Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 89


Liite 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2022

 

Toivakan kunnan toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022

 

Kh 03.04.2023 § 89  

75/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114  ja talous- ja hallintosuunnittelija Henna Breilin, p. 040 590 8235

 

Kunnan tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta säädetään kuntalaissa seuraavaa:

 

113 § Tilinpäätös

 

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteinä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

 

114 § Konsernitilinpäätös

 

 Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot.

 

115 § Toimintakertomus

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Vuoden 2022 tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu edellä selostettujen säännösten pohjalta noudattaen Kuntaliiton ja kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamia suosituksia ja ohjeita.

 

Tilinpäätös lyhyesti

 

Vuoden 2022 talousarvion oli suunniteltu olevan 120 986 € ylijäämäinen. Talousarviomuutosten jälkeen tilikauden arvioitu ylijäämä oli 28 244 €. Kuitenkin tilinpäätös vuodelta 2022 toteutui siten, että tilikauden tulos on 280.834,07 euroa, josta tilikauden ylijäämäksi varausten ja rahastojen muutosten jälkeen, jää 302 278.03 euroa. Vuosikate oli vahva, 1 193 643,52 euroa.

 

Verotuloja ja valtionosuuksia saimme yhteensä 16 889 874, 45 euroa, mikä oli huomattavasti edellisvuotta korkeampi summa. Yhtenä keskeisenä tekijänä olivat kiinteistöverojen kasvu (rakennusindeksin nousu) sekä osuudet yhteisöverojen tuotosta. Valtionosuuksissa näkyivät vielä valtion koronatuet. Toivakan väkiluku vuoden 2022 lopussa oli 2407 henkilöä. Kokonaiskasvu vuoden aikana oli 20 henkilöä. Suunta on oikea, mutta kasvu-uralla pysymisen eteen täytyy tehdä jatkossakin koko ajan töitä. Työttömyys pysyi koko vuoden ajan Toivakassa alle 10 prosentissa, sen ollessa lokakuussa peräti 6,7 prosenttia.  Kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen osuus vuonna 2022 oli yhteensä 112 818 euroa, joka oli yli 50.000 euroa vähemmän, kuin vuonna 2021.

 

Odottamattomia taloushaasteita vuoteen toi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri viimeisellä toimintavuodellaan. Vaikka tiedossa oli jo ennen vuotta 2022 sairaanhoitopiiriltä kuntien maksettavaksi tulevat alijäämäkertymät, olivat lopulliset luvut ja sairaanhoitopiirin talouskehitys vuoden 2022 aikana kuitenkin paljon odotettua heikompaa. Viimeisimmät muutokset liittyen sairaanhoitopiirin peruspääoman alentamisen peruuttamiseen vaikuttivat siihen, että Toivakan tilinpäätöskäsittely viivästyi noin viikolla uusien laskelmien ja sisällöllisten muutoksien takia. Asiasta informoitiin kunnan tilintarkastajaa.

 

Kaikkineen kustannukset sairaanhoitopiirin alijäämän kattamislaskuista sekä seututerveyskeskuksen alijäämälaskuista nousevat Toivakan osalta 1.097 895,03 euroon.

 

Vuonna 2022 talouden tasapainotusohjelman mukaisilla toimenpiteillä saatiin yli 600 000 euron säästöt. Kumulatiivista alijäämää Toivakan taseessa on vuoden 2022 lopussa -1.614 520,83 edelleen euroa. Kunta haki ja sai harkinnanvaraista valtionosuutta 430.000 euron verran vuoden 2022 lopulla.

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2022 allekirjoitettavaksi ja jätettäväksi tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle. Allekirjoituksen jälkeen tilinpäätökseen voidaan tehdä teknisiä tarkennuksia / korjauksia, ennen kuin se tuodaan valtuuston vahvistettavaksi.

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että kunnanvaltuusto päättää, että tilinpäätöksessä tilikauden tulokseen 280 834,07 euroa kirjataan poistoeron vähennys 21 443,96 euroa ja tilikauden ylijäämä 302 278,03 euroa kirjataan omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.

 

Päätös HYväksyttiin yksimielisesti.