Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 58


 

Täyttölupa varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 1.8.2024 alkaen

 

Sivhyvlt 11.06.2024 § 58  

120/01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatusjohtaja Susanna Kuivalainen, p. 0400 237 133

 

Toivakan kunnan hallintosäännön 6 luku 40 § mukaan talousarvion henkilöstösuunnitelman mukaisista vakituisten työ- ja virkasuhteiden täyttöluvista päättää lautakunta tai kunnanhallitus.

 

Toivakan kunnan varhaiskasvatuksessa lapsimäärät ovat vaihdelleet vuosittain paljon. Viime vuosina lapsimäärät ovat kasvaneet, jonka vuoksi keväällä 2022 perustettiin uusi ryhmä Vakkarin tiloihin. Tämän myötä Touhuvakan alaisuudessa on toiminut neljä lapsiryhmää. Tämä on tarkoittanut myös henkilökunnan määrän lisääntymistä. Määräaikaisten työntekijöiden tarve on jatkunut useamman toimintakauden peräkkäin.

 

Päiväkodin henkilökunnan rakenne tulee muuttumaan 1.1.2030 alkaen niin, että päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta 35 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

 

Rakennemuutos huomioidaan koko ajan Toivakan varhaiskasvatuksen henkilöstörakennetta suunniteltaessa. Varhaiskasvatuksessa eläköityy kolme lastenhoitajaa ennen 1.1.2030. Lisäksi varhaiskasvatuksessa toimii vuorohoito, joka tarvitsee vähintään yhden työntekijän, lastenhoitajan.

 

Toivakan kunnan varhaiskasvatukseen haetaan yhtä vakituisen lastenhoitajan täyttölupaa määräaikaisen lastenhoitajan tilalle 1.8.2024 alkaen.

 

Talousarvioon 2024 on varattu määräraha lastenhoitajalle ja tehtävä on huomioitu henkilöstösuunnitelmassa.

 

Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.