Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 57


 

Lautakuntien ja jaoston sisäisen tarkastuksen raportit vuodelta 2023

 

Kh 25.03.2024 § 57  

103/00.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Touko Aalto, vt. kunnanjohtaja, 040 516 9332

 

Toivakan kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus valvoo, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti. Lautakunnat vastaavat, että sisäinen valvonta järjestetään ja yhteensovitetaan siten, että kunnan toiminnan laillisuus ja tuloksellisuus varmistetaan. Lautakunnat hyväksyvät oman sisäisen tarkastuksen suunnitelmansa, johon perustuen arvioidaan riskienhallinta, valvonta-, johtamis- ja hallintoprosessien tuloksellisuutta. Toivakan kunnassa on sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje, joka on laadittu vuonna 2018.

 

Hallintosäännön mukaan kunnanjohtaja sekä muut johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tuloksellisuudesta ja toimeenpanosta vastuualueellaan.

 

 

Sisäinen tarkastus

 

Kuntaliiton kunnille suunnatun ohjeistuksen mukaan sisäinen tarkastus on osa sisäistä valvontaa. Se on riippumaton hallituksen ja ylimmän johdon tukitoiminto. Se tukee objektiivisella arviointi- ja varmistus- sekä konsultointitoiminnallaan organisaation kehittämistä ja tavoitteiden saavuttamista.

 

Sisäisen tarkastuksen työ kohdistuu koko organisaation toiminnan sisäiseen valvontaan, riskienhallintaan sekä johtamis- ja hallintoprosesseihin.

 

Sisäisen tarkastuksen tarkoituksena on varmistaa, että organisaation toiminta on tavoitteiden, päämäärien ja toimintaperiaatteiden sekä säädösten ja määräysten mukaista. Sisäinen tarkastus tukee toiminnan taloudellisuutta ja tuloksellisuutta sekä johtamis- ja hallintojärjestelmän kehittämistä. Sisäisen tarkastuksen työtä ohjaa alan kansainvälinen ammatillinen ohjeistus, johon sisältyvät muun muassa eettiset säännöt, ammattistandardit ja käytännön ohjeet.

 

Useissa kunnissa vakiintuneena toimintatapana on, että kunnanhallitus ja lautakunnat valitsevat itselleen kaksi sisäistä tarkastajaa. Sisäiset tarkastajat laativat toiminnalleen sisäisen valvonnan suunnitelma, jonka asianomainen toimielin hyväksyy. Suunnitelmassa esitetään sisäisen tarkastuksen painopisteet tarkastuskaudelle. Suunnitelman toteuttamisesta toimialat raportoivat vuoden lopulla.

 

Kunnanhallitus on päättänyt 20.1.2020 § 9, että kunnanhallitus, lautakunnat ja jaosto valitsevat keskuudestaan kaksi sisäistä tarkastajaa.

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, kuntaympäristölautakunta ja ympäristöjaosto ovat käsitelleet sisäisen tarkastuksen raportit vuodelta 2023 ja tuovat ne kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee lautakuntien ja jaoston sisäisen tarkastuksen raportit vuodelta 2023 tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.