Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 55


 

Jämsän kaupungin lausuntopyyntö: lisätalousarvio vuodelle 2024 / työllisyysalueen valmistelu

 

Kh 25.03.2024 § 55  

143/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Touko Aalto, vt. kunnanjohtaja, 040 516 9332

 Henna Breilin, talous- ha hallintosuunnittelija, 040 5908 235

 

Jämsä toimii vastuukuntana Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueella, ja vastaa työllisyysaluevalmistelusta. Osana työllisyysaluevalmistelua on laadittu valmistelun talousarvio, joka perustuu alustavaan laskelmaan työllisyysalueen valmisteluun varattavasta valtion korvauksesta.

Alustava laskelma työllisyysalueen valmisteluun varattavasta valtion korvauksesta Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueella on suuruudeltaan yhteensä 515 000 euroa. Laadittu talousarvio koskee Jämsän osuutta tästä korvauksesta, ja sen toimintatuotot ja toimintakulut ovat molemmat 436 010 euroa (toimintakate 0 euroa).

Talousarvio on laadittu seuraavilla perusteilla:

  1. Pakolliset valmistelun kustannukset

.         Päätoimisen valmistelijan, työllisyysaluejohtajan ja viestinnän asiantuntijan palkkakustannukset

.         Maksatusohjelmistojen muutoskustannukset

.         Tulevan henkilöstön laitteet, kirjautumiskortit, ohjelmistot jne.

.         Lautakunnan kustannukset

.         Muut pakolliset kustannukset

  1. Kuntien valmistelutyön kustannukset

.         Jämsän konsernipalveluiden henkilöstön valmistelutyö 50 %

.         Alueen kuntien oma valmistelu 50 %

 

Valmistelun pakollisissa kustannuksissa on huomioitu ne kustannukset, jotka tällä hetkellä ovat tiedossa. Pakollisten kustannusten jälkeen jäävä rahoituksen osuus on jaettu niin, että puolet korvauksesta kohdentuu Jämsän konsernipalveluiden henkilöstön työllisyysaluevalmisteluun ja puolet työllisyysalueen kaikkien kuntien omaan valmisteluun.

 

Työllisyysaluevalmistelun rahoituksen jakautuminen

euroa

Koko rahoitus

515000

Pakolliset valmistelun kustannukset

242498

Rahoitus pakollisten kustannusten jälkeen

269502

Jämsän konsernipalveluiden työllisyysalueen valmisteluun kohdistuva työ 50 %

134751

Alueen kuntien oma valmistelu 50 %

134751

 

 

Alueen kuntien oman valmistelun resurssin jako (kokonaissummasta

134 751 euroa) perustuu yhteistoimintasopimuksen kustannustenjakoon, joka on 50 % työvoiman määrän ja 50 % laajan työttömyyden määrän perusteella. Tällä resurssilla kunta voi esimerkiksi kattaa työllisyyspalveluiden henkilöstön ja työnantaja- ja yrityspalveluhenkilöstön osallistumista palveluiden suunnitteluun.

 

Alueen kuntien oma valmistelu kustannustenjakoperusteella*

euroa

Joutsa

10421

Jämsä

55761

Keuruu

24763

Luhanka

1550

Multia

3353

 

 

Mänttä-Vilppula

23696

Petäjävesi

9995

Toivakka

5212

Yhteensä

134751

Sopijakuntien valmistelutyö yhteensä

78990

*Summat tarkentuvat tilastojen päivityttyä

Valmistelun rahoitus perustuu alustavan laskelman työllisyysalueen valmisteluun varattavasta valtion korvauksesta kiinteään osuuteen (44 000 euroa), joka varataan valmistelun pakollisiin kustannuksiin ja Jämsän konsernipalveluiden työllisyysalueen valmisteluun kohdistamaan työhön kokonaisuudessaan. Yli menevät kustannukset katetaan kustannustenjakoperusteella kuntien valtion korvauksen laskennallisesta osuudesta.

 

Valmistelun rahoitus

euroa

Kuntien kiinteät osuudet yhteensä

352000

Kuntien laskennalliset osuudet yhteensä

163000

Koko rahoitus

515000

Jämsän saama valtion korvaus

109000

Sopijakuntien valmistelutyö, ei laskuteta

78990

Laskutettavaa sopijakunnilta yhteensä (arvio)

327010

Joutsa

46185

Keuruu

49191

Luhanka

44325

Multia

44703

Mänttä-Vilppula

48968

Petäjävesi

46095

Toivakka

45093

 

Työllisyysaluevalmistelun sopijakuntien laskutus tasataan vuoden lopussa tai viimeistään talousarviovuotta seuraavan vuoden helmikuussa vastaamaan toteutuneita kustannuksia.

 

 

 

 

 

Talousarviomuutokset tulosyksikön käyttötalouteen:

 

Talousarvioerä

TA 2024 eur

TA 2024 +lta1 eur

Työllisyysalueen tulosyksikön toimintatuotot

0

436 010

Työllisyysalueen tulosyksikön toimintakulut

0

436 010

 

Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Jämsän kaupunginhallitus pyytää työllisyysalueen valmistelubudjetista sopimuskuntien lausunnot 12.4.2024 mennessä.

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, että se hyväksyy Jämsän kaupungin työllisyysalueen valmistelun lisätalousarvion vuodelle 2024.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.