Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 4


 

Talousarvion 2023 määrärahaylitysten hyväksyminen

 

Kh 26.02.2024 § 38 

 

 

 

Valmistelija Henna Breilin, talous- ja hallintosuunnittelija, 040 5908 235

Jari Lämsä, kuntaympäristöjohtaja, 040 530 4035

 

Vuoden 2023 tilinpäätöksen valmisteluun liittyen palvelualueet ovat raportoineet valtuustoon nähden sitovien määrärahojen ylityksistä (Toimielinten ulkoinen toimintakate). Talousarvio on ylittynyt seuraavien sitovuutasojen osalta: hallintopalveluiden ja kuntaympäristölautakunnan.

 

Hallintopalvelut:

-          tuloarvio alittui 42 447,47 € johtuen siitä, että velvoitetyöllistettävien palkkatuki ohjautui sille palvelualueelle, jolla henkilöt työskentelivät ja kuntamalliin liittyviä muita tuottoja oli arvioitu kertyvän 104 400 €, jos kaikki kahdeksan Toivakanhakalta vuokrattua asuntoa olisivat pysyneet koko vuoden täynnä. Kuntamallin tuottoja kertyi 58 722,53 €.

-          menoja kasvatti Toivakanhakalta vuokrattujen asuntojen sähkökulut, jotka ylittyivät 8 000 €. Sisäinen valvonta aiheutti 13 600 euron asiantuntijapalvelukustannuksen ja sijoitettuille lapsille maksettavia itsenäistymisvaroja ei ollut varattu talousarvioon. Kustannus näille oli 22 800,24 €.

-          Hallintopalvelut ylitti talousarvion määrärahan 68 697,17 €

 

Kuntaympäristölautakunta (käsittely kokouksessa 21.2.2024 § 14):

-          toimintakate ylittää talousarvion 417 828,75 € (48,7 %)

Ylitys selittyy talousarvioon varattujen kiinteän omaisuuden myyntivoittojen toteutumattomuudella. Myyntivoittoja arvioitiin kertyvän 580 000 euroa, mutta toteuma oli 88 346,05 €.

 

Suurempien metsätilojen myyntivalmistelut keskeytettiin siinä vaiheessa, kun Toivakan kunnan Suur-Savon Sähkö Oy:n osakeomistuksen valmistelu käynnistyi.

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi hallintopalveluiden talousarvioylityksen 68 697,14 € ja kuntaympäristöpalveluiden talousarvioylityksen 417 828,75 €.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kv 04.03.2024 § 4  

188/02.02.00/2022  

 

 

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä hallintopalveluiden talousarvioylityksen 68 697,14 € ja kuntaympäristöpalveluiden talousarvioylityksen 417 828,75 €.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.