RSS-linkki
Kokousasiat:https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntaympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntaympäristölautakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus 2023
Kuymltk 20.03.2024 § 27
261/02.00/2023
Valmistelija Palvelusuunnittelija Minna Siltala, p. 040 683 4600
Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035
Kuntaympäristölautakunnan tilinpäätös ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen ovat esityslistan oheismateriaalina.
Kuntaympäristöpalveluiden tilinpäätös pitää sisällään myös Toivakan kunnan vesihuoltolaitoksen (taseyksikkö) eriytetyn tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.
Talousarvion 2023 sitova erä valtuustoon nähden oli lautakunnan ulkoinen toimintakate. Kuntaympäristölautakunnan toimintatuottoihin varattiin talousarviossa yhteensä 1.729.147 euroa, toteuma oli 1.153.529 euroa.
Toimintakulut budjettimuutoksineen olivat talousarviossa yhteensä 2.587.257 euroa, toteuma oli 2.422.976 euroa. Poistoja kirjattiin 762.046 euroa. Tilikauden tulos oli -2.031.114 euroa.
Kuntaympäristölautakunnan 2023 budjetti ylittyi pääosin kiinteän omaisuuden myyntivoittojen suunniteltuja pienemmän toteuman johdosta.
Kunnanvaltuusto hyväksyi kuntaympäristöpalveluiden talousarvioylityksenä 417 828,75 € kokouksessaan 4.3.2024.
Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä
Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallituksen ja edelleen
kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi kuntaympäristöpalveluiden vuoden 2023 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |