RSS-linkki
Kokousasiat:https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntaympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakentajan raksaraha Toivakan kuntaan rakentajille
Kuymltk 21.02.2024 § 15
41/02.05.01.00/2024
Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035
Toivakan kunnassa on parhaillaan valmistelussa monia suunnitelmia, joilla luodaan kuntaan lisää elinvoimaa sekä myönteistä asukaskehitystä.
Yhtenä tällaisena elementtinä on suunniteltu rakentajaraha-tyyppisen avustuksen kohdentamista Toivakan kuntaan rakentajille.
Kunnan myymien tonttien hinnoittelua ei ole järkevää muuttaa, koska tonttien hinnat ovat jo nykyisellään edulliset ja täten kilpailukykyiset.
Rakentajanraha olisi määräaikainen tuki Toivakan kuntaan uudisrakennuksen rakentaville yrityksille ja asukkaille. Keski-Suomessa saman kaltainen tukimuoto on ollut käytössä esimerkiksi Petäjävedellä.
Rakentajanraha nimetään rakentajan Toivakka-lisäksi.
Rakentajan Toivakka-lisä
Toivakan kunta edistää rakentamista sekä helpottaa uusien asukkaiden ja yritysten sijoittumista kuntaan rakentajan Toivakka-lisällä. Kun Toivakan kunnan alueelle rakennetaan joko asuinrakennus tai yrityksen toimitilat uudisrakennuksena, niin rakentaja voi saada jopa 15.000 € rakentajan Toivakka-lisän. Rakentajan Toivakka-lisä maksetaan siinä vaiheessa, kun uudisrakennus on hyväksytysti rakennusvalvonnassa lopputarkastettu. Rakentajan Toivakka-lisän määrä riippuu uudisrakennuksen koosta seuraavasti.
Omakotitalon rakentajalle rakentajan Toivakka-lisää maksetaan 5000 €, mutta tuki pienenee 50 %:lla mikäli omakotitalon kerrosala on alle 80 k-m2.
Tämän lisäksi omakotirakentajalle luovutetaan käyttöön kuomullinen kevytperäkärry (arvoltaan noin 1800 €), jonka rakentaja saa hallintaansa rakennusluvan saatua lainvoiman. Peräkärryn saa omistukseensa uudisrakennuksen lopputarkastuksen yhteydessä. Peräkärryn luovutusehtona on, että omakotirakentaja sallii Toivakan kunnan suorittaa kuntamainontaa kuomukärryssä 2 vuoden ajan. Kunta vastaa peräkärryn vakuuttamisesta siihen asti, kunnes omistusoikeus siirtyy.
Rakentajan Toivakka-lisää maksetaan myös uuden kerros- tai rivitalon rakentajalle, jolloin tukisumma määräytyy rakennettavan kerrosalan mukaan seuraavasti:
- yli 1000 k-m2 kokoisen uudisrakennuksen Toivakka-lisän määrä on
15 000 €.
- 600 - 1000 k-m2 kokoisen uudisrakennuksen Toivakka-lisän määrä on 10 000 € ja
- 350 - 600 k-m² kokoisen uudisrakennuksen Toivakka-lisä on 8000 €.
Yritysten liike- toimi- tai tuotantotilojen kohdalla rakentajan Toivakka-lisän määrä muodostuu seuraavasti:
- 100-200 k-m2:n uudisrakennuksesta maksettava Toivakka-lisä on 5.000 €,
- 201-600 k-m2:n kokoisesta uudisrakennuksesta 10.000 € ja
- yli 600 k-m2:n kokoisesta uudisrakennuksesta 15.000 €.
Pelkät varasto- tai talousrakennukset tai katokset eivät oikeuta rakentajan Toivakka-lisään.
Rakentajan Toivakka-lisä on voimassa määräajan 1.6.2024 - 31.5.2027.
Rakentajan Toivakka-lisän voimassaoloaika ei tarkoita valmistumisaikaa, vaan rakennuslupa tulee olla myönnettynä 31.5.2027 mennessä. Rakentajan Toivakka-lisään on oikeutettu, kunhan uudisrakennuksen lopputarkastus on hyväksytysti tehtynä 5 vuoden kuluessa rakennusluvan saamisesta.
Rakentajan Toivakka-lisä on veronalaista tuloa. Jos kysymyksessä on yritys, niin yritys ilmoittaa tulon elinkeinotoiminnan tulona veroilmoituksessaan.
Päätöksen rakentajan Toivakka-lisän myöntämisestä tekee kunnanjohtaja tai hänen poissa ollessaan hallintosäännön mukainen viranhaltija.
Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä
Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle rakentajan Toivakka-lisän käyttöönottamista rakentamisen tukemiseksi edellä kuvatulla tavalla. Rakentajan Toivakka-lisä otetaan huomioon tulevissa talousarvioiden valmisteluissa.
Kuluvan vuoden osalta kuntaympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuodelle 2024 osoitetaan lisämäärärahavarauksena 10 000 euroa omakotirakentajien Toivakka-lisälle.
Päätös Kuntaympäristöjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:
Rakentajan Toivakka-lisän nimi on päätetty muuttaa valmistelun aikana raksarahaksi.
Kuntaympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle raksarahan käyttöönottamista rakentamisen tukemiseksi edellä kuvatulla tavalla. Rakentajan raksaraha otetaan huomioon tulevissa talousarvioiden valmisteluissa. Kuluvan vuoden osalta kuntaympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuodelle 2024 osoitetaan lisämäärärahavarauksena 10 000 euroa omakotirakentajien raksarahalle.
Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |