Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 48


 

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosiarviointi lv 2023-2024

 

Sivhyvlt 21.05.2024 § 48  

106/12.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Sirpa Orell-Pohjola, rehtori-sivistysjohtaja, p. 050 475 1051

 

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet vuodelta 2011. Määräys edellyttää aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjiltä paikallisen toimintasuunnitelman noudattamista. Määräystä ei voi jättää noudattamatta eikä siitä voi poiketa.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka kokonaisuudesta kunta vastaa.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja ohjausta ennen ja jälkeen koulupäivän.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta on jatkumoa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kasvatustehtävälle ja toimintaa ohjaavat perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet.

 

Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja sijoittuu lasten vapaa-aikaan avoimessa, rohkaisevassa ja kiireettömässä ilmapiirissä.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta ja perusopetus toimivat yhteistyössä kasvatuskumppanuudessa huoltajien kanssa.

 

 

 

Lukuvuoden 2023- 2024 aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnan keskeiset tavoitteet ja painopisteet on johdettu paitsi aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteista, myös kuntastrategiasta ja perusopetuksen lukuvuoden 2023-2024 tavoitteista.

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan lukuvuosiarvioinnin lv 2023-2024

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.