Siistiii! -kampanjan aloitustapahtumassa yli 160 kävijää

Siistiii! -kampanjan aloitustapahtuma keräsi yli 160 kävijää Toivakan koulukeskukselle perjantaina 17.3.2023.

Tapahtuman juonsi Toivakan nuorisovaltuusto, paikalla kuultiin puheita ja kerrottiin kampanjan lähtökohdista sekä tavoitteista. Tilaisuudessa avattiin kampanjan jatkoa: Nuoret pääsevät Pojun erikoiskeikalle ensi syksynä K-Market Perälän sponsoroimana, mikäli hyvään käyttäytymiseen ja käytöstapoihin sitoudutaan.

Kampanjan pääideoija ja pääsponsori K-kauppias Kerttu Vesterinen kertoi lisäksi tilaisuudessa, että kampanjaan sitoutuvien nuorten kesken arvotaan myös SUP-lauta kevätlukukauden päättyessä.

Aloitustapahtumassa arvottiin tuotekasseja ja lahjakortteja, vietettiin elokuvailtaa auditoriossa ja syötiin Lettukeisarin paistamia lettuja. Lisäksi Toivakan-Joutsan 4H -yhdistyksen popcorn-kone kävi varsinaisella täysteholla ja MLL Toivakan yhdistys toteutti kasvomaalauksia pisteellään halukkaille.

Lisäksi porkkanana kampanjassa on mukana myös konkreettinen nuorille suunnattu 5 000 euron käyttöbudjetti heidän itse suunnittelemaansa käyttökohteeseen. Budjetti on esillä Toivakan koulukeskuksella. Nuoret saavat itse päättää, mihin toimintaan käyttöbudjetti suunnataan. Nuoria osallistava 5 000 euron budjetti pienenee sitä mukaa, mikäli korjattavaa ja siistittävää ilkivallan, väärien valintojen ja häiriökäyttäytymisen jäljiltä tulee. Syksyllä 2023 budjetti tarkistetaan ja todetaan lopullinen summa.

Siistiii! –kampanja pyrkii lisäämään nuorten hyvinvointia ja osallistamaan nuoria käyttäytymään fiksusti. Kampanja herättelee ajattelemaan oman käyttäytymisen merkitystä koko kuntayhteisöä ajatellen.

Kampanja toteutetaan yhteistyössä K-Market Perälän, Pojun, Toivakan kunnan, Toivakan seurakunnan, Toivakan nuorisovaltuuston sekä alueen yhdistysten toimesta.

 

Lisätiedot:

Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

p. 050 475 1051

sirpa.orell-pohjola@toivakka.fi

Kauppias Kerttu Vesterinen, K-Market Perälä

p. 040 301 18 00

kerttu.vesterinen@k-market.com

 

Kiinnostaisiko ryhtyä kerhonohjaajaksi oman harrastuksesi opettamiseksi perusopetuksen oppilaille?

Oletko kenties jonkin harrastuslajin taitaja, jolla olisi intoa toimia harrastuksen opettamisessa kerhon vetäjänä? Kyseessä voi olla liikuntalaji, käsityöt, nikkarointi tai jokin muu mielekäs harrastus, jonka osaaja olet ja olisit kiinnostunut opettamaan sitä kerhossa myös kouluikäisille.

Etsimme innokkaita kerhonohjaajia, joilla olisi intoa jakaa tietotaitoaan harrastuksensa parista. Kerhonohjaajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Säännöllisen kerhon ohjauksesta saa myös palkan.

Kerhotoiminnassa on kyse Harrastamisen Suomen mallin mukaisesta kerhosta:

Kunnat järjestävät harrastukset perusopetuksen vuosiluokkien 1.–9. oppilaille. Harrastustarjonta valitaan lasten ja nuorten toiveiden mukaan. Harrastusryhmiä järjestetään kunnan oman henkilöstön kuten opettajien voimin. Harrastusten järjestäjinä toimivat myös urheiluseurat, kulttuuritoimijat, nuorisojärjestöt ja muut harrastustoimintaa järjestävät yhteisöt, joilla on osaamista lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.

Harrastamisen Suomen mallin kerhojen järjestämisen pääkohdat ovat:

  • kerho on kouluajan välittömässä yhteydessä ennen tai jälkeen (klo 8 – 9 tai klo 15 – 16)
  • kerho on säännöllistä toimintaa, kerhoa pidetään joka viikko
  • kerho kestää koko lukuvuoden alkaen heti koulujen alettua ja päättyen koulujen loppuessa
  • kerhot on tarkoitettu 1. – 9. -luokkalaisille
  • kerho voi olla yhden aiheen kerho tai monilajikerho

Kerhonohjaajan kriteerit:

  • Yli 18-vuotias. Kerhon ohjaaminen voisi olla myös esimerkiksi eläkeläiselle sopivaa puuhaa
  • Haluaa toimia lasten ja nuorten kanssa ja kykenee pitämään kerhoa heille
  • Saa palkkaa kerhonohjaamisesta
  • Sitoutuu tehtävään lukuvuodeksi (jos on toinen kerhonohjaaja, kerhoa voi pitää vuoroviikoin)

Kiinnostuitko ja haluaisit toimia kerhonohjaajana? Ota rohkeasti yhteyttä:

 

Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

p. 050 475 1051

sirpa.orell-pohjola@toivakka.fi

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikasihteeri Satu Paalanen (ma 13.2. alkaen)

p. 040 5531 456

satu.paalanen@toivakka.fi 

Harrastamisen Suomen mallista lisätietoa löytyy osoitteesta www.harrastamisensuomenmalli.fi