RSS-linkki
Kokousasiat:https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntaympäristölautakunta
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toivakan kunnan toiminnan ja talouden kehys vuodelle 2025 ja talousarvion laadintaohjeet
Kh 19.08.2024 § 119
Valmistelija Touko Aalto, vt. kunnanjohtaja, 040 516 9332
Henna Breilin, talous- ja hallintosuunnittelija, 040 5908 235
Talousarviokehyksessä määritellään tulevan vuoden talousarvion reunaehdot ja annetaan talousarvion laadintaohjeet toimielimille. Talousarviokehys perustuu verottajan ja kuntaliiton arvioon verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä sekä arvioon kunnan toimintatulojen ja toimintamenojen kehityksestä vuodelle 2025.
Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.
Talousarvioraami on laadittu siten, että se huomioi yleisen talouskehityksen ja välttämättömät toiminnalliset muutokset.
Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä talousarvion laadintaohjeen vuodelle 2025 ja antaa sen ohjeeksi lautakunnille talousarvion valmistelua varten.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kuymltk 09.10.2024 § 74
146/02.02.00/2024
Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035
Kuntaympäristölautakunta käy ensi vuoden talousarviota valmistelevan keskustelun annetun talousarvioraamin 2025 pohjalta.
Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä
Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta merkitsee tiedoksi talousarvion laadintaohjeen ja raamin vuodelle 2025.
Päätös Merkitään pöytäkirjaan:
Varja Oksanen poistui kokouksesta ennen tämän pykälän esittelyä klo 17.47.
Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |