Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 142


 

Valtuustoaloite: kuntosalin laajennus/siirto

 

Kh 27.02.2023 § 42 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintosihteeri Henna Breilin, 040 5908 235

 

Paula Nieminen on toimittanut valtuustoaloitteen 30.1.2023 pidetyssä valtuuston kokouksessa.

 

Valtuustoaloite

 

"Kuntosalin laajennus/siirto

 

Toivakan kunnan ylläpitämä kuntosali on ahkeralla käytöllä aamusta iltaan. Kuntosalilla kävijöiden ikä vaihtelee nuorista eläkeläisiin. Kuntosalilla on hyvät laitteet, mutta sali on ahdas ja tilasta puuttuu kokonaan tila, jossa voi venytellä ja tehdä liikkeitä matolla. Myöskin kuntosalin turvallisuus ei ole täysin kunnossa ahtauden vuoksi.

 

Ehdotan valtuustoaloitteessa, että selvitetään mahdollisuudet laajentaa kuntosalia tai siirtää se kokonaan toiseen paikkaan.

 

30.1.2023 Paula Nieminen + kahdeksan allekirjoittanutta".

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen kuntaympäristölautakunnalle ja sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle asian selvittämistä sekä asian jatkovalmistelua varten.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kuymltk 15.03.2023 § 28 

 

 

 

Valmistelija Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä p. 040 630 4035

 

Toivakan kunnassa on käynnissä kiinteistöohjelman laatiminen. Tässä työssä tarkastellaan kunnan kiinteistöjen käyttöä laajasti.

Aloite kuntosalista voidaan kytkeä nyt valmistelussa olevaan kiinteistöohjelmaan tai asia voidaan selvittää omana asianaan eri vaihtoehtoja vertaillen.

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta päättää ottaa aloitteen valmisteluun.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kuymltk 18.09.2024 § 67 

 

 

 

Valmistelija Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä p. 040 630 4035

 

Kuntosalialoitetta on valmisteltu kiinteistöohjelman rinnalla niin, että on tutkittu kunnan ennestään omistamia rakennuksia ja niiden eri tiloja mahdollisena kuntosalin uutena sijoituspaikkana.

 

Toimiva ja turvallinen kuntosalitila vaatii selkeän pohjaratkaisun,  käyttäjämäärään nähden riittävän kokoiset sosiaalitilat, riittävän ilmastoinnin ja esteettömyyden huomioimisen. Tällaisen liikuntatilan toteuttaminen yhteenkään kunnan nykyiseen rakennukseen vaatisi varmuudella mittavat muutostyöt niin rakenteisiin, kuin talotekniikkaankin.

 

Uuden kuntosalin tarvitsema tilamuutos saattaisi olla mahdollinen toteuttaa edelleenkin koulukeskukselle, mutta tähän kuluisi arviolta 8-10 vuotta aikaa ennen kuin tarvittava määrä tiloja jäisi nykyisillä oppilasennusteilla vapaaksi opetuskäytöstä.

 

Kuntosalin sijoituspaikaksi on pohdittu myös mahdollisia Keski-Suomen hyvinvointialueen käytössä olevia rakennuksia, mikäli näissä hyvinvointialueen tilatarve tulisi supistumaan oleellisesti palveluverkkopäätösten johdosta. Näitä rakennuksia ovat terveysasema ja päivätoimintakeskus, mutta tarvittavat tilamuutokset olisivat molemmissa suuret, eikä suunnittelua tähänkään suuntaan nähdä järkeväksi edistää.

 

Paras, tarvetta palveleva ja pitkän elinkaaren lopputulos saadaan uudisrakennuksena toteutettavana hankkeena.

Yhtenä mahdollisena tonttivaihtoehtona pidetään vuodelle 2025 suunnitellun purettavan vanhan virastotalon tonttia, jolloin uudisrakennus sijoittuisi kaukolämpöverkoston toiminta-alueelle ja edelleenkin myös koulun läheisyyteen. Tontti uudistuisi samalla näkyvälle ja hyvin saavutettavalle keskeiselle paikalle Toivakan kuntakeskuksessa. Tämän lisäksi tonttivaihtoehtoja on muitakin, jotka kannattaa selvittää hankesuunnittelun käynnistyttyä. Rakennuspaikan valinnassa huomioitavia asioita ovat saavutettavuuden lisäksi muun muassa asemakaavallinen valmius sekä tarvittavan vesihuollon ja kaukolämmön rakentamisen kustannukset.

 

Kunta on kontaktoinut vuoden aikana myös yksityisiä kuntasaliyrittäjiä, mutta Toivakan nykyisessä asukaspohjassa/ markkinatilanteessa, kiinnostusta ei ole herännyt uudisrakentamiseen.

 

Uusille kuntosalitiloille oheistiloineen on Toivakassa selvä tarve ja tämän hankkeen kehittäminen nähdään vahvasti Toivakan kuntastrategiaa tukevana ja kuntalaisten pito- ja vetovoimatekijänä.

 

Tämän johdosta esitämme, että uuden kuntosalin rakentamisen hankesuunnittelu käynnistettäisiin jo vuoden 2025 alusta alkaen ja että hanke perustettaisiin talousarviossa 2025 kunnan investointiohjelmaan. Hankesuunnittelussa määritellään rakennuspaikka, tilaohjelma sekä muut rakentamisen laatutavoitteet ja tämän pohjalta päästään kiinni hankkeen tarkempaan kustannusarvioon.

 

Kuntaympäristölautakunnan ja sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kesken valmistelua jatketaan yhteisellä liikuntapaikkasuunnittelua käsittelevällä iltakoululla.

 

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kuntosalirakennuksen uudisrakentamisen hankesuunnittelun käynnistämistä ja että hankkeelle osoitetaan tarvittava määrärahavaraus kunnan investointiohjelmaan tuleville talousarviovuosille.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kh 23.09.2024 § 142  

31/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä p. 040 630 4035

 

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kuntosalirakennuksen uudisrakentamisen hankesuunnittelun käynnistämistä ja että hankkeelle osoitetaan tarvittava määrärahavaraus kunnan investointiohjelmaan tuleville talousarviovuosille.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.