Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 81


Liite 5 Lapsen fyysisen rauhoittamisen ja rajoittamisen toimintaohje

 

Toimintaohjeet lapsen fyysiseen rajoittamiseen Toivakan varhaiskasvatuksessa

 

Sivhyvlt 17.09.2024 § 81  

164/12.07.01/2024  

 

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatusjohtaja Susanna Kuivalainen, p. 0400 237 133, rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola, p. 050 475 1051

 

Opetushallitus on julkaissut verkkosivuillaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestäjille ja henkilöstölle uutta tukimateriaalia lapsen fyysiseen rajoittamiseen liittyen. Aiemmin on laadittu vastaava tukimateriaali perusopetukseen.

 

Tukimateriaalissa lapsen fyysisellä rajoittamisella tarkoitetaan esimerkiksi kiinnipitämistä. Materiaalissa kuvataan niitä toimenpiteitä, joihin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstöllä on oikeus ryhtyä viimesijaisena toimenpiteenä, jos tilanne edellyttää välitöntä puuttumista, eikä lapsen vaaraa aiheuttavan toiminnan estäminen muilla keinoilla ole mahdollista. Lapsen fyysinen rajoittaminen voi tulla kyseeseen vain viimeisenä keinona, jos lapsi voi olla vaaraksi itselleen, toiselle henkilölle tai omaisuudelle.

 

Turvallisen oppimisympäristön luominen on jokaisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön jäsenen vastuulla. Henkilöstön on hyvä tiedostaa oman vuorovaikutuksensa osuus erilaisissa tilanteissa ja pyrkiä omalla toiminnallaan ennaltaehkäisemään ja liennyttämään tilanteiden kärjistymistä. Vuorovaikutustaitoja ja tilanteiden ennakointia harjoitellaan lasten kanssa rauhallisissa oppimistilanteissa. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestäjä päättää paikallisista toimintatavoista?ja vastuista sekä huolehtii, että nämä ovat työntekijöiden tiedossa. Tämä edellyttää henkilöstön perehdytystä, ohjausta, täydennyskoulutusta ja valvontaa sekä havaittuihin ongelmiin puuttumista.

 

Toivakan varhaiskasvatuksessa, päiväkoti Touhuvakassa ja Ruuhiryhmässä, on kevään 2024 aikana panostettu lapsen tuen toteutumiseen yhteistyössä Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ryhmäohjauskäyntien avulla mm. kasvatushenkilöstön vuorovaikutus- ja ohjauskeinoja vahvistaen. Toivakan kunnan varhaiskasvatuksessa luotiin keväällä 2024 yhtenäiset toimintaohjeet lapsen fyysiseen rauhoittamiseen ja rajoittamiseen haastavassa tilanteessa. Toimintaohjeet on käyty henkilöstön kanssa läpi 3.6.2024.

 

Mikäli lasta joudutaan fyysisesti rajoittamaan, tapahtuma kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan yhdessä huoltajan kanssa. Tämän kirjauksen tulee sisältää jatkosuunnitelma siitä, kuinka ennaltaehkäistään tilanteen toistuminen. Liitteenä toimintaohjeet lapsen fyysiseen rauhoittamiseen ja rajoittamiseen haastavassa tilanteessa, jotka on laadittu Opetushallituksen ohjeen pohjalta.

 

Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Toivakan varhaiskasvatuksen toimintaohjeet lapsen fyysiseen rajoittamiseen

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.