Taustaa
Toivakan kunnanhallitus asetti päätöksellään 25.4.2022 § 102 rakennusjärjestyksen uusimisen ja siihen liittyvän osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.
Nähtävillä olon jälkeen julkaistiin hallituksen esitys eduskunnalle rakentamislaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi. Tässä yhteydessä todettiin, että tiedossa oleva lainsäädännön laaja uudistus kannattaa huomioida rakennusjärjestyksen uudistamisessa, joten rakennusjärjestyksen uudistamista päätettiin lykätä.
Kuntaliitto on julkaissut vuonna 2023 kolme rakentamislain sisällön avaavia yleiskirjeitä. Kolmannessa yleiskirjeessä todettiin, että rakennusjärjestyksen uusiminen on tarpeen erityisesti lupajärjestelmään liittyvien muutosten vuoksi. Lisäksi todettiin, että Kuntaliitto tulee laatimaan yhdessä kuntien kanssa uutta rakennusjärjestystä. Ohjeistuksen laadinta on käynnistynyt syksyllä 2023 ja yhtenäisen ohjeen on tarkoitus tulla kuntien käyttöön kevätkaudella 2024.
Koska rakennusjärjestyksen uudistaminen on ollut seisahduksissa edellä kuvatuista syistä jo kahden vuoden ajan, Toivakan kunnan rakennusjärjestyksen uudistamistyö käynnistetään uudelleen.
Toivakan kunnanhallitus on päätöksellään 25.3.2024 (§ 56) asettanut rakennusjärjestyksen uudistamisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville. Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin rakennusjärjestys saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa rakennusjärjestyksellä käsitellään.
Nähtävilläoloaikana 17.4. – 27.5.2024 osallistumis- ja arviointisuunnitelman lisäksi pyydetään mielipiteitä voimassa olevasta rakennusjärjestyksestä, viimeistään 27.5.2024 klo 15.00 mennessä sähköpostitse kirjaamo@toivakka.fi tai postitse osoitteeseen Toivakan kunta, ympäristölautakunta, Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka. Aineistot alla.
Toivakassa 17.4.2024, kunnanhallitus