RSS-linkki
Kokousasiat:https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Päätös OKM/28/520/2024 erityisavustuksen myöntämisestä
Sivhyvlt 17.09.2024 § 85
168/12.00.00/2024
Valmistelija Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola, p. 050 475 1051
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion erityisavustuksen varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024-2027. Myönnetty summa on kokonaisuudessaan 162 000 euroa, josta vuonna 2024 maksetaan yhteensä 54 000 euroa, vuonna 2025 yhteensä 54 000 euroa ja vuonna 2026 yhteensä 54 000 euroa. Avustus maksetaan vuosina 2025 ja 2026 sillä ehdolla, että eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat.
Avustushakemus tuli hyväksytyksi osittain, valtionavustusta ei voi käyttää NEPSY-kasvatusohjaajan palkkakuluihin.
Erityisavustus myönnettiin käytettäväksi vuosina 2024-2026. Myönnettyä avustusta voi käyttää sekä varhaiskasvatukseen että esi- ja perusopetukseen hankesuunnitelman mukaisesti. Valtionavustus on tarkoitettu tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja lähipalvelu- ja lähikouluperiaatetta sekä lapsen ja oppilaan oikeutta välttämättömään ja riittävään varhaiseen tukeen.
Valtion erityisavustusta voidaan käyttää varhaiskasvatuksessa lisähenkilöstön palkkaamiseen lapsiryhmiin suhdelukujen pienentämiseksi, varhaiskasvatuksen erityisopettajan palkkaamiseen tai avustajien palkkaamiseen lapsiryhmiin, joissa on tukea tarvitsevia lapsia.
Valtion erityisavustusta voidaan käyttää esi- ja perusopetuksessa opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin sekä avustajien palkkaamiseen.
Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee erityisavustuspäätöksen tiedokseen
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |