Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 44


Liite 2 Kuulutus europarlamenttivaalit 2024

 

Vuoden 2024 europarlamenttivaaleista tiedottaminen

 

Kvaaltk 18.03.2024 § 44  

160/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija palvelusihteeri Heli Manninen, 050 570 2433

 

Vaalilain 49 §:n  1 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.

 

Vaalilain 67 §:n 3 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu.

 

Europarlamenttivaaleista 2024 julkaistaan kuulutus PaikallisUutiset lehdessä, kunnan verkkosivuilla ja kunnan ilmoitustaululla.

 

Lisäksi tietoa yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja ennakkoäänestysajoista sekä vaalipäivästä ja äänestyspaikoista julkaistaan kunnan verkkosivuilla.

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää tiedottaa europarlamenttivaaleista liitteenä olevan kuulutuksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.