaa asianmukaisen taloudenhoidon järjestämistä.
Konsernijohto pyrkii tukemaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Kunnan talousarviossa ja suunnitelmassa tulee ottaa huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Tätä varten tytäryhteisöjen hallitusten tulee toimittaa kuntaan sen edellyttämät tiedot tytäryhteisöjen tulos-, rahoitus- ja investointisuunnitelmista sekä yhteisöjen toimintaan liittyvistä olennaisista riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Tämän lisäksi tulee toimittaa tietoja mm. tulevista konserni-ja yhtiöjärjestelyistä, merkittävistä muutoksista liiketoiminnassa ja toimialassa sekä merkittävistä sitoumuksista konsernijohdon tarkemmin määrittelemällä tavalla.
Toivakan kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan omistajaohjauksesta. Kuntalain 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu.
De minimis-tuki
De minimis -tuki on yrityksille myönnettävää julkista tukea, jota säätelee Euroopan komission asetus (EU) Nro 1407/2013. Tuki voi olla rahoitusta tai muuta etuutta, esimerkiksi verohelpotus, korkotuki, osin tai kokonaan ilmainen koulutus tai muu palvelu, joka tarjotaan rajatulle yritysjoukolle.
EU on katsonut, että tuki on määrältään niin pieni, ettei se vääristä kilpailua tai vaikuta vahingollisesti EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tämän vuoksi tuki on nimeltään "vähämerkityksinen tuki eli de minimis".
Suomessa de minimis -tukea myöntävät Business Finlandin lisäksi esimerkiksi kunnat, maakuntien liitot, ministeriöt, Finnvera ja ELY-keskukset. Jokainen tukea myöntävä organisaatio ilmoittaa päätöksessään de minimis -tuen määrän.
EU-asetuksen mukaan yritys voi saada de minimis -tukea enintään 200 000 euroa kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana. Maantiekuljetusten alalla toimivalle yritykselle de minimis -tuki voi olla enintään 100 000 euroa kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana. Mukaan otetaan aina kunakin vuonna myönnetty tuki eli ajankohta, kun yritykselle on annettu laillinen oikeus tukeen. Sillä ei ole merkitystä, milloin tukea on haettu tai milloin se on maksettu.
Samaan konserniin tai määräysvaltaan kuuluville suomalaisille yrityksille myönnetyt tuet lasketaan yhteen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen
Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus esittää valtuustolle 110.000 euron de minimis -tuen myöntämistä Ki Oy Toivakanhakalle, jota käytetään akuutteihin kustannuksiin sekä yhtiön hallinnon järjestämiseen. Tuen maksamisen ehtona on, että yhtiö laatii ajantasaisen kiinteistöstrategian sekä selviytymissuunnitelman yhtiön tulevaisuudesta, tuoden ne omistajan tietoon kevään 2023 aikana.
2. De minimis-tukea varten esitetään 110.000 euron lisäystä vuoden 2023 talousarvioon, kunnanhallituksen kustannuspaikalle. Tuki ei edellytä lisälainaa, vaan katetaan kassavaroin.
3. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kiinteistö Oy Toivakanhakalle myönnetään lyhennysvapaata vuoden 2023 lainanlyhennyksistä. Lyhennysvapaan aikana yhtiöltä ei laskuteta korkokuluja.
Päätös Kunnanjohtajan tekemä muutosehdotus:
1. Kunnanhallitus esittää valtuustolle 110.000 euron de minimis -tuen myöntämistä KOy Toivakanhakalle, jota käytetään akuutteihin kustannuksiin sekä yhtiön hallinnon järjestämiseen. Tuen maksamisen ehtona on, että yhtiö laatii ajantasaisen kiinteistöstrategian sekä selviytymissuunnitelman yhtiön tulevaisuudesta, tuoden ne omistajan tietoon kevään 2023 aikana.
2. De minimis-tukea varten esitetään 110.000 euron lisäystä vuoden 2023 talousarvioon, kunnanhallituksen kustannuspaikalle. Tuki ei edellytä lisälainaa, vaan katetaan kassavaroin.
3. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kiinteistö Oy Toivakanhakalle myönnetään lyhennysvapaata vuoden 2023 lainanlyhennyksistä.
Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tarkentamaan yhtiön saaman de minimis-tuen määrän ja täydentämään esittelytekstiä kunnanvaltuuston kokousta varten.
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |