Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.02.2024/Pykälä 16


 

Presidentinvaali 2024 / 2. vaali ennakko- ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastus

 

Kvaaltk 09.02.2024 § 35  

159/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija palvelusihteeri Heli Manninen, 050 570 2433

 

Keskusvaalilautakunta jatkaa ennakko- ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamista vaalilain 63 §:n ja 66 g §:n mukaisesti niin, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä.

 

 

 

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa edellisen kokouksen jälkeen saapuneet ennakko- ja kirjeäänestysasiakirjat.

 

Päätös Todettiin, että keskusvaalilautakunnalle on saapunut edellisen kokouksen jälkeen postista ennakkoäänestysasiakirjoja 101 kpl ja kirjeäänestysasiakirjoja 3 kpl.

Todettiin, että puheenjohtaja ja sihteeri on merkinnyt äänioikeusrekisteriin ja vaaliluetteloon äänestäneiksi 21 henkilöä.

Keskusvaalilautakunta tarkasti saapuneet ennakko- ja kirjeäänestysasiakirjat. Hyväksyttyjen vaalikuorten määrä presidentinvaalin toisella kierroksella äänestysalueella n:o 001 Kirkonkylä:
kirjeäänestyksen vaalikuoret 3 kpl
ennakkoäänestyksen vaalikuoret 783 kpl
yhteensä 786 kpl

Yksi ennakkoäänestysasiakirja jätettiin ottamatta huomioon, koska se oli virheellisesti osoitettu.
Keskusvaalilautakunta postittaa sen oikeaan kuntaan.

Keskusvaalilautakunta avasi hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret vaalisalaisuuden säilyttäen, leimasi äänestysliput ja sulki ne ruskeaan vaalikuoreen.

Avaamattomat vaalikuoret suljettiin sinetöityyn laatikkoon säilytettäväksi kunnan kassakaapissa, kunnes ne luovutetaan toimitettavaksi Keski-Suomen vaalipiirilautakunnalle.