Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 93


 

Kunnanedustajan nimeäminen kutsuntoihin vuonna 2024

 

Kh 27.05.2024 § 93  

113/09.01/2024  

 

 

Valmistelija Henna Breilin, talous- ja hallintosuunnittelija, 040 5908 235

 

Puolustusvoimien Keski-Suomen aluetoimistosta on tullut pyyntö nimetä Asevelvollisuuslain 22 § mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä kutsuntalautakuntaan. Kutsuntatilaisuus pidetään Toivakan kunnassa 15.8.2024.

 

Lautakunnan jäsenillä tulisi olla kokemusta ja näkemystä sosiaalitoimesta sekä nuorison parissa toimimisesta. Kutsunnoilla noudatetaan nuorisolain 1285/2016 mukaisia etsivän nuorisotyön periaatteita, jossa nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot ovat sen estämättä, mitä tietojen salassapidosta säädetään, luovutettava nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötä varten.

 

Lautakunnan jäsen on mahdollista nimetä useammaksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi pyydetään kunnanedustajaa valittaessa huomioimaan heidän mahdollinen esteellisyytensä niin, ettei tämän vuoden kutsunnanalisissa ole heidän lähisukulaisiaan.

 

Kunnan edustajat ja heidän varamiehensä pyydetään ilmoittamaan 31.5.2024 mennessä Keski-Suomen aluetoimistoon.

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajan ja hänelle varaedustajan kutsuntalautakuntaan vuodelle 2024.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi kutsuntalautakuntaan Toivakan kunnan edustajaksi kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan ja varaedustajaksi kunnanvaltuuston puheenjohtajan.