Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 191


 

Rakennus- ja ympäristötarkastajan virkanimikkeen muutos rakennustarkastajan viraksi

 

Kuymltk 21.11.2024 § 84 

 

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

 

 Toivakan kunnan rakennustarkastajan ja ympäristötarkastajan virkaa ovat hoitaneet määräaikaisin yhteistyösopimuksin vuonna 2024 eri viranhaltijat.

 

 Vuonna 2024 solmittiin rakennustarkastajan viranhoidosta yhteistyösopimus Joutsan kunnan kanssa ja ympäristötarkastajan viranhoidosta yhteistyösopimus tehtiin Luhangan kunnan kanssa.

 Kokemukset kuntayhteistyöstä ovat olleet nykyisessä toimintaympäristössä postitiiviset ja kuntayhteistyötä on tarkoitus jatkaa edelleen.

 

 Nyt voimassa olevat kuntien viranomaispalveluiden viranhoitoa ja yhteistyötä koskevat määräaikaiset sopimukset päättyvät 31.12.2024.

 

 Luhangan kunta on ilmoittanut, että ympäristötarkastajan viranhoitoa ei ole mahdollista jatkaa nykyisen kaltaisena ympäristötarkastajan tultua valituksi Luhangan kunnan tekniseksi johtajaksi. Joutsan kunnan kanssa on kuitenkin jatkettu yhteistyöneuvotteluita ja näissä on todettu, että Joutsan kunta voisi jatkaa edelleen rakennustarkastajan yhteistyösopimusta siten, että sopimus muutetaan samalla olemaan voimassa toistaiseksi. Toivakan kunnan osuus rakennustarkastajan kokonaistyöajasta on ollut 30 %.

 

 Tämän lisäksi viranhaltijoiden välisissä neuvotteluissa on ehdotettu, että Toivakan kunta perustaisi ympäristötarkastajan viran Toivakkaan ja Toivakan kunta myisi laadittavalla yhteistyösopimuksella viranhoitoa vastavuoroisesti Joutsan kunnalle siten, että Joutsan kunta saa viranhaltijan työpanoksesta 60 % ja Toivakan kunta 40 % vuoden kokonaistyöajasta laskien.

 

 Rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun virkatehtävien uudelleen järjestelyn ja kuntien välisen yhteistyön kannalta Toivakan kunnan tulisi

a)      perustaa uusi ympäristötarkastajan virka 1.1.2025 alkaen ja laatia viranhaltijan yhteistyöstä sopimus Joutsan kunnan kanssa,

b)      muuttaa nykyinen rakennus- ja ympäristötarkastajan virkanimike rakennustarkastajan viraksi 1.1.2025 alkaen ja sopia viranhaltijan yhteistyöstä Joutsan kunnan kanssa jatkamalla ja päivittämällä nykyinen yhteistyösopimus  ja

c)      tehdä tarvittavat muutokset Toivakan kunnan hallintosääntöön ja sen liitteenä olevaan toimivallan siirtoa koskevaan delegointipäätökseen uudistuva rakentamisen ja alueidenkäyttöä koskeva lainsäädäntö huomioiden.

 

 Edellä mainittujen tarvittavien päätösten tekeminen on selvyyden vuoksi eriytetty omiksi asioikseen (eri toimivalta ja eri asiatyypit).

 

 Toivakan kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää virkanimikkeen muuttamisesta (Hallintosääntö § 37).

 

 

 

 

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se muuttaa rakennus- ja ympäristötarkastajan virkanimikkeen rakennustarkastajan viraksi 1.1.2025 alkaen. Virkaa ei kuitenkaan nyt täytetä, vaan viranhoito, 30 % viranhaltijan kokonaistyöajasta, ostetaan Joutsan kunnalta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kh 09.12.2024 § 191  

249/01.01.05/2023  

 

 

Valmistelija kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

 

Rakennus- ja ympäristötarkastajan virkanimikkeen muuttaminen rakennustarkastajan viraksi liittyy kuntaympäristöpalveluiden virkatehtävien uudelleen järjestelyyn ja Joutsan ja Toivakan kuntien väliseen yhteistyöhön. Vaikka rakennustarkastajan virkaa ei nyt ole tarkoitus täyttää, virkanimike on tarkoituksenmukaista säilyttää muun muassa hallintosäännön ja kuntien välisen yhteistyösopimuksen viittausten vuoksi.

 

Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että rakennus- ja ympäristötarkastajan virkanimike muutetaan rakennustarkastajan viraksi 1.1.2025 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.