Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 52


 

Valtion avustuspäätös Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen LSSAVI/3898/2024

 

Sivhyvlt 21.05.2024 § 52  

97/02.05.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Susanna Liljander, kulttuuri- ja vapaa-aikasunnittelija, 040 553 1456

 

Aluehallintovirasto on myöntänyt Toivakan kunnalle 9 073,00 euron valtionavustuksen Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen ajalle 1.8.2024 - 31.7.2025. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan toiminnan / hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 70 %.

 

Avustuksella tuetaan Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä.

 

Harrastamisen Suomen mallin ideana on mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen. Toiminta kattaa perusopetuksen 1.-9. luokkien oppilaat. Harrastukset tulee valita ja järjestää lasten ja nuorten kuulemisesta saatujen tietojen pohjalta.

 

Avustus myönnetään kunnille, mutta harrastusten järjestäjinä voivat toimia myös yksityisen tai kolmannen sektorin edustajat esimerkiksi urheiluseurat, kulttuuritoimijat, nuorisojärjestöt ja muut harrastustoimintaa järjestävät yhteisöt, joilla on osaamista lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.

 

Harrastamisen Suomen mallin valtionavustuksessa sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) 6 §, 7 §, 11 §, 12 §, 13 §, 14 §, 16 §, 17 §, 29 §, 37 §, nuorisolakia (1285/2016) 2 §, 12 a §, 21 a §, hakuohjetta 2024-20254 sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kirjettä määrärahan käyttöönasettamisesta aluehallintovirastolle.

 

Hankkeen päätavoitteena on edistää toivakkalaisten peruskouluikäisten lasten ja nuorten harrastamista ja tukea heidän hyvinvointiaan.

 

Päätavoitteeseen kytkeytyvinä muina tavoitteina on:

 

- mahdollistaa harrastaminen erityisesti niille lapsille ja nuorille, joilla ei vielä ole mieluisaa harrastusta ja siten ehkäistä syrjäytymistä

- lisätä harrastamiseen liittyvää yhdenvertaisuutta taloudellisesta näkökulmasta tarjoamalla maksutonta toimintaa

- lisätä harrastamiseen liittyvää yhdenvertaisuutta alueellisesta näkökulmasta tarjoamalla Kankaisten kyläkoululla aikaisempaa enemmän harrastustoimintaa

- osallistaa lapsia ja nuoria kerhojen sisältöjen suunnitteluun

- liikkumiseen kannustaminen kerhoissa ja niiden ulkopuolella

- harrastusten ilmapiirin luominen kiireettömiksi ja turvallisiksi ympäristöiksi

- lapsien ohjaaminen huolehtimaan omasta hyvinvoinnista

- uusien taitojen oppiminen

- kehittää yläkoululaisten harrastamista

 

Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee avustuspäätöksen tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.