Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 48


 

Täyttölupa varhaiskasvatuksen opettaja 1.8.2023 alkaen

 

Sivhyvlt 18.04.2023 § 48  

11/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja Neija Lepistö, p. 0400 237 133 ja henkilöstö- ja koulusihteeri Piia Saarela, p. 050 5516 470

 

 

Toivakan kunnan hallintosäännön 6 luku 40 § mukaan talousarvion henkilöstösuunnitelman mukaisista vakituisten työ- ja virkasuhteiden täyttöluvista päättää lautakunta tai kunnanhallitus.

 

Toivakan kunnan varhaiskasvatuksessa kesällä yllättäen avoimeksi tulleeseen lastenhoitajan tehtävään palkattiin määräaikainen lastenhoitaja 31.7.2023 saakka.

 

Uuden yksikön, Vakkarin myötä Touhuvakkaan perustettiin uusi, neljäs ryhmä, Tarkkailijat keväällä 2022. Ryhmässä toimii tällä hetkellä määräaikainen varhaiskasvatuksen opettaja heinäkuun 2023 loppuun.

 

Ryhmän suunnitelmallisen ja pedagogisen toiminnan jatkuvuuden kannalta olisi perusteltua palkata vakituinen varhaiskasvatuksen opettaja lastenhoitajan tehtävän tilalle.

 

Päiväkodin henkilöstörakennetta on muutettava vuoteen 2030 mennessä.

 

Varhaiskasvatuslain 540/2018 voimaantulosta (1.9.2018) vuoteen 2030 saakka päiväkodin henkilöstön mitoitukseen laskettavasta henkilöstöstä vähintään kolmanneksella tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja muilla vähintään lastenhoitajan kelpoisuus.

 

Henkilöstörakennetta koskeva muutos tulee voimaan 1.1.2030, jolloin päiväkodin kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta mitoitukseen laskettavasta henkilökunnasta vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus. Kyseisestä kahdesta kolmasosasta vähintään puolella tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

 

Kuten nykyäänkin, henkilöstörakennetta koskeva säädös on päiväkotikohtainen, joten työnantaja voi jatkossakin käyttää ryhmäkohtaisesti tarkoituksenmukaiseksi katsomaansa henkilöstörakennetta.

 

Varhaiskasvatuksen opettajan palkkaus ei aiheuta lisämäärärahatarvetta, sillä talousarvioon on varattu määräraha vuodelle 2023 viiden varhaiskasvatuksen opettajan henkilöstökuluihin. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä on huomioitu myös henkilöstösuunnitelmassa.

 

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.